Tähän särkyy...

Oletko mies vai nainen?

Kerro enemmän. Millainen suhde sinulla oli kyseiseen ihmiseen? Miksi menetit hänet? Mikä repi haavat auki? 

Millä kirjaimella etunimesi alkaa?

Hän oli mies, minä nainen. Kyseessä oli syvä ja pitkäkestoinen ystävyys, mutta siihen liittyi myös jonkinlainen lataus, jonka takia piti olla kokoajan varpaillaan.

En tiedä tarkkaa syytä sille, miten vajosin tähän tilaan. Eräs ihminen vain sattumalta puhui ko. henkilöstä. Ehkä ymmärsin kuinka ikävä minulla onkaan...

Miksi et ole enää hänen kanssaan tekemisissä? Miten piditte yhteyttä aikaisemmin? Minkä ikäisiä olette? 

Voi sinua. Tapahtuiko jotain merkityksellistä vai kyllästyikö mies seuraasi?

Oliko varattu?

Koska ystävyytenne katkesi? Miten kauan olet asiaa surrut? Onko sinulla ketään kenelle puhua? Juttele vaikka täällä. Täällä on myös kilttejä ihmisiä, usko pois. 

Millainen suhteenne oli. Tapasitteko usein? Olitteko työkavereita? Itse vähän samanlaisessa tilanteessa mutta nyt alkaa jo helpottaa.

Ei tunnu helpottavan. Nyt on välit lopullisesti poikki, hän ei voi ottaa minuun enää yhteyttä, ellemme sattumalta törmää. Tosin kohtalon ivaa tuntuu olevan se, että törmäämme, vaikka sen ei pitäisi ollatodennäköistä. Itse voisin olla yhteydessä, mutta päätös on päätös. Masentaa. Ikävä. Tämä menee ohi.... Eikö menekin?

emme "pelehtineet" meillä oli syvä ystävyys. Vuosikausia. Toista kunnioittava, ei-fyysinen ihmissuhde. Hän on ollut elämässäni ainoa ihminen joka tunsi minut niin.

Minulla vähän samantapainen kokemus taustalla. Kertokaa lisää omistanne, voisi auttaa ymmärtämään. 

En kerro nimikirjaimia enkä ikää, tapasimme usein. Oleellista tuossa "suhteessa" oli nimenomaan täydellinen yhteys toiseen ihmiseen. Toisaalta voin lohduttautua sillä, että hän on edelleen läsnä elämässäni tuon yhteyden takia...

Minulla ei ole ketään kenelle puhua, tuosta "suhteesta" tai oikeastaan sen syvyydestä ei tiedä kukaan läheisistäni. Tännekin pelottaa kirjoittaa, koska en halua tulla tunnistetuksi. Olen välillä ajatellut, että helpottaisi jollekin puhua, mutta pelkään läheisten ihmisten reaktioita. Olen surrut asiaa jo kuukausia, nyt tuli pahempi vaihe. Kyseessä oli vuosikausien pituinen ystävyys.

Tilanteemme oli hyvin monimutkainen, siinä oli hyvin paljon tekijöitä, jotka rajoittivat suhdetta ja tekivät siitä mahdottoman. Minä "katkaisin" ystävyyden, tosin tietysti ihan yhteisymmärryksessä, tosin lopettaminen ei hänen puolelta varsinkaan ollut aivan yksinkertaista..

Ehkä toisessa elämässä.

Eli oli varattu?

Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Olen itse käynyt vastaavan prosessin läpi. Kannattaa kehittää itselle rentouttavaa tekemistä niin ikävä unohtuu aina hetkeksi. Itse aloin opiskelemaan uutta ammattia. Minulla tilanne liittyi omaan kolmenkympin kriisiin ja ymmärrän asian nykyisin sen kautta hyvin. Kyseenalaistin parisuhteeni ja kaikkeen siihen mennessä saavuttamaani. Onko teillä jommalla kummalla ikäkriisi menossa?

Olen ollut tuossa samassa tilanteessa ja satavarma, että oli varattu.

Ei siihen auta kuin aika ja jotenkin yrittää hyväksyä tapahtuma osaksi elämää. Itsellä meni masennuksen ja vaikka minkä kautta, mutta hengissä ollaan... Se vanha latteus kyllä on totta eli aika parantaa haavat. Kahden vuoden päästä tuntuu ihan toiselta jo.

Kannattiko ruveta ukkomiehen kanssa pelehtimään? Sisältyikö "sielunkumppanuuteenne" myös seksi? Odotit varmaan että mies ottaa eron. Ei tainnut ottaa ja juna meni jo.

AP ikävöi yhä...

Hölmöä ja typerää. Mutta viime aikoina on taas pyörinyt niin paljon kaikenlaista, mistä saisi hyvät keskustelut aikaan... Se vain lohduttaa, että tiedän mitä han ajattelee mistäkin asiasta, joten mielessäni keskustelen hänen kanssaan.

Enkä ole edes sattumalta häneen törmännyt. Ja päätin, että jos näen hänet, kerron vain yhden asian. Kuinka ikävä on ollut. Meillä on omat, ei kovin helpot tilanteemme.  Joskus tuntuu, kuin elämä olisi peli, jonka kustannuksella pelaaja nauraa.