Tunnetteko ketään pitkään ulkomailla asunutta (suomalaista) lasta,

kansainväliseen kouluun ovat menneet, eikä todellakaan ole olleet ikinä ilman kavereita tai silmätikkujakaan.

Ei ulkomailla asuminen ole tehnyt ketään "erikoiseksi", jos sellaista piirrettä ei muuten ole.

ja lapset tuli kouluun toinen 5. ja toinen 7. luokalle kun Suomeen palattiin. Ovat todellakin saaneet kavereita ja tunnutaan heitä pidettävän lähinnä vain positiivisessa mielessä erikoisina, ei mitään kiusaamiseen tai syrjimiseen viittaavaakaan.

Esim. englantilaiset, saksalaiset, ranskalaiset koulut (kielitaidosta riippuen), kansainväliset koulut, ja kaksikielistä opetusta antavat koulut. Ei lapsi varmasti poikkea tavallisellakaan luokalla, tai ainakin tavat tasoittuvat pian.



Meillä erona oli se, että lapsi oli tottunut kutsumaan opettajia Madame ja Sir, mitä täällä ei tehty, mutta pianhan hän huomasi ja mukautui mm. siihen. Lisäksi lapset täällä viettävät ÄLYTTÖMÄSTI aikaa pelaten puhelimilla, tietsikalla, pleikalla jne. kun taas meidän kohdemaassa vanhemmat olivat hyvin tiukkoja em. viihteen suhteen ja 90% lapsista leikki vain "perinteisiä" leikkejä. Tätä lapsi kaipaa usein. Ja on ollut ikävä huomata, miten helposti omakin lapsi liukui tuohon pelikulttuuriin. :(

Ovat sopeutuneet, eivät ole erikoisia, paitsi ehkä erikoisen kielitaitoisia ja sosiaalisia. Iso rooli sopeuttamisessa sekä ulkomaille muuttaessa että kotimaahan palatessa on tietysti vanhemmilla

ja hänellä on monta sellaista kaveria, ja kavereita, joista osa on nyt ulkomailla. Hyvin ovat näyttäneet sopeutuneen.

varsinkin ulkomailta takaisin Suomeen muuttaneet tytöt kärsivät huorittelusta. Pojille näyttää olevan pelkkää plussaa.



Tytöt eivät yleensä kerro huorittelusta kotona, heitä hävettää, vaikkakin ihan turhaan. Joskus huorittelu menee myös fyysisen kiusaamisen puolelle.