Mitä tehdä Pariisissa pikkulapsen kanssa?
Edessä on pari-kolme päivää keväisessä Pariisissa, äidin ja isän mukana kaksivuotias lapsi.
Kukaan meistä ei ole aiemmin ollut ko. kaupungissa.
Onko Pariisin tuntijoita linjoilla? Minne kannattaisi suunnata? Vanhemmilla ei ole mitään erityistä mielessä, ruokapaikat on jo katsottuna, mutta missä näkisi pariisilaista elämänmenoa, maistaisi kuuluisaa atmosfääriä - ja kuitenkin niin, että lapsikin saa kävellä ja viihtyy?
Kommentit (5)
usein myös marionetti-esityksiä, taikureita ym ym. Ainakin Luxemburgin puisto on ihan must noin pienen kanssa. Pariisissa on myös pieni eläintarha, Jardin des Plantes.
Pohjoisista kaupungiosista saattaisi löytyä oikeaa pariislaisuutta
No, äidillä ja isällä olikin ihan kiinnostavimpana pariisissa mielessä nähdä onko siellä oikeasti alueita joissa asuu vain tummaa väkeä.
Mutta Ranskassa asuva isoäiti jonka kanssa matkustamme, ei missään tapauksessa suostu lähtemään keskustan ulkopuolelle :-(
t ap
usein myös marionetti-esityksiä, taikureita ym ym. Ainakin Luxemburgin puisto on ihan must noin pienen kanssa. Pariisissa on myös pieni eläintarha, Jardin des Plantes.
Ja tämä "pieni" eläintarha on siis ihan Korkeasaaren kokoinen. Meidän 1,5 v tykkäsi juurikin kerjussa mainituista puistoista sekä ihan kärryissä istumisesta ja katselusta, kun me käveltiin ympäriinsä. Mieluummin tuon ikäisen kanssa kaupunkilomalle lähtee kuin rantakohteeseen.
mutta tuttavaperheemme lapsi kertoi suunnattoman ihastuneena kaikista puistoista, joissa olivat vanhempiensa kanssa Pariisissa aikaa viettäneet.
Aikuiselle pientä, lapselle suurta sellainen:)