Lue keskustelun säännöt.
Elämäni ilman ystäviä...
01.02.2013 |
Perhe minulla toki on, joten ei nyt ihan haudanhiljaista. Mutta ystäviä ei ole. Vietän kaiken vapaa-aikani lasteni kanssa. Eikä siinä mitään, työ ja arki on aikaa vievää, joten ei sitä luppoaikaa kovin olekaan enkä onnekseni ehdi murehtia sitä, että ystäviä ei ole. Paitsi nyt, kun lapset nukkuvat ja istuskelen yksinäni, televisiota välillä katselle ja nettiä selaillen.
Mietin, että taitaa olla ehkä puoli vuotta siitä, kun joku kaveri soitti minulle. Tai onkohan siitä kauemminkin. Yleensä se olen minä, joka soittaa jollekin. Mutta en ole puoleen vuoteen enää kehdannut, kun se on aina sellaista yksipuolista yhteydenottoa.
Vuosia sitten kun "löysin" mieheni, pikku hiljaa meni niin, että ystäviä ei enää ollutkaan. En enää päässyt mihinkään enkä saanut "lupaa" tehdä mitään kenenkään kanssa ja kaikissa ystävissäni oli jotain vikaa. Oma vikani tosin, kun lähdin ihan täysillä miehen mukaan ja tunne vei matkassa, yksinäisyyteen.
Joskus vain kaipaan ihmisten ilmoille, kivaa juttuseuraa ja höpinäseuraa. Ehkä spontaania ulos lähtemistä, tyyliin, mennäänkö syömään, kahville tai shoppailemaan. No, eihän sellaista ole eikä tule. Lasten kanssa toki voi tehdä tuotakin, mutta nykyään tuntuu, että ei se riitä minulle.
Taitaapi olla aika taas siirtyä nukkumaan ja aamulla lasten kanssa on taas mieli pirteä ja olo virkeä. Mutta syvällä on suru puserossa kuitenkin, yksinäisyys, on se vaan kova pala... ja ahdistava...
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisin omaa kirjoitustani lukenut. Tsemppiä meille molemmille, kai se joskus ystäväkin osuu kohdalle tai ahdistus helpottaa.
Mutta miehesi on kieltänyt niihin yhteydenpidon?
Aina kun johonkin on tutustumassa tapahtuu jotain että yhteydenpito lakkaa/vähenee. Esim. Muutto, elämäntilanteen muutos tms.
Aika surullistahan tämä on sillon kun sitä uskaltaa ajatella.
Ainakin minulle monet työkaverini ovat ihan ystäviä. Näin ei tietenkään kaikilla työpaikoilla ole. Tuo, että miehesi rajoitti tai rajoittaa ystävyyssuhteitasi ei kuulosta aivan terveeltä. Eikä sinulla ole edes äitituttuja kerhoista tms.? Mitä jos ehdottaisit jollekin sellaiselle naapuruston äidille kävelylenkkejä vaikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on paljon hyviä ystäviä. Osa jopa niin rakkaita, että tunnen heidät siskoikseni. Muutama "velikin" löytyy, vaikka niitä onkin jo oikeasti omasta takaa. On uskomattoma tunne, kun tajuaa, että joku aivan ulkopuolinen henkilö on sinulle äärettömän tärkeä, olematta kuitenkaan seurustelukumppani tai puoliso.
Mutta toisaalta, olen elänyt koko elämäni sinkkuna, joten ehkä sen hinnan olen maksanut noista rakkaista ystävistäni. Ja lukemattomista kavereista.
Tsemppiä teille "ystävättömille". Oikea ystävyys vaatii työtä, joten jos haluatte oikeasti todellisia ystäviä, niin siihen on oltava valmis panostamaan.
ainoa tie tästä yksinäisyydestä oikeaan elämään on siinä, että otan miehestä eron. Tekee mieli pyristellä vapauteen kalterin raosta. Pieniä askelia olen ottanutkin siihen suuntaan.
Mutta mies kyllä osaa tehdä kaikkensa, että "viihtyisin" tässä yksinäisyydessä. Ei se ymmärrä, että ei tämä riitä, että voin olla lasten kanssa ja joskus satunnaisesti mies puheseurana. Mutta vain, jos mies haluaa seksiä, niin se jaksaa olla puheseurana hetkisen ennen sitä. Muutoin on aina kiire, väsy, mitä vaan..
Käytännössä en siis puhu omasta elämästäni, höpsöistä asioista, selluliitista, vatsaröllöistä, muodista, mistään en niin kenenkään kanssa. Oman pääni sisällä vaan käyn yksinpuhelua ja mietin, kävisinkö vaikka kampaajalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainoa tie tästä yksinäisyydestä oikeaan elämään on siinä, että otan miehestä eron. Tekee mieli pyristellä vapauteen kalterin raosta. Pieniä askelia olen ottanutkin siihen suuntaan.
Mutta mies kyllä osaa tehdä kaikkensa, että "viihtyisin" tässä yksinäisyydessä. Ei se ymmärrä, että ei tämä riitä, että voin olla lasten kanssa ja joskus satunnaisesti mies puheseurana. Mutta vain, jos mies haluaa seksiä, niin se jaksaa olla puheseurana hetkisen ennen sitä. Muutoin on aina kiire, väsy, mitä vaan..
Käytännössä en siis puhu omasta elämästäni, höpsöistä asioista, selluliitista, vatsaröllöistä, muodista, mistään en niin kenenkään kanssa. Oman pääni sisällä vaan käyn yksinpuhelua ja mietin, kävisinkö vaikka kampaajalla...
:( Olisi niin kiva puhua joskus vaikka niistä selluliiteistä jonkun kanssa. Ei miestä sellaiset kiinnosta enkä kaikkea tuollaisia naisten juttuja miehen kanssa haluakaan jakaa.
Kolmonen
Mitä olette valmiita tekemään ystävyyden eteen?
Miulla on ollut aina ystäviä, välillä enemmän välillä vähemmän. Osa jää matkan varrella ja osa saattaa jossain elämän vaiheessa palata, osa ei. Muutamia sellaisia, jotka ovat läpi koko elämän elämässäni. Ystävyyskin vaatii töitä, antamista ja kiinnostusta toisen elämästä ja ajatuksista. En laske ystävyyssuhteissa, että kumpi onkaan viimeksi ottanut yhteyttä, enpäs otakaan kun olen kahtena viime kertana ottanut. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja aina ei kiireessä ehdi ottaa yhteyttä vaikka haluisikin.
Tulisin hulluksi ilman ystäviä, tyttöjen iltoja, brunsseja, mökkireissuja, höpöttelyjä, lenkkejä ym.
Tehkää asialle jotain älkääkä ruikuttako! Kai sinulla joku on, elävöitä sitä suhdetta. Nainen tarvitsee ystäviä, ei miehet meitä ymmärrä samalla tavalla kuin toinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistäpä reippaasti ilmoitus nettiin ystävänhaku- tai kirjekaveripalstalle. Tee vain kunnolla selväksi, että etsit ystäviä, et rakkautta. Eihän kirjekaveri ihan sama ole kuin ystävä siinä äärellään, mutta toisaalta kirjoittelemalla ystävyys voi syvetä hyvin vahvaksi ja aidoksi eikä pelkäksi pinnalliseksi shoppailukaveruudeksi.
Perhe minulla toki on.
Mutta syvällä on suru puserossa kuitenkin, yksinäisyys, on se vaan kova pala... ja ahdistava...
mua ottaa päähän yli kaiken tällaiset avaukset. Luen otsikon "Elämäni ilman ystäviä...", ahaa, tässä on jotain minulle, avaan ja katson ja mitä kettua, jo ensimmäinen virke paiskaa märällä rätillä päin näköä: "Perhe minulla toki on."
Kun sieltä syvältä yksinäisyydestäsi heräät huomisaamuuna miehesi vierestä ja lastesi kömpiessä unisina samaan sänkyyn aloittamaan uutta päivää kanssanne, niin mietipä ihan vaikka pieni tovi, miltä tuntuu siitä perheettömästä, lapsettomasta sinkusta, jolla ei myöskään enää ole ystäviä. Aletaanpa sen jälkeen keskustelemaan siitä ahdistuksen määrästä.
Laita tekstari niille sun vanhoille ystäville. Joku ilahtuu taatusti ja vastaa sinulle. Tsemppiä!
Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä :)