Muita kotiäitejä, joilla seinät tuntuvat kaatuvan
päälle? Mikä auttaa?Hoidan kotona 2v 5kk ikäistä lasta ja hoitovapaa jatkuu syksyyn saakka.Tyttö ei nuku päiväunia, kuin todella satunnaisesti ja nukkuu yöunia klö. 21-7 tai 20-8. Tuntuu, että oma aika on vähissä ja tukiverkkoja ei lähistölllä ole.Käyn töissä viikonloppuisin välillä. Mutta uhmaikä tytön kanssa ottaa koville. Tuntuu, että on jatkuvaa kiukuttelua, vaikka on toki hyviäkin hetkiä.Parisuhdekin on tällä hetkellä kriisissä jA miehen kanssa tulee jatkuvia riitoja.Onko kellään muulla samanlaista ?
Kommentit (7)
Mä otin silloin aina omaa aikaa. Kun mies tuli kotiin, niin mä lähdin harrastamaan, kirjastoon tai vaikka ruokakauppaan ihan yksin.
Kun ei ole joku koko ajan valittamassa tai hihasta nykimässä, niin aivotkin lepäävät ja mitä kivempaa hommaa tekee, niin sitä paremmin jaksaa lasten kanssa.
Yhteisen ajan huomioiminen on myös tärkeää. Iltaisin kun lapsi nukkumassa, niin teette miehen kanssa jotain kivaa kahdestaan ilman tietokoneita tai telkkaria ja koko perheenäkin pitää olla aina välillä hauskaa vaikka kylpylässä tai pulkkamäessä.
myös lapsi kaipaa jo seuraa ja virikettä.
Siksi aloitan työt ensi viikolla.
ja hänen kanssa elämä melko tasaista tällä hetkellä.t.ap
että tilanne miehesi kanssa sinua väsyttää eikä lapsi?
Itsellä oli vastaava tilanne. Kun vihdoin erottiin, voin itse ihan eri tavalla. On vapaa ja "kevyt" olo, vaikka olenkin kotona kolmen lapsen kanssa:)
Jälkikäteen tajuan ettei kysymys ole ikinä ollut siitä etten jaksanut lapsia vaan siitä että miehen kanssa tappelu ja kaikki energia jonka käytin hänee, suhteeseemme, vei minusta mehut. Lapsille ei jäänyt mitään.
Koti-ihminen, mutta silti on pakko mennä perhekerhoihin vähintään kaksi kertaa viikossa. Esikoinen 3,5v kaipaa virikkeitä ja Ikäistään leikkiseuraa. Hän käy myös muskarissa kerran viikossa. Lisäksi ulkoilemme vähintään kerran päivässä. Molemmat nukkuvat vielä päikkärit, tosin esikoinen alkaa jo protestoida, eli pikkuhiljaa varmaan jääpi päikkärit väliin.
Ota selvää lähialueen srk perhekerhoista, avoimista päiväkodeista, asukaspuistoista, kirjastoissakin on kiva käydä, kuntosaleilla on lastenjumppia, yksityisiä muskareita ja harrastuksia on olemassa. Pois sieltä sinisen sisältä jos ne ahdistaa!
asiaan varmaan paljon vaikuttaa. t.ap
Lapsiakin on yksi enemmän ja silti nukun tarpeeksi ja aikaa jää harrastaa ja mennä.