Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa puolisolle, etten luultavasti haluakaan lapsia?
18.04.2026 |
Olen aina ajatellut, että haluan lapsia "sitten joskus". Kun tapasin nykyisen puolisoni, ajattelin, että tässä se nyt on, tämän ihmisen kanssa perustan perheen…
Mutta niin ei käynytkään. Puoliso haluaa lapsia, mutta mitä enemmän pohdin asiaa itse, sitä pakokauhuisemmaksi oloni muuttuu. Olemme puhuneet asiasta tietenkin jo suhteen alusta lähtien, ja olen kertonut olevani asian suhteen epävarma, mutta ajoittain positiivisin mielin.
Nyt olen yhä epävarma, mutta ehkä kallistumassa kielteiselle kannalle. Lapsiperheiden elämässä ei ole oikeastaan juuri mitään sellaista, mitä haluaisin itselleni. Se näyttää loputtomalta työmaalta. Lapsia saaneet ystäväni ovat kehottaneet harkitsemaan tarkoin, ja osa jopa suoraan myöntää, ettei elämä ole juuri nyt mitään herkkua.
Täytän pian 33, joten ratkaisuja pitäisi tehdä ihan lähitulevaisuudessa. Pelkään kuitenkin, että kadun valintaani myöhemmin, kun en kuitenkaan koe olevani 100% varma kumpaankaan suuntaan.
Kommentit (27)
Se ei ole ihan loputon työmaa, ellet kotihoida erityislasta. (Monet heistäkin lähtevät normaalisti maailmalle, meilläkin.) Ennemminkin 20 vuoden työmaa. Aikansa kutakin.
Mutta toisaalta, sen jälkeen pelkkä työssäkäynti on ollut varsin kevyttä kenttäkeittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaus ei toimi, mutta vastaan nyt kahdelle ensimmäiselle kommentoijalle:
Toisinaan pohdin, johtuuko tämä kielteinen mielikuva oikeastaan siitä, että näen enimmäkseen monilapsisia perheitä, joissa kaaosta ja liikkuvia osia on enemmän. Ajatukseni on heti positiivisempi, jos kuvittelen lähtökohtaisesti vain yhtä lasta perheeseemme. Siitä ehkä suoriutuisin.
Yksi suurimmista murheistani liittyy kuitenkin raskauteen ja synnytykseen. En yksinkertaisesti tahdo olla raskaana enkä varsinkaan synnyttää.
Jos teen tässäkin mielikuvaharjoituksia ja kuvittelen, että adoptio olisi meille ainoa vaihtoehto, mieleni on heti paljon kevyempi. Tietenkin tiedän, ettei adoptio ole oikeasti ratkaisuna kevyt ja helppo, mutta minusta tämä kertoo siitä, että yksi suurimmista syistä negatiivisiin ajatuksiini on nimenomaan raskauden pelko.
Luulen puolisoni tahtovan biologisia lapsia, joten en usko, että hän innostuu muista vaihtoehdoista vain siksi, etten minä tahdo olla raskaana.
Tietenkin elämä lasten kanssa vaatii muutenkin epämukavuusalueelle menoa, mutta tämä on se ensimmäinen askel prosessissa ja jostain syystä minulle hyvin merkittävä sellainen.
Popsit vaan salaa pillereitä ja panet menemään. Ei sun mieskään oikeasti halua lapsia vaan panna sun kanssa.
Jos asiaa ajattelee puolison kannalta, olisi erittäin hyvä, että kertoisit näistä asioista hänelle mahdollisimman pian. Jos hän haluaa lapsia ja sinä et, ei ole reilua pitää häntä mukana suhteessa, jonka tiedät jo olevan ongelmissa. Hän puolestaan voi saada toivomansa perheen lapsineen jonkun toisen kanssa.
Itse olin vela. Koin aivan luonnottomaksi ja inhottavaksi olomuodoksi olla raskaana. Pelkäsin kuollakseni synnytystä. Enkä innostunut vauvan ja lasten hoidosta, kaikesta siitä työstä.
No, tulin uskoon ja uudestisynnyin. Sen jälkeen ensimmäinen asia jolla Jumala minua herätteli oli juurikin lapset.
Tulin nopeasti raskaaksi ihan luomusti 41-vuotiaana. Raskaana olo tuntui luonnolliselta. Neuvolassa kerroin synnytyspelostani. Pääsin käymään pelkopolilla juttelemassa ja sain käydä tutustumassa synnytyshuoneeseen (Korona-aikana ei järjestetty synnytysvalmennuksia.) Pelkopolilla käynti ja äitiyshommiin perehtyneellä fyssarilla käynti auttoi paljon ja sitten synnytyshetki olikin luonnollinen ja liika pelko oli pois.
Tottahan vauva-aikaan ja lapsen kasvuun kuuluu kaikkea raskasta ja työlästä. Mutta sellaista se elämä muutenkin on. Ei elämää voi juosta karkuun.
Tsemppiä sinulle ja puhu rohkeasti miehellesi. Yhdessä jutellen asiat saavat oikeat mittasuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä. Olen tietysti samaa mieltä siitä, että asia täytyy ottaa pikaisesti puheeksi, mutta samalla pelottaa, että teen hätiköityjä ratkaisuja. Tekisi mieli odottaa vielä jonkin aikaa. Entä jos ajattelen puolen vuoden päästä aivan toisin?
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
"Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä."
- Mielenkiintoista. Mistä päättelet näin?
Vierailija kirjoitti:
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
Miehen vika jos ei halua lisääntyä?
Ei ole muuten näin.
Terv. Vela 60v jolla oikea mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Olen tietysti samaa mieltä siitä, että asia täytyy ottaa pikaisesti puheeksi, mutta samalla pelottaa, että teen hätiköityjä ratkaisuja. Tekisi mieli odottaa vielä jonkin aikaa. Entä jos ajattelen puolen vuoden päästä aivan toisin?
Miksi säikyttelet itseäsi suotta. Ei sinun ole pakko lisääntyä eikä päättää asiaa juuri tänään. Mieti kaikessa rauhassa kantaasi asiaan vielä se puoli vuotta. Kaikki okei, eiks niin.
Mitä täällä iniset, päätä ite asiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut olla raskaana enkä todellakaan synnyttää. Nyt on toinen lapsi tulossa. Eka lapsi tuli sektiolla ja kaikki meni tosi hienosti. Pelkäsin turhaan. Lapsiperhe-elämä on ollut rankkaa, mutta ei kauheaa. Totuus on se, että se on kaikille rankkaa, mutta joillekin liian rankkaa. Ei kaikki sitä jaksa. Meillä on siis kaikki mennyt hyvin. Kenenkään ei pidä tehdä lapsia puolison mieliksi ja jos ihan oikeasti koet ettet halua lapsia niin älä tee niitä. Se ei ole ketään kohtaan oikein. Jos sinulla on kuitenkin halua hommaan, mutta pelot estää niin niistä peloista kyllä pääsee eroon ja sitten lapsiperhe-elämä voi olla palkitsevaa. Puhu rehellisesti puolisosi kanssa ajatuksistasi ja muista, josset oikeasti halua lapsia niin kukaan ei voi pakottaa sinua tekemään niitä.
Nuorempana halusin lapsia, aikuisiällä en ollut enää niin varma. Olin että tulee jos on tullakseen. Nykyinen puoliso kuitenkin haluaa lapsia, vain koska se on kuulemma hänen velvollisuus jatkaa sukua.
Hiljalleen on tullut selväksi, etten halua lapsia, enkä ole sitä voinut suoraan puolisolle sanoa, mutta olen sanonut, etten välttämättä voi saada lapsia. Koska minulla on kaksi vakavaa sairautta, joten raskaus olisi minulle hengenvaarallinen. Lisäksi lääkäri "pelasti" minut kertomalla, että erään leikkauksen jälkeen tulisi olemaan lääke, jota ei saa syödä raskaana ollessa ja tuolle lääkkeelle pitäisi keksiä muu vaihtoehto. Ja kun saan lääkkeistä haittavaikutuksia, välillä pahojakin. Puoliso ymmärsi, etten luultavasti tule koskaan olemaan raskaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
"Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä."
- Mielenkiintoista. Mistä päättelet näin?
Tuli vain sellainen vaikutelma aloituksesta. Joskus on ollut ajatus, että kyllä ap haluaa lapsia, mutta sitten se ajatus onkin hälvennyt kokonaan. Jos hän ei ole varma, niin mies on väärä.
Tärkeintä, että kerrot puolisollesi asian ja nopeasti. Jokaisella on oltava oikeus yrittää perustaa perhe, jos sellaista haluaa. Ei ole reilua pitää puolisoa pimennossa näin tärkeistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
"Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä."
- Mielenkiintoista. Mistä päättelet näin?Tuli vain sellainen vaikutelma aloituksesta. Joskus on ollut ajatus, että kyllä ap haluaa lapsia, mutta sitten se ajatus onkin hälvennyt kokonaan. Jos hän ei ole varma, niin mies on väärä.
Mulla oikea mies sai aikaan halun saada lapsia. Kaikilla ei kuitenkaan käy näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet todennäköisesti väärän miehen kanssa yhdessä. Kuulostaa siltä.
Miehen vika jos ei halua lisääntyä?
Ei ole muuten näin.
Terv. Vela 60v jolla oikea mies.
Miksi olet keskustelussa, kun tämä ei nyt liity sinuun oikeastaan mitenkään. Et ole ilmeisesti koskaan halunnut lapsia. Mielipiteesi ei ole siis relevantti.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä, että kerrot puolisollesi asian ja nopeasti. Jokaisella on oltava oikeus yrittää perustaa perhe, jos sellaista haluaa. Ei ole reilua pitää puolisoa pimennossa näin tärkeistä asioista.
Olen samaa mieltä siitä, ettei tällaista asiaa saa pimittää. Samalla kuitenkin pelkään, että eron jälkeen kaduttaa.
Olen miettinyt tätä asiaa kuitenkin jo monta kuukautta ilman, että osaan vieläkään päättää. Voisikohan sellainen toimia, että asetan itselleni takarajan parin kuukauden päähän ja katson silloin, mikä mielipiteeni on. Jos se on edelleen epävarma, kerron siitä puolisolle.
2 tässä. Musta tuo on ihan hyvä merkki, että osaat määritellä noinkin tarkasti, mikä ajatuksessa lapsista tökkii. Raskaus on näin aikuisen äidin näkökulmasta aivan häviävän pieni osa vanhemmuutta, muutama kuukausi. Jos haluat, voit noin tarkalla itsetuntemuksella saada apua pelkoon. Epäilys taas varmaan kuuluu asiaan eikä lakkaa (ehkä ikinä). Mä epäilin ihan lapsen aikuisuuteen saakka että onko musta tähän. Se on jollakin tavalla hyvän vanhemman merkki, että reflektoi itseään ja toimintaansa. Mä itse lähdin aikanaan aivan soitellen sotaan, koska lapsia vain piti olla, en pohtinut ollenkaan noin paljon. Noin jokaisena huonona päivänä olisin varmaan kysyttäessä vastannut, että haluaisin työntää tenavan takaisin sinne, mistä se tulikin. Näin jälkeenpäin, mulle ei koskaan tullut sitä varmuutta, että haluan lapsia, olin enimmäkseen "no ok". Vrt mun pitkäaikainen puolisoni, joka on vela, on aina tiennyt, ettei ehdottomasti halua omia lapsia. Olen aina ajatellut, että ihmisiä on kolmenlaisia: kyllä, ei ja jyrkkä ehkä -tyyppejä. Et kuitenkaan ole "ei" koko taivalta ajatellen.
Minulle mies täräytti vaan, ettei sittenkään halua lapsia. Muutti mielensä yhteenmenomme jälkeen.
Sinuna kertoisin tämän, mitä kirjoitit tänne, sille kumppanillesi. Ehkä kärsit vain turhista peloista, jotka voivat hävetä, kun juttelette niistä. Jos ei hälvene, ota vasta sitten todesta se, ettet oikeasti halua lapsia. Ja jonkun verran vanhemmaksi tulemista voi jännittää nekin, jotka tietävät haluavansa vanhemmaksi.