Tunnetteko perhettä jolla menee aina terveyden/sairaudenhoitopalvelut pieleen

Otsikon luettuani tunnistin heti meidän perheen. Ehkä viimeisistä kohdistakin tunnistan jollain lailla itseni. Muita kohtia en koe ainakaan täysin meitä koskeviksi.



Vielä 1½vuotta sitten luotin lääkäreihin ja pidin kaikkea terveydenhoidon ammattilaisia kovassa arvossa.



Sitten perheeseemme syntyi toinen lapsi, jolla synnynnäinen sairaus. Sen jälkeen on luulot karisseet. Niin monta suoranaista virhettä ja huolimattomuutta on tapahtunut. Koko ajan saa pitää lankoja käsissään. Jokaisen hoitopäätöksen joutuu kyseenalaistamaan, koska perussairaus vaikuttaa ihan tavallistenkin sairauksien hoitoon. Hyvin usein kuulee lääkärin suusta sanoja oho, ai niinkö, ehkä sittenkin... Usein myös sovittuja asioita unohtuu. Esim. labrojen tulokset jää lääkäriltä tarkistamatta. Mitään vahinkoahan tästä ei tule, jos arvot on ok, mutta silloin kun eivät olekaan ollut, niin niihin pitäisiä puuttua pikaisesti ennen kuin ongelmat alkaa kasaantua.



Tietenkin saan tiukan ja kyttärin maineen, kun tarkistelen asioita, väittelen ja kyseenalaistan ja välillä jopa kiellän lääkärin määräämän hoidon ja vaadin muutoksia hoitosuunnitelmaan. Soittelen myös herkästi perään, jos luvattuja ilmoituksia labratuloksista (parin unohduksen jälkeen olen vaatinut ilmoittamaan myös ok labrojen tulokset, jotta voin varmistaa, että lääkäri on tarkistanut ne) tai saneluita (muutamien mielenkiintoisten tulkintojen jälkeen olen vaatinut kaikki sanelut kotiin lähetettäväksi) ei ala kuulua.



Tämä rumba vie kiitettävästi aikaa ja jaksamista, joten valitettavasti tämä on myös iso osa tämän hetken elämänsisällöstä ja näistä tule puhuttua paljonkin. Ja varmasti monen mielestä olen aika vainoharhaista ja rasittavaa seuraa.

50v eukko, vaivaa, kremppaa ja kolotusta joka lähtöön, eikä mitään muuta puhuttavaa.

Onneksi on vain naapuri, niin ei tarvi nähdä kovin usein....työkaveri joka olisi niin ruikuttaisi 8-16 :D



Siis vaikka mulla olis mikä hiiva tai jalka poikki, niin en kyllä viittis naapurille kertoa.

[/quote]

Tietenkin saan tiukan ja kyttärin maineen, kun tarkistelen asioita, väittelen ja kyseenalaistan ja välillä jopa kiellän lääkärin määräämän hoidon ja vaadin muutoksia hoitosuunnitelmaan. Soittelen myös herkästi perään, jos luvattuja ilmoituksia labratuloksista (parin unohduksen jälkeen olen vaatinut ilmoittamaan myös ok labrojen tulokset, jotta voin varmistaa, että lääkäri on tarkistanut ne) tai saneluita (muutamien mielenkiintoisten tulkintojen jälkeen olen vaatinut kaikki sanelut kotiin lähetettäväksi) ei ala kuulua.



Tämä rumba vie kiitettävästi aikaa ja jaksamista, joten valitettavasti tämä on myös iso osa tämän hetken elämänsisällöstä ja näistä tule puhuttua paljonkin. Ja varmasti monen mielestä olen aika vainoharhaista ja rasittavaa seuraa.

[/quote]

Vai millä asiantuntemuksella vaadit muutoksia hoitosuunnitelmaan? Oletko varma, ettet tee tällä lapsellesi hallaa?

Lapsia on neljä ja koko ajan ties mitä kremppaa on niillä olevinaan. Jokaisen pikkuasian takia lähdetään päivystykseen ja sitten äiti päivittelee kun kaikki aika menee lasten sairastamiseen.

komplikaatioita, kämmejä, viivästyksiä ja ihan suoranaisia hoitovirheitäkin.



Emme sairasta kovinkaan paljoa, ja harvoin on tarvetta käydä lääkärissä. Sitten niillä kerroilla kun jollekin hoidolle on ollut tarvetta, yleensä aina jotain menee pieleen.



Meidän perheessä ei ole mm. yhtäkään perheenjäsentä onnistuttu leikkaamaan päiväkirurgisesti vaan aina on tullut joku syy miksi on joutunut jäämään sairaalaan. Itselläni oli hengenvaara lähellä päiväkirurgisen toimenpiteen yhteydessä- tämä hoitovirheen takia.



Meillä ei kuitenkaan pidetä näistä isoa melua, koska sairastaminen ei ole meille elämänsisältö.

Oletko itse lääkäri kysyjälle?



En ole itse lääkäri. Lapseni sairaus on aika harvinainen ja näin osa hänen kontrolleistaan on yliopistosairaalassa. Täällä lapseni sairauteen ja lapseeni perehtyneet lääkärit ovat suorastaan kieltänyt tiettyjä hoitoja ja rajanneet tiettyjä hoitoja käytettäväksi vain "jos vaihtoehtoja ei ole". Usein nämä hoidot ovat juuri niitä käypähoitosuosituksen mukaisia ensisijaisia hoitoja ja näin lähisairaalan lääkärit tarjoaa usein näitä, huomioimatta lapsen perussairautta ja tähän joutuu puuttumaan jatkuvasti.



Usein myös itsellä on muistissa miten vastaava ongelma viimeksi hoitui onnistuneesti ja näin tietenkin kysyn, miksi saman sairauden uusiutuessa ei voitaisi hoitaa viimeksi onnistuneeksi koetulla tavalla (välillä tähän on hyvä syy, jolloin hyväksyn selityksen, mutta usein lääkäri vaan mielummin tarjoaisi hoitoa, joka on hänelle tutumpi). Vielä terävämpänä saa olla, jos hoidoksi tarjotaan menetelmää, joka pahensi perussairautta. Sinänsä nämä kaikki kokeillut olisi lääkäreiden nähtävillä, kun vain jaksaisivat lukea edellisten lääkäreiden tekstit.

Leikkauksia lähemmäs kymmenen, vaikka ei ole vielä edes kolmeakymmentä. Ja jokaisessa tehty joku virhe. Viimeksi on ollut viemässä suunnilleen käräjille firmaa mistä osti ruoka-annoksen, josta epäili saaneen ruokamyrkytyksen. Työelämässä ei ole ollut viiteen vuoteen ja hienosti saa rahaa palkan verran vakuutuksesta. Ammattivalitta ja ammattilusmu. Pystyy silti erittäin fyysisiin koviin harrastuksiin ja pimeisiin rakennustöihin.

Nuori tyttö, jolla on ehtinyt olla jo kaikki maailman taudit (lääkäreiden eriävästä mielipiteestä huolimatta, itse diagnosoidusti siis).



Google on sitten hyvä keksintö.

ollut enemmän "huonoja kokemuksia" kuin itse koen päässeeni aina hyvälle lääkärille (riippumatta paikasta, tk, työterveys, yksityinen. Uskon sen riippuvan myös kommunikoinnista ja asenteista.



Eli en usko että ne lääkärit ovat olleet oikeasti huonoja joista mies on valittanut (ollaan jopa samalla käyty...tai no joo olihan se vähän mustakin yhden asian suhteen ihmeellinen..)

...mutta yksittäisiä ihmisiä kyllä, montakin. Sellaisia, joista maallikkokin pystyy heti sanomaan, että ruokavaliolla ja liikunnalla suurimman osan näistä vaivoista ja sairauksista saisi hoidettua pois. Mutta kun eihän sitä voi tehdä, kun ne sairaudet ja vaivat ovat niin tärkeitä, ettei niitä ilman ole mitään... Sitten haukutaan lääkäreita ja popsitaan lääkkeitä..

Varmaan elämäntavoilla on osuutta asiaan, mutta enimmäkseen on kyse siitä, että muuta elämänsisältöä ei ole ja ovat jotenkin luulotautisia. Ehkä eivät keksi täysin omasta päästään oireita, mutta liioittelevat olemassaolevia. Jos tapahtuu joku onnettomuus joka hoidetaan, se vaivaa vielä vuosia ja vuosia tapahtuman jälkeen, jos luomi poistetaan niin on syöpä, jos selkää vähän juilii niin täytyy lepäillä koko päivä. Lääkäreistä ei heillä kyllä ole suurempaa valittamista, enemmän ehkä siitä miten ei oikein meinaa päästä jatkotutkimuksiin ja miten paljon aikaa menee vastaanotoilla. Korostavat sitä miten eivät meinaa millään lähteä lääkäriin, mutta pakkohan se sitten on kun... Ja sitten tilataan ambulanssia. Puhuvat tavattaessa vain sairauksistaan ja siitä miten vakava on nyt tilanne, hyvä jos ensi juhannukseen/jouluun elää, mutta muistuttavat että ollaan ihan hiljakseen eikä saa sitten sanoa mitään sille ja sille omaiselle, ettei turhaan huolestu. Jos päänsärky ei kehitykään vakavaksi aivosairaudeksi, siitä ei enää puhuta paitsi jos oireet palaavat, jolloin voi muistella että jo silloin kesällä 2003 alkaen tätä on ollut, mutta eihän sitä nyt silloin lääkäriin... Uskon että toivovat oikeasti sairastuvansa vakavasti, johonkin arvokkaaseen sairauteen johon voisi hiipua hitaasti ja enimmäkseen lepäillä vähintään muutaman vuoden, varmaan sillä saisi hoitohenkilökunnan, omaisten ja ystävien huomion.

En nyt kokonaisia perheitä sentään mutta yksittäisiä ihmisiä kyllä. Omat vanhempanikin ovat eläkkeelle jäätyään tulleet vähän tuollaisiksi luulotautisiksi ja aina sairauksista ja niiden hoidoista puhuviksi.

Milloin mennään ampparilla sairaalaan, millon päivystykseen ja sitä kautta tiputukseen, millon on mitäkin lääkettä käytössä, ja aina joku tauti päällä flunssa, keuhkoputki jne. Ja yleensä aina lääkäri on ihan perseestä, tai sitten lääkäri on yrittänyt iskeä sitä. Sairaaloinen tyyppi niin kehoiltaan kun mieleltään...