THL:n asiantuntija EI suosittele munasolujen luovuttamista
Soitan vielä Reija Klemetille, THL:n seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikön päällikölle, joka on tehnyt hedelmöityshoidoista väitöskirjansa.
Mutta ei Klemettikään osaa antaa tarkkaa vastausta. Hänen väitöskirjassaan vakavan hyperstimulaation sai 2,4–3,6 prosenttia hedelmöityshoitoja saaneista. Ja vakavalla tarkoitetaan sairaalahoitoon joutuneita. Ei sellaisia lievempiä tapauksia, jotka parantuvat levolla ja nesteenjuonnilla.
"Asia, jota ei riittävästi ajatella, on, että yliopistojen seinällä on ilmoituksia, joissa nuoria opiskelijatyttöjä pyydetään luovuttamaan munasoluja. Eihän niissä riskeistä puhuta, vaan positiivisesti kannustetaan", Klemetti sanoo.
Hän toivoo, että klinikoilla kerrottaisiin riskeistä kunnolla, mutta niiden käytännöt saattavat vaihdella. Kyse ei kuitenkaan ole pikkuasioista: äärimmäisen harvoissa tapauksissa luovuttaja saattaa menettää munasarjansa, kauhutapauksissa hyperstimulaatioon voi kuolla.
"Itse en nuorena synnyttämättömänä naisena lähtisi luovuttamaan munasoluja", Klemetti sanoo jo ennen kuin olen sitä edes uskaltanut kysyä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/Munasolu+on+luovuttajalle+kallis+lahja/a1374895284401?ref=hs-hitaat-e-10
Kommentit (19)
Ei kyllä korvaisi omaa lapsettomaksi jäämistä se kymppitonnikaan. Tai pahimmassa tapauksessa kuolemaa.
Missä ihmeessä yliopistossa on tuollaisia pyyntöjä? Yksityisellä klinikalla luovuttaessani siellä tehtiin erittäin selväksi kaikki mahdolliset haitat ja varmisteltiin moneen otteeseen, että onko ne omat lapset varmasti tehty. Siellä ei synnyttämätön olisi edes päässyt luovuttajaksi!
Kannattaa muistaa, että länsimaissa synnytyksiin kuolee enemmän naisia kuin munasolujen luovutuksiin.
Näitä mainoksia löytyy ihan oppilaitosten ilmoitustauluilta. Luovuttajienhan pitäisi lisäksi olla aika nuoria ja nykyään omat lapset tehdään yhä vanhempina.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:25"]

[/quote]
Eli esimerkiksi minkä oppilaitoksen? Olen työkseni kieränyt viime keväänä suurimman osan ammattikorkeakouluista ja käynyt Tampereen yliopiston tiloissa. Ilmoitustaulut olen katsonut aika tarkasti läpi etenkin siltä ei-julkiselta osalta eli työpaikat jne. Ei löytynyt tuollaisia mainoksia eri laitoksissa.
Ohhoh, nyt vasta tuon luin, noin viisi vuotta liian myöhään. Luovutus oli kokemuksena aika näkökulmia avaava, ja ne hormonit teki höpöä. Odotan tulevia vaihdevuosia jännityksellä.
Ok, ei olisi vaikuttanut päätökseeni luovuttaa. Mä tein sen myötäelääkseni kaverin lapsettomuutta.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:25"]
Näitä mainoksia löytyy ihan oppilaitosten ilmoitustauluilta. Luovuttajienhan pitäisi lisäksi olla aika nuoria ja nykyään omat lapset tehdään yhä vanhempina.
[/quote]
Eli esimerkiksi minkä oppilaitoksen? Olen työkseni kieränyt viime keväänä suurimman osan ammattikorkeakouluista ja käynyt Tampereen yliopiston tiloissa. Ilmoitustaulut olen katsonut aika tarkasti läpi etenkin siltä ei-julkiselta osalta eli työpaikat jne. Ei löytynyt tuollaisia mainoksia eri laitoksissa.
[/quote]
Mä olen nähnyt mielestäni juuri Tampereella ja samoin yliopistojen seinillä olevista ilmoituksista puhuu tuo haastateltu THL:n ihminen. Me ollaan nähty ja sä et ole nähnyt. Sovitaan niin.
Ap:n otsikosta puuttuu että asiantuntija ei suosittele munasolujen luovutusta NUORILLE SYNNYTTÄMÄTTÖMILLE naisille. Mutta Hesarin juttu olikin kyllä mielenkiintoinen ja antoi kieltämättä paljon infoa eikä ollut yhtään niin ruusun punainen mitä vauva yms lehdistä monesti lukenut.
Aikamoista juttua. Riskit synnytyksissä ja luovutuksissa on todella pieniä. Siis todella pieniä. Hyperikuolema on jo aika teoreettinen. Ja minusta ei synnyttämättömän ole kovin fiksua lähteä luovuttamaan koska eihän hän tiedä vielä onko hedelmätön itsekin! Itse ottaisin vastaan kyllä vain hedelmälliseksi todetun soluja, aika hurjaa maksaa monta tonnia mahdollisesti hedelmättömän luovuttajan soluista tehdystä hoidosta.
Lyön vetoa että verenluovutuksessakin on riski. Ja varsinkin luuytimen luovutuksessa. Riskeistä täytyy kertoa mutta järki mukana.
Jos synnytämättömällä on munasoluja, jotka saadaan hormonihoitojen avulla kerättyä, niitä kyllä voidaan ihan hyvin käyttää. On epätodennäköistä, että munasoluissa olisi vikaa, joka estäisi raskauden. Vanhemmilla naisilla munasolujen hedelmöitymiskyky on heikentynyt, vaikka omia lapsia olisikin. Siksi klinikan haluavat nuoria naisia luovuttajiksi.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:25"]
Näitä mainoksia löytyy ihan oppilaitosten ilmoitustauluilta. Luovuttajienhan pitäisi lisäksi olla aika nuoria ja nykyään omat lapset tehdään yhä vanhempina.
[/quote]
Eli esimerkiksi minkä oppilaitoksen? Olen työkseni kieränyt viime keväänä suurimman osan ammattikorkeakouluista ja käynyt Tampereen yliopiston tiloissa. Ilmoitustaulut olen katsonut aika tarkasti läpi etenkin siltä ei-julkiselta osalta eli työpaikat jne. Ei löytynyt tuollaisia mainoksia eri laitoksissa.
[/quote]
Mä olen nähnyt mielestäni juuri Tampereella ja samoin yliopistojen seinillä olevista ilmoituksista puhuu tuo haastateltu THL:n ihminen. Me ollaan nähty ja sä et ole nähnyt. Sovitaan niin.
[/quote]
Ketkä "me"?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 14:37"]

Minä ja THL:n ihminen = me. Tai ainakin joku hänen tuntemansa taho, kun tuskin hänkään keksii omasta päästään. Oletko nyt ihan varmasti kiertänyt oppilaitosten jokaisen ilmoitustaulun? Meinaan että niitä on useampiakin ja jopa eri rakennuksissa...
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 13:25"]
Näitä mainoksia löytyy ihan oppilaitosten ilmoitustauluilta. Luovuttajienhan pitäisi lisäksi olla aika nuoria ja nykyään omat lapset tehdään yhä vanhempina.
[/quote]
Eli esimerkiksi minkä oppilaitoksen? Olen työkseni kieränyt viime keväänä suurimman osan ammattikorkeakouluista ja käynyt Tampereen yliopiston tiloissa. Ilmoitustaulut olen katsonut aika tarkasti läpi etenkin siltä ei-julkiselta osalta eli työpaikat jne. Ei löytynyt tuollaisia mainoksia eri laitoksissa.
[/quote]
Mä olen nähnyt mielestäni juuri Tampereella ja samoin yliopistojen seinillä olevista ilmoituksista puhuu tuo haastateltu THL:n ihminen. Me ollaan nähty ja sä et ole nähnyt. Sovitaan niin.
[/quote]
Turussakin on noita. Voin tolle skeptikolle etsiä jostain ja lähettää postissa..
"Jos minä en jotain nää, sitä ei ole olemassa"
Tää on juuri se syy miksi en aio luovuttaa mitään, en munasoluja tai luuydintä. En luota siihen, että riskeistä kerrottaisiin niin tarkasti, että tietäisin miten nuo luovutukset voivat vaikuttaa elämääni. Paljon saatetaan jättää kertomatta kun ajatellaan, että ei se nyt varmaan ketään haittaa, niin mitä sellaista nyt kertoa. Ei kukaan muu voi tietää mikä on minulle se olennainen tieto.
Hesarin jutussa oli myös näin:
Suomessa luovuttajasta saa kertoa vastaanottajille ihon värin, etnisen taustan, hiusten ja silmien värin, pituuden – valkoihoiset vanhemmat eivät siis täällä saa hoitojen jälkeen yllätyksekseen tummahipiäistä lasta.
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että vanhemmat saavat valita luovuttajan ja sitä kautta lapselleen ihon, hiusten ja silmien värin? Harmi ettei tuossa jutussa kerrottu.
kyllä luuytimen luovutukset ovat vähissä verrattuna munasolujen luovutuksiin hormonipiikkeineen.
Vanhemmat voivat valita luovuttajan ulkonäön vastaamaan lapsen sosiaalisen vanhemman ulkonäköä. Eli siis että jos lapsen vanhemmat ovat vaaleahiuksisia, voivat valita luovuttajan, jolla on vaaleat hiukset. Tuota tarkempia tietoja ei saa, eli ei saa valita luovuttajaa esim. valokuvien perusteella. Lapsen ulkonäköä ei tietenkään voi valita, mutta kyllähän luovuttajan geenit siinä varmasti näkyvät.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 14:55"]
Vanhemmat voivat valita luovuttajan ulkonäön vastaamaan lapsen sosiaalisen vanhemman ulkonäköä. Eli siis että jos lapsen vanhemmat ovat vaaleahiuksisia, voivat valita luovuttajan, jolla on vaaleat hiukset. Tuota tarkempia tietoja ei saa, eli ei saa valita luovuttajaa esim. valokuvien perusteella. Lapsen ulkonäköä ei tietenkään voi valita, mutta kyllähän luovuttajan geenit siinä varmasti näkyvät.
[/quote]
Mutta jos vaaleat vanhemmat haluaisivat tumman lapsen, niin onnistuuko se?
Ei kai sitä ole mitenkään rajoitettu. Varmaan aika harvinaista, että vanhemmat haluaisivat kovin eri näköisen luovuttajan kuin mitä ovat itse.
Niinpä ja kuka niiden hormonihoitojen pitkäaikaisvaikutuksista tietää, rintasyöpää?
Jenkkilässä luovuttajat saanevat jotain 5.000 - 10.000 dollaria (noin eroa), eli tolla hinnalla persaukisen ehkä kannattaisi riski ottaa.
Itse en edes voisi luovuttaa munasoluja (väärä sukupuoli), verta luovutan maksutta kyllä koska sitä todella tarvitaan (0-), tosin siinä riskit ovat minimaalisia. M40