Onko naisten tapa hoitaa lapsia ainoa oikea
Heti alkuun pahoitteluni siitä, että en kykene laittamaan tänään 13.1 Hesarissa julkaistuun mielipidejuttuun linkkiä. Olen "vain" paperilehden tilaaja.
Juttu on kirjoitettu tälläkin palstalla viime sunnuntain jälkeen paljon esillä olleen Petrin tapauksen jälkeen (yritti tappaa vaimonsa).
Jutun kirjoittajan perheessä mies jäi 5-kuukautisen vauvan kanssa hoitovapaalle. Tilanne tuli perheelle jotenkin yllättäen - eikä vaimo halunnut tehdä tilannetta hankalammaksi puuttumalla miehen tapaan hoitaa lasta.
Mentiin siis ilman kelloa ja suunnitelmia. Isä ja lapsi liikkuivat paljon. Jos lapsi väsyi, hän saattoi nukahtaa rattaisiin, kotona milloihn mihinkin. Ruoka-aikoja ei ollut. Lapsi söi, kun hänellä oli nälkä. Eväät olivat aina mukana.
Ja sitten tulee jutun tärkein osuus. Sen referoin tähän sanasta sanaan:
"Lapsi on nyt 6-vuotias. Sen lisäksi, että hänellä on erittäin läheiset ja lämpimät välit isäänsä, poika on omatoiminen. Hän ei kysy joka asiaan toimintaohjetta eikä odota, että passataan. Sen lisäksi poika on oppinut käyttämään omaa päättelykykään, kun kukaan ei ole ajatellut hänen puolestaan. Hän on myös oppinut odottamaan eikä turhaudu odottamistilanteessa.
Mitä väliä, jos lapsella on likainen t-paita tai suupielessä sosetta? Miehet osaavat ottaa asiat rennosti ja toivovat usein samaa kumppaneiltaan."
Olen niin samaa mieltä tämän mielipidekirjoittajan kanssa! Naiset paapovat lapsensa pilalle ja syntyy olioita, joilta puuttuu kyky ajatella itse.
Kommentit (25)
hyvlätyt lapset, joiden on pakko pärjätä. Lastensuojelussa näitä nähdään päivittäin eli 6v ikäisiä, jotka laittavat itse ruokansa, yrittävät jotenkin pitää vaatteet siisteinä ja pärjätä, koska vanhemmat eivät välitä. Totta kai sitä oppii päättelemään eikä odota että passataan, koska on pakotettu selviämään ihan yksin maailmassa. Osa joutuu huolehtimaan pienemmistä sisaruksista.
Onko ihan oikeasti hyvä lapsuus sitä, että joutuu selviytymään yksin elämän perustarpeiden tyydyttämiseksi? Kukaan ei laita ruokaa, tarjoa syliä, rauhoita ympäristöä väsymyksen tultua? Lapsi saa syödä kylmiä eineksiä ja nukkua rattaissa tai bussin penkillä keskellä hälinää.
Tuossa kirjoituksessa ei ollut kyse kasvattamisesta lainkaan vaan suunnattomasta välinpitämättömyydestä, jonka vuoksi maailmassa on taas yksi syrjäytynyt 6v lisää.
eivät monesti pidä lastaan kusivaipoissa ja soseisessa paidassa? Olettekos huomanneet kuinka moni on tekemässä ls-ilmoa jo kun lapsella on tummat silmänaluset tai hieman nuhjuinen sukka toisessa jalassa.
Minusta siinä on vinha perä että mies lähinnä laiskuuttaan jättää rutiinit huolehtimatta. Mutta ei, se on taianomainen miesneste joka aiheuttaa nerokkuutta jolla kaksivuotias kyllästyy niin siihen paskaiseen paitaansa että oppii vaihtamaan sen ihan itse. Sellainen lapsen puolesta ajattelu on ihan turhaa. Antaa sen itse oppia että kun juo pullon kokista klo 1 aamuyöllä niin aamulla on hieman vaikeaa. Se varmaan seuraavalla kerralla on viisaampi eikä suinkaan halua toistaa juttua uudestaan ja uudestaan.
Kyllä niiden lasten puolesta pitää ajatella, ja kun on ajateltu, opettaa ne ikänsä mukaan huolehtimaan opitusta itse.
Äitiä saa arvostella ihan kaikesta mutta kun mies on onnistunut olemaan tappamatta mukulaansa se saa mitalin. Välinpitämättömyys on rentoutta ja laiskuus omaperäisyyttä.
Niin sitä sanotaan, nainen saa olla tuplasti parempi saadakseen puolet arvostuksesta.
tämä Petri-gate ihan kunnolla.
Tuossa Petrin tapauksessa kun ei ollut kuin yksi syypää ja se oli Petri itse. Hän oli se, joka hyökkäsi nukkuvan, raskaana olevan vaimonsa kimppuun ja yritti tappaa. Jos Petri ei kestänyt vauva-arkea, niin olisi ottanut eron, mutta jutun perusteella käy aika selväksi, että Petri oli psykoottinen vätys, joka ei siihen kyennyt.
Ja juu. Meillä on rutiinit. En käsitä, miksi rutiinilla kasvattajan pitäisi tuntea olonsa jotenkin huonommaksi kuin ns. rento kasvattaja. Vaikka on rutiinit, niin voi liikkua paljon. En käsitä mitä niin hehkutettavaa on siinä, että vauva nukkuu rattaissa?! No, kai se sitten on niin ihmeellistä, jos ISÄ on laittanut sen lapsen rattaisiin ja se lapsi sinne nukahtaa. Mitään muutta selitystä en tuolle keksi. Ja lienee kai itsestään selvää, että eväät on mukana, jos lähdetään vauvan kanssa jonnekin? Mitä hemmetin ihailtavaa tuossa? Ihan normijuttu, mutta kun ISÄ tajuaa ottaa eväät mukaan, niin sitten se onkin maailman 7. ihme, jota kaikkien pitäisi kumartaa. En minäkään ymmärrä, että sose tarjoillaan kylmänä. Mutta ehkä tämä ihmeiskä vetelee maksalaatikkoa itsekin kylmänä.
Tuskin kukaan rohkenee arvostella kaikista naisista anopin tapaa kasvattaa lapsia. Paitsi miniä, mutta sehän ei vielä mitään lapsista ymmärrä.
En minä käsitä, mitä erinomaista siinä on jos MIES hoitaa lasta sopivan rennosti? Minä toimin aikanani jokseenkin samoin, mutta ei siitä kukaan tullut lehtijuttua tekemään. En tosin mitään sen raflaavampaa, mutta ei todellakaan lapsen nukkuminen rattaissa tai likatahra suupielessä tai vaatteessa riittänyt mihinkään. Mutta minähän olenkin nainen.
Naiset paapovat lapsensa pilalle ja syntyy olioita, joilta puuttuu kyky ajatella itse.
Olen samaa mieltä. Meilläkin on mies nyt hoitovapaalla, enkä puutu hänen tapaansa hoitaa lastamme. En tosin ole itsekään mikään tiukka aikatauluihminen.
Mutta sen haluan sanoa (siihen ihan alkuperäiseen artikkeliin liittyen), että vaimon tappamisyritys aikatauluista kiinnipitämisen takia on mieleltään täysin sekopäisen ihmisen teko. Todella järkyttävää, että se vaimo päästi tuollaisen miehen vielä lastensa elämään ja perheen arkeen mukaan!
Luin myös tuon kirjoituksen Hesarista. Niin samaa mieltä. Ihme kun ei aiheuta enempää keskustelua.
naisten tapa kasvattaa lapsia on kategorisesti väärä, ja miesten oikea. Ei tällaiseen nyt jaksa lähteä mukaan. Naiset (paitsi te jotka ymmärrätte miesten ylivertaisuuden) huonoja, miehet hyviä. Okei.
sitä mieltä että tietyt rutiinr on lapselle hyväksi.
Onko tämä ns. rentous sitten hyvä juttu, silloin kun mies hoitaa lapsia. Ainoastaan positiivinen juttu?
Kun nainen on "rento" -kappas vain!- hän onkin vastunntunnoton. Kaikki odottaa että äideillä on ns homma Tanskassa loppujen lopuksi kuitenkin.
Kannattaa yrittää miettiä asioita vähän usemmalta kantilta.
Meillä mä hoidan päätoimisesti lasta, joten totta kai mulla on paremmin hanskassa lapsen kanssa tehtävät asiat ja siksi mieheni kysyy multa usein neuvoa. Jos hän hoitaisi lasta enemmän, osat olisivat toisinpäin.
Mutta kyllä mä joudun miestä neuvoa, esim. muistuttaa, että anna ruokaa ennen kuin panet päiväunille. Lapsi ei ole siinä vaiheessa erityisen nälkäinen, joten hän ei myöskään itke nälkäänsä tmv., mutta nukkuu sitten vain lyhyet unet.
Ja mitä nyt tulee jonkun 5 kk vauvan rytmittömyyteen, niin ei meilläkään mitään erikoista rytmiä ollut. Nyt on, kun lapsi on 1-v ja päiväunien nukkuminen vaikuttaa yöuneen (ts. ne pitää nukkua ennen tiettyä kellonaikaa, jotta lapsi menee sitten illalla nukkumaan ja me vanhemmat SAAMME OMAA AIKAA).
En siis väitä, että naisen tapa kasvattaa olisi automaattisesti paras. En toisaalta myöskään niele sitä, että miehen tapa kasvattaa olisi paras. Jos oma mieheni, kuten jutun kirjoittajan mies, tarjoaisi lapselle purkkiruuan kylmänä, niin puuttuisin asiaan.
Pidän siitä, että me kasvatamme miehen kanssa yhdessä. Juttelemme ja sovimme yhdessä pääperiaatteet kuten, että kerran päivässä olisi hyvä mennä ulos jne. Jos teen miehen mielestä jotain väärin, hän sanoaa asiasta myöhemmin tyyliin, että olisit antanut pojan kiivetä puuhun, koska... Seuraavalla kerralla poika sitten saa kiivetä sinne puuhun.
- miehen mielestä on ihan ok antaa lähes vastasyntyneen vauvan huutaa rauhassa vaunuissa "jos se vaikka nukahtaa uudelleen"
- miehen mielestä lasta ei pidä pitää liikaa sylissä, ettei se totu (= ei saa ottaa syliin, kun vauva kitisee)
- miehen "kädenlämpöinen" kylpy on niin viileä, etten itsekään siihen menisi mutta vauvallehan se on oikein passeli
- mies ei herää vauvan itkuun yöllä, koska "hän on väsynyt"
- miehen mielestä ei haittaa, jos lapsi joutuu näkemään vanhempansa humalassa
- miehen mielestä on ok kuljettaa 3-vuotiasta autossa ilman turvaistuinta
niin kyllä, minun tapani hoitaa on parempi. Ihan sama mitä ap tai kukaan muu ajattelee. Mies vain on tietyissä asioissa täys tollo.
- ,
niin kyllä, minun tapani hoitaa on parempi. Ihan sama mitä ap tai kukaan muu ajattelee. Mies vain on tietyissä asioissa täys tollo.
olen varsin rento kasvattaja mutta jossain sekin raja menee. Lasten on jossain vaiheessa saatava syödä kunnollista, ei riitä että klo 18 mennessä ollaan syöty vain muroja, leipää ja jogurttia. Tai että lapsen pitää saada riittävästi unta, viikonloppuna voi valvoa jos jaksaa mutta arki-iltana on mentävä nukkumaan ajoissa että aamulla jaksaa nousta. Lapsen on myös saatava lääkkeensä ajallaan. Ja olisihan se kiva että taapero olisi saanut aamupuuron ja kuivan vaipan suht pian heräämisen jälkeen eikä vasta joskus 3 tunnin kuluttua- kun äiti sen lopulta tulee tekemään! Eli raja se menee rentoudessakin...
- miehen mielestä on ihan ok antaa lähes vastasyntyneen vauvan huutaa rauhassa vaunuissa "jos se vaikka nukahtaa uudelleen"
- miehen mielestä lasta ei pidä pitää liikaa sylissä, ettei se totu (= ei saa ottaa syliin, kun vauva kitisee)
- miehen "kädenlämpöinen" kylpy on niin viileä, etten itsekään siihen menisi mutta vauvallehan se on oikein passeli
- mies ei herää vauvan itkuun yöllä, koska "hän on väsynyt"
- miehen mielestä ei haittaa, jos lapsi joutuu näkemään vanhempansa humalassa
- miehen mielestä on ok kuljettaa 3-vuotiasta autossa ilman turvaistuintaniin kyllä, minun tapani hoitaa on parempi. Ihan sama mitä ap tai kukaan muu ajattelee. Mies vain on tietyissä asioissa täys tollo.
Alkuperäisessä jutussa viitattiin varmaan normaaleihin tavallisiin miehiin eikä tällaisiin jälkeenjääneisiin tapauksiin.
ettei lapsen hoitamisessa tarvita kelloa. Maailmassa on heimoja, jotka ei ole kelloa nähneetkään..
Nukutaan kun väsyttää, syödään kun on nälkä. Mutta en kyllä antanut lapsen nukahtaa mihin tahansa, lattialle tms.
Myöskin tietyt rutiinit on, iltaisin käydään pesulla, pestään hampaat jne.
Kauheaa, että jotkut lapset herätetään päiväunilta kesken unen, ja syötetään "tasan kello kolme" vaikka nälkä ei olisikaan...
On meitä rentoja mutta rakastavia äitejäkin...
Siitähän tuo yleisönosastokirjoitus kertoi, rajattomasta ja ns. vapaasta kasvatuksesta, jota yleensä paheksutaan. Kun se kasvattaja onkin mies, on vapaus pelkkä etuoikeus?
Harva äiti lastaan passaa, mutta valitettavasti elämä kotona lasten kanssa ollessa on paljon muutakin kuin hauskaa kuljeskelua kaverilta toiselle. Pyykit, tiskit, ruoka, unet, pesut ja pisut pitäisi hoitaa. Harmillisen usein isät jättävät ne väliin näyttäessään lapselle, että omatoiminen tutustuminen maailmaan on OK eikä sillä nyt niin ole merkitystä, onko sohva paskassa vai ei. Kyllä äiti sen siivoaa, kun tulee töistä kotiin.
Ehkä meidän naisten (jotka siis kaikki kasvatamme lapsemme väärin!) pitäisi antaa miehille enemmän tilaa. Suljemme silmämme siltä, että lapsen paita on likainen ja yöunille käydään vasta keskiyöllä. Samalla voimme toki jättää siivoamisen, miehen pyykkien pesemisen ja kaiken muunkin miehiin liittyvän huoltotyön väliin, sillä miesten tapa elää on niin paljon parempi. Ei kai miestä haittaa, vaikka sillä ei olisi puhtaita paitoja töihin? Kuolavana kauluksessa ei saa haitata elämistä!
jollakin tietyllä (väärällä) tavalla ja kaikki miehet tietyllä tavalla? Tod.näk. mahdollisesta lapsestasi ei tule ainakaan järin älykäs, valitettavasti.
Jos syön eineksiä, niin useimmiten kyllä syön ne kylmänä. Eli eineksiä syön, kun ei ole aikaa itse tehdä ruokaa. Kiireessä kelpaa huonompikin ruoka. Ja minusta syömisen pääperiaate on ravinnon saaminen, ei niinkään mikään nautinto. Kun ruoasta tulee nautinto, niin läskit lisääntyvät.
Myös lapseni ovat saaneet syödä kylmiä eineksiä - teenkö huomenna itsestäni lastensuojeluilmoituksen?