Jos etäisä ei ole lasten elämässä, "häviääkö" lapset?

siis minkäikäisiä lapset nyt? Ja miten nyt pystyy pitämään vuoroviikoin ja sitten 8-12 vuotiaina ei? ja milloin pitäisi ne pari tuntia kuussa? En nyt oikein tajunnut :)

Siis tuon ikäisiä lapset nyt, tai isommat pari vuotta vanhempia. Ensimmäisessä tapauksessa kyse on yksiöön muuttamisesta, eihän siihen lapsia voi ottaa, tuon ikäisiä ainakaaan. Jälkimmäinen liittyy siihen, että aisä on aina töissä. 

Pohdin siis sitä, että jos etäisällä on nyt, sanotaan 1-2 vuotta tällainen elämäntilanne, niin menettääkö siinä lapset " lopullisesti"? Siis yleensä.

Ap

Onko mahdollista puhelimella olla päivittäin yhteydessä? En usko että menettää lapsiaan, voihan yhteyttä pitää juurikin puhelimella ja kun sitten on lasten kanssa niin se ratkaisee kyllä paljon. Eli antaa sitä aikaansa sitten, niin lapset kyllä tahtoo takaisin ja muistavat hyvällä iskää. Montako lasta teillä nyt siis on? ja mitkä ne iät nyt on?

Montako lasta sillä etä-isällä on ja kuinka monta neliötä löytyy yksiöstä? Nimittäin sopu sijaa antaa. Eikä yskiö voi mitenkään päin tarkoittaa sitä, että lasta näkee vaan muutaman tunnin kuussa, vai missasinko mä nyt jotain oleellista?

T: Kolmio ja 2 aikuista 5 lasta

Kyse on kahdesta eri tapauksesta. Vanhemmat lapset taitavat olla jo teinejä - antaako sopu tilaa myös teinien kohdalla...?

nuorempien lasten kohdalla isä tekee kahta työtä. viikonloppuisinkin yhtä työtä. Ja ex ei halua antaa lapsia, koska pienempi on vain parivuotias. miten noin pienen kohdalla se menee - ei opi tuntemaan isää, eli häviää?

No olen se, jolla on 5 lasta ja mies talossa ja olen entinen huostaanotettu lapsi, jolla oli muutama nuorempi sisarus (nuorin n. 3-v, allekkin).

suhde ei katoa mihinkään, jos säännöllisesti pidetään yhteyttä. Ja nyt tarkoitan, että yhteyttä. Puhelimella/korteilla sekä näkemällä. 

Oletan, että äiti ei anna sitä parivuotiasta lasta kellekkään yö hoitoon? Muussa tapauksessa tuntuu kummalta, että isä olisi jotenkin vahingollinen, mutta hoitotäti ei (tai mummi/kummi/kaima).

Mitä isompiin lapsiin tulee, niin heidän kanssaan kannattaa keskustella. Ovat jo sen verti isoja. Ja kokeillakkin voi. Meidän perheessä 17-vee kiukuttelee kun joutuu jakamaan huoneensa, joka toinen viikko. alkuun kun hällä oli oma huone. Mutta vois ne asiat pahemminkin olla :D Kukaan muu muksuista ei kiukuttele ahtaista tiloista.

Itse taas lapsena/teininä vietin aikaa vanhempieni luona sisarusteni kanssa ja he asuivat yksiössä. Lähinnä kai aikuisia ahdisti, ei niinkään meitä lapsia. Oltiin muutaman viikon lomillakin. Ja oikeestaan se oli aiak ihanaa aamuisin heräillä olkkari/keittiöstä, kun äiti keitti kahvia ja yski :)

Mutta niin. Minun vanhin lapseni, jonka sain nuorena ja hänen isänsäkkin oli nuori, niin ei koe, omaa isäänsä "isäksi". Tämä siksi, että yhteydenpito ei ole ollut säännöllistä. Isä on usein perunut sovittuja tapaamisia ja on enemmänkin "kaveri" kuin vanhempi. Saattaa olla useampi kuukausi, ettei isää saa kiinni tai kuulu mitään hänestä ja jopa vuosi tapaamisten välissä. Läheisempi taitaa hälle olla isänsä isä, jonka luonna viettää mielellään kesälomia ja viikonloppuja. Vaikka näkevät n. 4krt vuodessa, niin suhde on todella lämmin ja läheinen heillä, sillä yhteyttä pidetään säännöllisesti eikä vaari "katoile" elämästä.