2,5v:n kehittymisen hidastaminen
kaverin melkein kaksi- ja puolivuotias on vaipoissa eikä pottaa löydy koko taloudesta. lasta ei myöskään käytetä pöntöllä. hänelle annetan tutti aina, kun hän haluaa (eli se on suussa koko ajan), osiksi varmasti tämän takia lapsi osaa sanoa vain pari sanaa. hampaat tuntuvat kasvavan jo nyt vinoon. mehua ja maitoa juodaan tuttipullosta eikä lapsi ulkoile kuin rattaissa. siis kävellään joka toinen päivä puistoon, jossa keinutaan ja kanniskellaan ja takaisin rattaisiin.
ja ei, lapsessa ei ole mitään vikaa. hän on täysin terve, iloinen ja liikunnallinen, mutta häntä kohdellaan kuin alle vuoden ikäistä. ainoa poikkeus vauvakohteluun on se, että lapsi saa kulkea (ja on saanut siis jo yksivuotiaasta asti) koko kaksikerroksisessa talossa missä tahansa ilman valvontaa yksivuotiaan sisaruksensa kanssa äidin ollessa milloin missäkin muussa huoneessa, syödä rasvaista ja suolaista ruokaa ja juoda coca colaa. siis jätetty kaikki hyödyllinen opettelematta ja otettu vaan terveydelle haitalliset vauvojen elämään kuulumattomat jutut.
Kommentit (2)
pelkästään esim. margariinia, vanukkaita, maitoa, nakkeja, lihapullia, kalapuikkoja ja ransikiksia (pakastimessa), ketsuppia ja cokista. ainoat kasvikset, mitä olen nähnyt, on banaani, porkkana (yllätyin sillä kertaa!) ja joskus muistaaksi vesimeloni. hoidan lapsia usein ja siksi tiedän. kuulemma hammaslääkäri oli ehdottanut tutista luopumista mutta "johan me jätettiin iltavellipullot". hampaat pestään kyllä useimpina iltoina (muttei ymmärtääkseni koskaan aamulla).
Jos ei saa ikinä terveellistä ruokaa eikä hänen perusterveydestään huolehdita, esim hampaat, on ls-ilmoitus paikoillaan.