Yle: Tutkimus: Lihavuus nostaa syöpäriskiä luultua enemmän - varsinkin naisilla
Yle: Tutkimus: Lihavuus nostaa syöpäriskiä luultua enemmän - varsinkin naisilla
Lihavuus kiihdyttää naishormonin tuotantoa, mikä taas voi edesauttaa syövän etenemistä. Saksalaiset syöpätutkijat ovat tehneet aiempaa täsmällisemmillä tavoilla havaintoja ylipainoisista ihmisistä ja todenneet, että ylipaino on luultua suurempi riskitekijä syövän kehittymiselle. Riski on naisilla miehiä suurempi.
No niin, kuva vielä väittää ettei Yle olisi läpikotaisin persuuntunut, kun lietsovat tuollaisilla faktoihin perustuvilla uutisilla naisvihaa?
Kommentit (70)
Ihan kaikille ei tule syöpää. Muut vaivat kuitenkin pitää huomioida ja elimet.
Sipsipussi, suklaalevyt, siideri, purilainen, ranskikset, sokerijuoma, leivokset, karkit, jätskit...
Kuinka käy kehopositiivisuuden riemusanoman?
Kun neito ostoskärrynsä täyteen mässyruokaa lastanneena tulee vastaan, niin voi todeta, että siinä lyllertää syöpäriskipommi.
Syöpä kasvaa hyvin sokeroituneessa ympäristössä.
Asian pihvi on pitää verensokerit mintissä.
Ilmiannettu läskivihamielinen aloitus.
Vatsasyöpä on taas usein laihojen vitsaus. Kaikilla meillä on omat riskimme, eivätkä ylipainoiset ole siitä poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Vatsasyöpä on taas usein laihojen vitsaus. Kaikilla meillä on omat riskimme, eivätkä ylipainoiset ole siitä poikkeus.
Vatsasyöpä riski on erityisesti niillä jotka suosivat suolan, suolattujen ja savustettujen elintarvikkeiden runsasta käyttöä, koska ne rasittavat mahan limakalvoa.
Vierailija kirjoitti:
hui hui
hyi hyi
Lapsellista argumentointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hui hui
hyi hyi
Lapsellista argumentointia.
huh huh
hyh hyh
Hurjaa on meno, kun kansa paisuu.
Vierailija kirjoitti:
LATVALAHO LÄSKIHULLUKIN HERÄSI.
Aloitus perustuu faktoihin.
Väärin tutkittu.
Narsistit tutkinee!!
Läskin naisen arvo on nolla, sietääkin kuolla pois asap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vatsasyöpä on taas usein laihojen vitsaus. Kaikilla meillä on omat riskimme, eivätkä ylipainoiset ole siitä poikkeus.
Vatsasyöpä riski on erityisesti niillä jotka suosivat suolan, suolattujen ja savustettujen elintarvikkeiden runsasta käyttöä, koska ne rasittavat mahan limakalvoa.
Suomessa syöpään kuolee vuosittain yhteensä noin 13 300–13 600 henkilöä. Koko maassa todetaan vuosittain hieman enemmän uusia syöpätapauksia naisilla kuin miehillä (noin 51 % sairastuneista on naisia), mutta syöpäkuolemia on miehillä hieman enemmän kuin naisilla. Naisilla syöpäkuolemia on vuosittain noin 6 300–6 600.
hih hih