Tällä palstalla on käsittämättömän paljon naisia, jotka elävät miehensä siivellä!

Olen koulutettu ja kotona, mies töissä.

Haittaako se sinua?

Minua ei haittaa se, jos sinä olet töissä.

tunne, mutta en niitä ole täälläkään nähnyt. Meillä miehen palkka on yhteinen mutta niin on minunkin. Vuorollaan molemmilla on ollut parempi palkka ja ennakkoperintöjä tms. Mies on halunnut monta lasta, joten on selvä, että mies taloudellisesti osallistui heidän hoitoonsa kun olin kotona.

jos en suostuisi nauttimaan hänen palkkansa mahdollistavista asioista. Pitäisikö miehen ostaa esim. iso lukaali kerrostalosta ja minun pieni homehtunut yksiö siitä kyljestä?

ne koirat näköjään taas älähtää ekana joihin kalikka kalahtaa :D

ne koirat näköjään taas älähtää ekana joihin kalikka kalahtaa :D

ne koirat näköjään taas älähtää ekana joihin kalikka kalahtaa :D

Siis eikö olisi saanut vastata, mitä nyt en ymmärrä?

paitsi tietenkin olemalla samaa mieltä. Tai ihan sama, minä olen tätä mieltä ja tulkitsen sekä eriävät että samanmieliset mielipiteet niin, että ne tukevat omaa teoriaani.

Ap

Teen aika pienipalkkaista työtä ja olen osittaisella hoitovapaalla (että mies voisi painaa pitkää päivää yrityksessään!). Miehellä puolestaan on hyvät tulot.



Hassumpaa minusta olisi, jos minä jäisin kotiin kun mies ja lapset matkustaa, tai että minä söisin puuroa kun muut syövät sisäfilettä. Vai eroko tässä on sitten ap:n mielestä ainoa hyvä ratkaisu?

yleensähän perhe = yksi taloudellinen yksikkö. Puolison tulothan vaikuttavat erilaisiin tukiin ym.

miehe pääomatuloilla ja osingoilla elän. nukun aamulla pitkään ja valvon yöt netissä. sitähän sä kysyit.

Eli mies on viikot poissa, matkatyö.

Jos olisin ansiotöissä hoitaisin lapset, kodin ja sitten sen kodin ulkopuolisen työn ihan yksin.

En halua tehdä niin ja miehellekin sopii tämä meidän järjestely.

Miksi minun pitäisi tehdä niin kuin se ap:lle sopii?

on toki olemassa iso ryhmä naisia jotka hankkivat lapsia voidakseen jäädä miehen elätiksi. Siksihän se avioerokin on niin iso ongelma, kun pitäisikin yhtäkkiä oppia huolehtimaan itse itsestään ja niistä tehtailemistaan lapsista :)

Kunhan minä, mies ja lapset ollaan tyytyväisiä meidän perheen tapaan elää olen tyytyväinen! :)

Miehen hyvät tulot mahdollistaa sen että olen kotona kolmen lapsen kanssa (nuorin nyt 2v3kk). Tämä on meille paras ja yhdessä sovittu vaihtoehto. Kummastakaan ei tuntuisi hyvältä laittaa alle 3 vuotiasta hoitoon. Miehen tuloilla tässä eletään, kotihoidontuki kun ei päätä huimaa. Sen käytän lasten vaateostoksiin.

ei avioliitossa ole mahdollista elää siivellä. Johan sen lakikin kertoo.

päässyttä naista (mm. henkilöstöjohtajia 2 kpl, myyntijohtajan, logistiikkapäällikön, pari tuotepäällikköä) ja näistä KAIKKI ovat sanoneet, että olisivat mieluummin kotona jos se olisi mahdollista. Kyllä se urarumba, lasten kuskaamiset, aikaiset aamut ja myöhään venytvät illat, työmatkojen järjestelyt ja ainainen huono omatunto piinaa.

on toki olemassa iso ryhmä naisia jotka hankkivat lapsia voidakseen jäädä miehen elätiksi. Siksihän se avioerokin on niin iso ongelma, kun pitäisikin yhtäkkiä oppia huolehtimaan itse itsestään ja niistä tehtailemistaan lapsista :)

ja niiden takia kaikkia yh-äitejä pidetään epätoivoisina miehenmetsästäjinä. Ärsyttää tuo maine, itse olen yh ja teen töitä (onneksi on vain yksi lapsi joka on jo tarhaiässä) ja jotkut tuttavani jopa ovat kyselleet olenko "jo löytänyt miehen"...onneksi selviän hyvin yksin. Mutta joo, tiedän kyllä noitakin naisia :(

Todennäköisesti sinä olet se teidän kaveripiirin kotiäititapaus ja nämä pitkälle edenneet sinun mieliksesi sanovat, että joo, totta kai oltaisiin mieluummin kotona. Ei ne päällikköasemiin olisi kohonneet, jos eivät itse olisi pyrkineet ja motivoituneet siihen.

Minä puolestani työpaikalla kohtaan varmaan samaa kaartia, jotka siellä kaikki sanoo, että totta kai mieluummin ovat töissä ja että seinät kaatuu kotona päälle.

päässyttä naista (mm. henkilöstöjohtajia 2 kpl, myyntijohtajan, logistiikkapäällikön, pari tuotepäällikköä) ja näistä KAIKKI ovat sanoneet, että olisivat mieluummin kotona jos se olisi mahdollista. Kyllä se urarumba, lasten kuskaamiset, aikaiset aamut ja myöhään venytvät illat, työmatkojen järjestelyt ja ainainen huono omatunto piinaa.

Minäkinelän osittain mieheen siivellä. Välillä olen tienannut enemmän kuin mies, mutta nyt olen ok työssä, melko pienellä palkalla, joka mahdollistaa arjen pyörittämisen, kun miehen työ on haastavaa, epäsäännöllistä, aikavievää ja arvaamatonta.



Tuen miestäni monella tapaa työssään, vaikkapa kommentoin jonkun lähettämää sähköpostia. Meillä on yhteiset lapset ja yhteiset tavoitteet elämässä. Olen korkeakoulutettu, mutta wn kunnianhimoinen. Yritän yhä keksiä, mitä haluan tehdä elämässä, kun taas mies haluaa menestyä alalla johon hän suhtautuu intohimoisesti. Aika helppo valinta kumman uraan panostetaan tässä kohtaa.

kun tilanne oli toisinpäin. Mies opiskeli ja mä olin jo töissä.



opettajia ollaan molemmat, ihme lusmuja selkeesti

on toki olemassa iso ryhmä naisia jotka hankkivat lapsia voidakseen jäädä miehen elätiksi. Siksihän se avioerokin on niin iso ongelma, kun pitäisikin yhtäkkiä oppia huolehtimaan itse itsestään ja niistä tehtailemistaan lapsista :)

ja niiden takia kaikkia yh-äitejä pidetään epätoivoisina miehenmetsästäjinä. Ärsyttää tuo maine, itse olen yh ja teen töitä (onneksi on vain yksi lapsi joka on jo tarhaiässä) ja jotkut tuttavani jopa ovat kyselleet olenko "jo löytänyt miehen"...onneksi selviän hyvin yksin. Mutta joo, tiedän kyllä noitakin naisia :(

Olen hyväpalkkaisessa asiantuntijatehtävässä ja lapsi on laadukkaassa yksityisessä kielikylpypäiväkodissa. En voisi kuvitellakaan tilannetta toisenlaiseksi, tai siis en tippaakaan sellaisesta haaveile. Toki olenkin opiskellut ammattiini vaadittavaa tutkintoa yliopistossa pitkään ja tähdännyt tähän työhön jo lukiossa. Ihan hullulta tuntuu ajatus, että olisin kotona ja eläisin miehen palkalla. Tosi tyhjänpäiväistä ja turhauttavaa, ei haastetta älyllisesti. Ja todellakaan lapseni ei nauttisi kotona olosta, kun ihan innoissaan jää tarhaan ja nauttii uuden kielen oppimisesta.

Miehen siivellä elävistä ystävistäni kaikki ovat matalasti koulutettuja matalapalkka-alalta. Heille se varmaan onkin ihan hyvä kuvio, kun ei ole edes odottamassa mitään haasteellista ja antoisaa uraa. Mutta kuinka kauan sellaista elämää jaksaa? Entä oma eläke? Entä jos mies lähtee/kuolee/sairastuu? Se ei ole mikään epätodennäköinen kuvio, kun tilastojen mukaan puolet liitoista kuitenkin päätyy eroon.

Muut ystäväni (ne korkeasti koulutetut ja rahakkaissa tehtävissä olevat naiset) ovat palanneet viimeistään kuopuksen täytettyä 2v. takaisin töihin ja ovat tyytyväisiä.

mutta en tosiaan jäisi kotiin loppuelämäksi! Kyllä minäkin haluan töitä tehdä, ihan vain senkin takia jo, että nautin omasta työstäni. Olisi ahdistavaa elää toisen siivellä!

Kotiin olen jäänyt lapsien kanssa 3 vuodeksi max ja sen jälkeen takaisin töihin :)



Mutta minulla on kyllä ystäväpiirissä tälläinen äiti, joka tekee muksuja lisää sen takia, ettei tarvitsisi lähteä edes takaisin koulun penkille. Kaikkien kanssa hoitovapaalle jäänyt, sitten tyrkkää vanhimmat päiväkotiin ja heti kun on mahdollista, niin myös pienin päiväkotiin. Kaikki 8 tuntia päivästä hoidossa, mamma vaan istuu kotona perse homeessa ja valittaa, kun on kauhean rankkaa. Keksii tekosyitä, ettei tarvitsisi mennä töihin...

Ja tässä tapauksessa mies ei edes tienaa hyvin. Lapsista ne rahat tulee ja sossu kustantaa elämistä! Hienoa elämää....