Miltä tuntuu kehua kaikkea omaa? Kehua omia ja lasten tekemisiä?
Olla aina parempi kaikessa kuin toinen? Olla älykkäämpi ja rikkaampi kuin muut? Pukeutua paremmin kuin kaverit?
Olla naimisissa komeamman miehen kanssa kuin toiset?
jne?
Miltä se ylemmyyden tunne oikein tuntuu?
Itse olen omaan elämääni tyytyväinen, hyvän itsetunnon omaava, mutta en kehu itseäni toisille, en koe siihen tarvetta. Kehun muita, kun se tuntuu olevan niin mukavaa muiden kuunnella kehuja.
Kommentit (22)
Kateellinen en tosiaan ole. Miksi olisin? En kaipaa elämääni noita asioita, joita noilla kehujilla tuntuu olevan liikaakin. Oletko sinä tuollainen itseäsi kehuja, kun noin kamalaa oli lukea siitä, ettei joku jaksa kuunnella tuollaista juttua? ap.
muita ihmisiä itsensä kehujaksi kuten nyt.
Ai että ärsyttää tollaset kateelliset -olen niin hyvä ja hyvä itsetunto- asenteella itseänsä kehuvat.
Ne ei todellakaan huomaa edes sitä, kun alkavat kehua. Kyselen aina tavatessamme kuulumisia, niinkuin kohteliasta on ja siitä se alkaa ja jatkuu ja jatkuu, kunnes sanotaan heippa.
Paljon sapettaa ?
Kuule, siinä ei ole mitään vikaa jos on positiivinen elämän asenne ja osaa olla iloinen omasta elämön tilanteestaan. Onko se leuhkuutta vai vähään tyytyväisyyttä. Kuulostaa ihan siltä että itselläsi on joku itsetunto-ongelma.
Minusta positiivisella elämänasenteella varustettu näkee ympärillään hyvää, ei kehu saavutuksillaan. Ihan eri asia.
ohis
kun noin kovasti asia alkoi kiihdyttämään? LOL
Ei kukaan halua kuunnella sua, usko pois. Ei tuo ole positiivista elämänasennetta nähnytkään.
Kuule, siinä ei ole mitään vikaa jos on positiivinen elämän asenne ja osaa olla iloinen omasta elämön tilanteestaan. Onko se leuhkuutta vai vähään tyytyväisyyttä. Kuulostaa ihan siltä että itselläsi on joku itsetunto-ongelma.
kuin jatkuva itsensä kehuminen. Minulla on ystävä jolla kaikki on aina loistavaa ja upeaa, työ, avioliitto, lapset jne. ja kyllä on puuduttavaa kuunnella.
tarvetta ylenkatsoa muita mutta varmaan joku kokee niin jos kerron matkoista, talostamme ja tekemisistämme. Olen myös tähän ikään kokenut jo kaikenlaista joten usein huomaan jatkavani juttua: niin mekin /meilläkin/minäkin. Joitain varmaan häiritsee.
Kehun kyllä muitakin ja huomioin toisten tekemiset, kuuntelen mielelläni
Se vesittää toisen kertomuksen sillä kertaa ja ainakin mulle tulee sellanen tyhmä olo, että lopetankin juttelun ja en viitsi omia juttujani kertoa, sillä sinähän tiedät nää mun jutut jo....
Anna toisen kertoa ja kommentoi muuten kuin tuomalla itsesi esille, kiitos.
joten usein huomaan jatkavani juttua: niin mekin /meilläkin/minäkin. Joitain varmaan häiritsee.
jatkuva itsetunnon pönkittäminen omaa elämää mainostamalla kertoo luonnollisesti sen puutteesta.
Eihän ihmisellä, joka on sinut oman elämänsä kanssa ole tarvetta jatkuvasti puolustaa itseään ja elämäntyyliään muille.
kuin jatkuva itsensä kehuminen. Minulla on ystävä jolla kaikki on aina loistavaa ja upeaa, työ, avioliitto, lapset jne. ja kyllä on puuduttavaa kuunnella.
Mulla on tosi hyvä ystävä, joka ei kehu itseään, mutta onnistuu sellaisilla pikkuvinkeillä vesittämään toisen hyvän mielen. Esim. kyselee kuulumisia ja kun kerron, että lapseni on oppinut lukemaan esim. 5v, niin hymyilee vaan (ei sano, että hienoa eikä että meidän Maijakin oppi vaan on vaan hiljaa ja hymyilee vähän oudosti). Minä ihan paniikissa sitten, että ei kai vaan loukkaantunut, kun noin tyhmästi kehun ja alan kiireesti vähättelemään, että ei se niin hyvin lue ja ei meilläkään niin hyvin mene ja ystävä vaan hymyilee. Lopulta tajuan sulkea suuni, niin ystäväni toteaa, että kyllä muutamalta kaltaiseltasi tarhantädiltä suu loksahti auki, kun meidän Matti (3v) luki lehdestä Audi-mainoksen sanasta sanaan oikein ja totesi päälle, että äidillä on tuollainen. Oli siinä heillä ihmettelemistä.
Mitä tuosta pitää ajatella? Todeta, että onpa hienoa tietysti mutta miksi se pitää esittää tuollaiseen haastavaan sävyyn. Miksi ei voi todeta, että meidän Matti osaa muuten lukea ja ostinpa itselleni Audin. Miksi se pitää aina vääntää, että naapurit/tarhantädit/muut ihmiset kateellisena kuolaavat, kun heillä menee hyvin?
Yritän siis tällä sanoa, että ihmiset, jotka tahallaan panttaavat hyviä asioita elämässään voidakseen iskeä niillä toista vähättelevään sävyyn, ovat inhottavia. En koe kehuskelevani, jos kerron asioita, joita minulta on kysytty enkä siksi ymmärrä, miksi niitä omia asioita ei voi todeta samalla tavallaa vaan miksi ne pitää ilmaista selvästi toista alentavalla tavalla.
Kehutaan kampaus, vaattet, auto, kynnet jne. Huomataan vain ja ainoastaan tän yhden ainoan uusi tukanväri, vaikka se olisi ollut sillä jo 3 kk ja jollakin toisella vasta päivän. Mikä ihme laittaa olemaan niin mielinkielin toista kohtaan ja sulkemaan silmät muilta? aikuisia kuitenkin kaikki ollaan? Ihan hauskaa se on toki sivusta seurata, mutta jotenkin myötähäpeää kyllä tuntee tuota ruskeakielistä kohtaan.
Sitten on niitä perseennuolijoita, jotka kehuvat jonkun tietyn kaverin kaikki asiat.
Kehutaan kampaus, vaattet, auto, kynnet jne. Huomataan vain ja ainoastaan tän yhden ainoan uusi tukanväri, vaikka se olisi ollut sillä jo 3 kk ja jollakin toisella vasta päivän. Mikä ihme laittaa olemaan niin mielinkielin toista kohtaan ja sulkemaan silmät muilta? aikuisia kuitenkin kaikki ollaan? Ihan hauskaa se on toki sivusta seurata, mutta jotenkin myötähäpeää kyllä tuntee tuota ruskeakielistä kohtaan.
onneksi en tunne ketään jolla menisi ihan noin hyvin. Ikävää on kun on niitä ihmisiä joilla menee kaikki aina pieleen, joilla ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa mistään, vaan ainaista valitusta. Itsellänikin menee moni asia pieleen koko ajan, mutta sentään jotain ilonaiheitakin löydän aina jostain, ja harvemmin viitsin niitä huonoja asioita tuoda esille missään satunnaisessa keskustelussa. Mielummin sanon että menee ihan ok, ollaan oltu suht terveitä ym.
Kummatkohan on pahempia, valittajat vai kehujat?
onneksi en tunne ketään jolla menisi ihan noin hyvin. Ikävää on kun on niitä ihmisiä joilla menee kaikki aina pieleen, joilla ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa mistään, vaan ainaista valitusta. Itsellänikin menee moni asia pieleen koko ajan, mutta sentään jotain ilonaiheitakin löydän aina jostain, ja harvemmin viitsin niitä huonoja asioita tuoda esille missään satunnaisessa keskustelussa. Mielummin sanon että menee ihan ok, ollaan oltu suht terveitä ym.
Ystäväsi tiesi jo etukäteen, että alat jossakin vaiheessa taas kehuskella lapsellasi ja vertailla lapsianne. Hän oli miettinyt vastauksen valmiiksi.
Hänellä ei ole tapana kehuskella lapsellaan, vaikka tämä on etevämpi kuin 99% muksuista ja häntä ärsyttää suuresti kaltaisesi kehuskelijat. Hän pitää teitä tylsänä seurana.
Hän haluaisi keskustella kanssa jostakin muusta kuin lapsistanne ja ennen kaikkea ilman jatkuvaa piilovertailua. Hän haluaisi teidän välisen ystävyyden olevansa samanlaista aitoa ystävyyttä kuin muidenkin ystäviensä kanssa. Siihen ei kuulu ollenkaan vertailu, kehuskelu tai toisen alentaminen.
Ystävyys on sitä, että voi olla heikko ystävänsä edessä tietäen, ettei tämä koskaan käyttäisi niitä näyttämiäsi heikkoja puolia hyväkseen, vertailisi teitä tai lapsianne tai ajattelisi sinusta pahaa.
Lopulta tajuan sulkea suuni, niin ystäväni toteaa, että kyllä muutamalta kaltaiseltasi tarhantädiltä suu loksahti auki, kun meidän Matti (3v) luki lehdestä Audi-mainoksen sanasta sanaan oikein ja totesi päälle, että äidillä on tuollainen. Oli siinä heillä ihmettelemistä.
Minusta positiivisella elämänasenteella varustettu näkee ympärillään hyvää, ei kehu saavutuksillaan. Ihan eri asia.
ohis
Mullakin on ap:n kuvailema työkaveri ja mä yritän nykyisin vältellä sitä töissä kun en enää jaksa päivästä toiseen kuunnella hänen kehumisiaan. Pitäisikö jaksaa ihastella jos on käynyt kuntosalilla, tehnyt sitä ja tätä, lapset ja ukko tehneet sitä ja tätä. Siis ainoat puheenaiheet. Tietää mielestään kaikesta kaiken (vaikka esim. töissä tietämyksessä on suuriakin aukkoja).
Minusta positiivisella elämänasenteella varustettu näkee ympärillään hyvää, ei kehu saavutuksillaan. Ihan eri asia.
ohis
Mullakin on ap:n kuvailema työkaveri ja mä yritän nykyisin vältellä sitä töissä kun en enää jaksa päivästä toiseen kuunnella hänen kehumisiaan. Pitäisikö jaksaa ihastella jos on käynyt kuntosalilla, tehnyt sitä ja tätä, lapset ja ukko tehneet sitä ja tätä. Siis ainoat puheenaiheet. Tietää mielestään kaikesta kaiken (vaikka esim. töissä tietämyksessä on suuriakin aukkoja).
ja tämä samainen työkaveri ei koskaan kehu tai kysy muiden perheistä. Pahinta on kuitenkin se, että jos tämä on tehnyt jotain ihan tavallista niin hän kertoo kaikille siitä ja odottaa, että häntä tai jotain hänen vaatimatonta tekostaan kehuttaisiin. Miten jollain voi olla noin huono itsetunto?
ja häpeä kehua itseään tai lapsiaan ylimaallisesti. Nykyisin se tuntuu olevan tietynlaisten ihmisten tapa korottaa itsensä muiden yläpuolelle. Ja aina löytyy niitä jotka liepeilevät tällaisten wannabe- tyyppien seurassa.
Kerran vanhempainillassa eräs äippä kehui joka välissä omia lapsiaan kovaan ääneen päälle nauraen. Huomasin ettei montakaan olis kiinnostanut ja ärsytti. Mikä myötä häpeä!!
muita ihmisiä itsensä kehujaksi kuten nyt.
Ai että ärsyttää tollaset kateelliset -olen niin hyvä ja hyvä itsetunto- asenteella itseänsä kehuvat.