Onko muita Ei tarvitse auttaa -tyyppejä?

enkä pidä sitä minkäänlaisena ongelmana josta haluaisin eroon.

Hermostuu jos yrittää esim. tulla auttamaan häntä huoneen siivoamisessa. Ei siinä mitään, mutta kun kyseessä on 5-vuotias...on siivonnut joskus puolisen tuntia putkeen jotain vain siksi etteivät muut saa auttaa. Olen antanut olla, koska on selvästi tyytyväinen suoritukseensa ja polleana esittelee aikaansaannostaan jälkikäteen.

Kolmesta lapsestani keskimmäinen on täysin samanlainen.

Jos olisin jäänyt odottelemaan muiden avuntarjouksia, varmaan 70 prosenttia mun elämäni asioista ois jäänyt saavuttamatta/tekemättä. Vähintään.

Oma apu, paras apu.



Sitä paitsi mua ärsyttää sellaiset avuttomat ihmiset, jotka ei pysty tekemään mitään itse. Ei voi mennä lasten kanssa yksin kauppaan, ei voi mennä yksin minnekään, ei voi tehdä mitään jos joku ei tule ja auta jne. Kasvaisitte aikuisiksi.

koska tuntuu että pitäisi aina "säästää" sitä apua johonkin vielä pahempaan päivään.



Osa tästä on ihan todellista ongelmaa, eli että meillä ei ole mitään kovin kummoisia turvaverkkoja, ja yleensä kukaan EI auta jos tarvitsemme. Mutta ei tämä sikäli ihan hirveän hyvä asenne ole, että sitten ajan itsen ihan piippuun kun en osaa ottaa sitä apua tarpeen niinä vähemmän kriittisinä aikoina, eikä se silti tarkoita sitä että voisin siirtää sitä apua niihin kriittisimpiin tilanteisiin. Jos jollekulle kävisi auttaa ensi keskiviikkona niin ei se siitä kieltäytyminen tarkoita että sille kävisi maanantai kolmen kuukauden kuluttua.



Toivoisin oppivani tässä vähän paremmaksi.

Ap



Osa tästä on ihan todellista ongelmaa, eli että meillä ei ole mitään kovin kummoisia turvaverkkoja, ja yleensä kukaan EI auta jos tarvitsemme. Mutta ei tämä sikäli ihan hirveän hyvä asenne ole, että sitten ajan itsen ihan piippuun kun en osaa ottaa sitä apua tarpeen niinä vähemmän kriittisinä aikoina, eikä se silti tarkoita sitä että voisin siirtää sitä apua niihin kriittisimpiin tilanteisiin. Jos jollekulle kävisi auttaa ensi keskiviikkona niin ei se siitä kieltäytyminen tarkoita että sille kävisi maanantai kolmen kuukauden kuluttua.



Toivoisin oppivani tässä vähän paremmaksi.

[/quote]

Tietysti olen ottanut apua vastaan, kun joku on vilpittömästi ja sitkeästi halunnut auttaa. Pöllö olen, ei voi mitään! :)

Tietyllä tavalla opetettu pärjäämään omillaan. On tämä jossain määrin ongelma ja huomaan itsessä ajoittain hieman marttyyrimaisiakin piirteitä. Myös miehen on vaikea löytää paikkaansa perheessä, koska mä hoidan aina kaiken (myös perinteiset miesten hommat), koska haluan näyttää, että pärjään.



Joskus olen tosi poikki ja haluaisin apua esim. lastenhoidossa. Mutta jos sitä saan, niin tuntuu, etten osaa relata ja heti tekis mieli mennä hakee lapset pois hoidosta. Ettei kukaan vaan pääse luulemaan, että oisin joku "väsynyt luuseri". Helpolla en itseäni päästä koskaan.

Perheen musta lammas jonka piti jo lapsena pärjätä itsenäisesti. Vanhemmat kiinnostuivat asioistani vasta kun tein heille ensimmäisen lapsen lapsen. Siinä vaiheessa tein välimatkaa heihin. Asia ei ole mulle mikään ongelma. On ollut aina pakko pärjätä itse ja toki olen pärjännytkin.

Tykkään pärjätä omillani. Olisi karseeta, jos joka asiaan pitäis pyytää apua.

Lapsena en uskaltanut kysyä opettajilta apua, koska olin niin arka. Se sitten säilyi melkein koko opiskeluajan ja yritin viimeiseen asti ratkaista ongelman yksin.



Mun läheinen serkku taas on kamala hössöttäjä ja auttavainen luonne. Mun pitää välillä keskittyä, että en hermostu hänen hössöttämiseen. Hyvää hän todennäköisesti tarkoittaa, mutta itse ajattelen herkästi niin, että han haluaa alentaa muita ja tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun saa hyysätä toisia.



Pitkään oli ongelmana se, että hermostuin, jos joku neuvoi minua. Onneksi oon päässyt siitä. Useimmiten neuvoista on apua, eikä niihin pidä suhtautua ylimielisesti. :)