Parturi-kampaajaksi miehenä?

Olen reilusti alle kolmekymppinen, puoli-syrjäytynyt mies ja hukassa uravalintojen suhteen.



Vaihtoehtoina on nyt erilaiset hoitoalan ammatit (sinänsä realistisia mutta epäkiinnostavia) sekä jokunen älyllisesti stimuloiva koulutus jotka eivät kuitenkaan työllistä. Olen myös harkinnut muita vähän käytännönläheisempiä juttuja mutta en oikein voi kuvitella itseäni mihinkään hirveän perinteiseen miesvaltaiseen työyhteisöön (ellei porukka ole todella samanmielistä, jota se ei varmaankaan varsinkaan toisella asteella ole) ja vielä vähemmän sellaiseen kouluun. Tiedän että on myös näitä oppisopimusjuttuja jotka lähinnä pelottavat.



Olen surkea perinteisissä käsitöissä mutta osaan kuitenkin piirtää/maalata erittäin hyvin ja taidekoulut on käyty. Sen lisäksi minulla on erinomainen käsiala. Ovatko nämä siis riittävät kädentaidot hiustenleikkaajalle?



Geenien puolesta pitäisi olla mahdollisuuksia koska siskoni valmistui tuohon ammattiin koulun priimuksena. Tosin on nyt vaihtamassa alaa. Tästä syystä nuo varjopuolet (mahdolliset vaikeat työkaverit ja melko ankara verotus suhteessa palkkaan) ovat jo hyvin tiedossa.



Haluaisin tehdä jotain repäisevää (varsinkin kun pelini tuntuu menetetyltä joka tapauksessa) ja siinä sivussa saada vielä mahdollisuuden löytää teini-ikäinen ja ilomielinen tyttöystävä joka voisi piristää arkeani ja saada minua uskomaan tulevaisuudensuunnitelmiin. Mielenmaisemaani varjostaa aina tietynlainen perussurullisuus ja siksi yritän ympäröidä itseäni kauniilla ja mukavilla asioilla ja edes joskus uskoa niihin. Jauhavat metallikoneet ja sairaana viruvat ihmiset (plus mahdollisesti samojen ihmisten jatkuva ylenkatse) eivät ehkä olisi hyvä vaikute, vaikka empatiaa kyllä löytyy. Haluaisin saada siivun sellaisesta viattomuuden tunteesta mistä on jo yli kymmenen vuotta aikaa.



En siis ole mikään feminiininen homoseksuaali joten mietin olisiko minun vaikeaa sopeutua tuollaiseen joukkoon ja joutuisinko jopa häpeämään valintaani (mikä tietysti johtaisi lopetukseen). Ei minua siis haittaisi identifoitua tuollaiseen hommaan itse koulutuksen (lähden nyt ihan siitä itse koulutuksesta koska se on käytävä ensin) takia vaan pelkään enemmänkin niitä opiskeluympäristössä herääviä tunteita puolin ja toisin.



Kävin 1,5 vuotta sitten eräissä toisissa pääsykokeissa, liittyen aivan erilaiseen alaan, jossa olin myös ainoa miespuolinen hakija ja tuolloin menin lukkoon osittain siksi etten pystynyt samaistumaan tuon koetilaisuuden luomaan ympäristöön ja tunsin oloni aika hirveäksi. Useimmat muut olivat alle 18-vuotiaita 'pikkutyttöjä' joka on tavallaan mukava asia mutta toisaalta pelkäsin vaikuttavani liian dominoivalta erilaisissa, omasta mielestäni aika lapsellisissa ja hölmöissäkin ryhmätehtävissä jotka tuntuivat noloilta ja taannuttavilta.



Yllä oleva kappale meni jo hieman ohi varsinaisesta aiheesta mutta ehkä auttaa kuitenkin selvittämään asioita.