Apuja riippijuhlaan
reilun viikon päästä on ja apuja kaipailen. Ostetaanko yleensä isoselle joku muistolahja? entäs käykö nykyään pappi ja isonen kotona-pyydetäänkö vai kuinka. Itse kun kävin rippikoulua isoset kävi laulamassa sekä pappi piipahti.
Kauanko konfirmaatio kestää-harjoitukset ovat vasta ensi lauantaina.
Otetaanko rippikuva koko rippiseurueesta kirkon toimesta ja kotona tai valokuvaamossa yksilökuva.
Entäs missä vaiheessa annetaan kukat?
Kommentit (7)
Ei lahjottu isosia eikä pappi eikä isoset käyneet meillä kahvilla (eivät käyneet silloinkaan kun itse olin rippikoulussa). Konfirmaation kesto on ihan verrannollinen siihen, kuinka monta konfirmoitavaa on. Lapseni konfirmointi kesti 1h 15min mutta esim. hänen luokkatoverinsa konfirmaatio kesti 1h 45 min koska porukkaa oli paljon enemmän. Meillä oli valokuvaamosta tyyppi kirkolla ottamassa ryhmäkuvaa (srk oli tilannut tämän ja etukäteen piti täyttää lappunen että lapsi ottaa sen ryhmäkuvan). Kukat annetaan kirkon ulkopuolella toimituksen jälkeen. Seurakunnissa voi toki olla omat tapansa hoitaa nämä asiat mutta näin meillä. Juhlat olivat kesäkuussa.
Isosjutut vaihtelevat seurakunnittain. Isoselle ei ole tapana antaa erityistä lahjaa, ellei konfirmoitava nimenomaan halua jotain antaa. Poikani on nyt kolmatta vuotta isosena, ei yhtäkään lahjaa saanut eikä sellaista odota.
Jotkut kutsuvat papin käymään (mielellään hyvissä ajoin eikä itse tilaisuuden jälkeen, ihminen se on pappikin), jotkut kutsuvat isosia. Jossain isoset kiertävät porukalla rippilasten luona, jossain ei.
Konfirmaatio kestää juuri niin pitkään kuin kirkossa on väkeä, joskus menee tunti, joskus puolitoista. Yhteiskuva otetaan yleensä ennen konfirmaatiota ja sen voi tilata, lisäksi usein valokuvaaja kuvaa konfirmoitavia siinä samassa, jos niin halutaan.
Kukat annetaan kirkon portailla eli kun nuori tulee ulos kirkosta.
Ei meilläkään ole pappi tai isoset käyneet. Eikä olla isosia muistettu. Meidän nuorilla oli valokuvaus konfirmaatioharjoitusten yhteydessä; srk:n tilaama ja siinä otettiin yhteiskuva rippiporukasta sekä yksilökuva.
Konfirmaation kesto on sitten ihan riippuvainen siitä, montako rippilasta on, onko kaikki kummit pyydetty siunaamaan lasta (meillä oli rajoituksena yksi kummi) sekä kuinka paljon kirkossa on innokkaita ehtoollisella kävijöitä.
Kukat annetaan siinä kirkon ulkopuolella. Siinä on myös kätevä ottaa perheen yhteiskuvia, jos kotona ei ole mahdollisuutta ottaa kuvia ulkona
Vain Räsäslaiset hihhulit käy rippikoulun. Uskotko todella mitä raamatussa lukee?
Pappia ja isosia ei tarvitse pyytää kahville, toki voi jos haluaa. Poikani ryhmästä muutamat olivat pyytäneet isoset kahville. Omaa isosta ei tarvitse muistaa.
Rippiporukasta otetaan kuva ennen kirkkoa (saapuvat paikalle vähän aikaisemmin mitä vieraat). Ainakin meillä sai halutessa ottaa myös yksilökuvan, sekin otettiin ennen kirkkoon menoa.
Konfirmaatio kestää noin tunnin. Riippuu toki ryhmän koostakin ja papista.
Kukat otetaan kirkkoon mukaan (siis vanhemmat ottavat ja muu juhlaväki) ja ne annetaan kirkon pihalla konfirmaation jälkeen, jolloin on myös aikaa ottaa valokuvia. Muut vieraat jotka eivät tule kirkkoon, antaa kukat sitten tietty suoraan juhlapaikassa. Muistakaa varata juhlapaikkaan maljakko kukille, niitä tulee usein aika paljon!
Meillä kävi muutama isonen rippijuhlassa. Tyttö oli pyytänyt heitä tulemaan. Lauloivat muutaman laulun, kahvittelivat ja sitten jatkoivat matkaa seuraaviin juhliin.
Valokuvaus oli kirkossa ennen konfirmaatiota. Yhteiskuva + yksittäiskuvat.
Konfirmaatio tilaisuus kesti liki kaksi tuntia, sillä väkeä oli eteistä myöten kirkossa.
Kaksi lasta on jo rippikouluiän ohittanut ja ripille päässyt eikä ole meillä pappia tai isosia näkynyt isoslahjasta puhumattakaan. Ei kait nykyisin enää mitään muistolahjoja ostella, en ole koskaan kuullutkaan. Valokuva kai otettiin mutta ei meillä kumpikaan lapsi sitä ottanut tai halunnut.