Selviytymistarinoita? Kuinka nopeasti olette toipuneet sydämen särkymisestä?

Väsyneenä kaikki tuntuu pahemmalta.



Mulla on kaksi viikkoa se kriittinen raja, sen jälkeen helpottaa päivä päivältä paljon. Kunhan ei vain ole yhteyksissä yhtään siihen vastapuoleen.



Otin yöksi aina apteekista käsikauppatavarana saatavaa sedonium tabletteja, jotka ovat luontaistuotteen kaltaisia rauhottavia.

Tosin alan uskoa kaikin tavoin, että tässä se nyt oli - sellaisen ihmisen, joka ei usko hömppään, vuosisadan rakkaustarina. Katkesi äkisti ja aika onnettomasti ja turhaan, ja jo nyt alan uskoa että se katkesi syystä ja että parempaa on luvassa.

Ja mulla toipuminen on mennyt suunnilleen näin. Ensimmäiset pari viikkoa kammottavaa surua ja ahdistusta, toivottomuutta. En ole pystynyt töissäkään oikein hoitamaan töitäni, itku on pakannut väkisin päälle. Sitten vähitellen on alkanut käydä niin että tuska tulee päälle vain, jos mieleen tulee ajatuksia miehestä, mutta välillä on aikoja jolloin pystyn jo ajattelemaan muutakin. Jossain vaiheessa minulla on lähes aina ollut kiusauksia palata exän kanssa yhteen ja yhden exän kanssa sekoilinkin välillä samaan sänkyyn vuoden verran, vaikka ymmärsinkin ettei hänestä minulle aviomiestä tule. Sitten ehkä noin vuoden päästä vasta on ollut niin ettei ex herätä oikein minkäänlaisia vahvoja tunteita, ei enää haluaisi takaiisn yhteen mutta ei myöskään enää inhoa tai tunne tuskaa.

tiedän miltä tuntuu. Muista nyt kuitenkun että vaikka syy olisikin joku toinen niin sinussa ei ole mitään vikaa. Keskity mahdollisimman paljon töihin, ystäviin, harrastuksiin tms. liikunta on hyväksi.



Yhden pari kunnon itkupäivää voi pitää mutta siihen kannattaa lopettaa. Koita ajatella että jos suhde päättyi näin niin se ei kuitenkaan ollut se oikea sinulle, jotain vielä parempaa on joskus vielä luvasa. Mieti sitäkin että olitko enemmän ihastunut tunteesen vai ihmiseen.



Helppo sanoa mutta tiedän että raastaa. Minulle kävi samalla tavalla viime keväänä ja nyt vasta tuntuu että niinhän sen varmaan piti mennäkin.

tiedän miltä tuntuu. Muista nyt kuitenkun että vaikka syy olisikin joku toinen niin sinussa ei ole mitään vikaa. Keskity mahdollisimman paljon töihin, ystäviin, harrastuksiin tms. liikunta on hyväksi.

Yhden pari kunnon itkupäivää voi pitää mutta siihen kannattaa lopettaa. Koita ajatella että jos suhde päättyi näin niin se ei kuitenkaan ollut se oikea sinulle, jotain vielä parempaa on joskus vielä luvasa. Mieti sitäkin että olitko enemmän ihastunut tunteesen vai ihmiseen.

Helppo sanoa mutta tiedän että raastaa. Minulle kävi samalla tavalla viime keväänä ja nyt vasta tuntuu että niinhän sen varmaan piti mennäkin.

Muistakaamme siis että sydänsuruja saa itkeä max. kaksi päivää, läheisen kuolemaa noin viikon, keskenmenoa ehkä yhden päivän ja niin edespäin. Näistä on säädökset, ja ne ovat etsittävissä täältä aina avuliailta oikein eläjiltä. Muista itkeä vain kaksi päivää, enemmän ei ole suotavaa!!!

siinä suhteessa tosissasi ollut, on turha kuvitella, että suru hetkessä menee ohi.



Akuuttivaihe on itselläni kestänyt 2-3 viikkoa, sinä aikana olen ollut todella murheissani. Kuten joku jo mainitsi, liikunta auttaa, oikein kunnon rääkkiharjoittelu lenkillä tai muuten (jos siis harrastat liikuntaa).



Meren rannalla tai muuten veden äärellä on myös helpompi hengittää. Musiikkiin, elokuviin tai kirjoihin voi olla vaikea keskittyä aluksi.



Aluksi voit itkeä muutaman päivän ja analysoida mennyttä, mutta sen jälkeen on parempi pakottaa ajatukset muihin asioihin eikä jäädä vatvomaan mennyttä suhdetta.



Äläkä ala mihinkään toipumissuhteisiin, ne eivät ole sinulle hyväksi - itse sitä kerran kokeilleena voin sanoa, ettei kannata ja jos mies vaikka olisi tosissaan, teet hänelle vahinkoa.



Kyllä se siitä alkaa mennä, jonkin ajan päästä voit sitten ihmetellä, mitä siinä miehessä oikein mahdoit nähdä! Sekin päivä tulee :)

Mies sai oloni tuntumaan maailman ihanimmalta... Nyt mulla on sellainen olo, että pärstä on kamala ja tukka ruma ja hampaat keltaiset.

juttu, joka loppui johonkin käsittämättömään sydänsuruun. Ei siinä tainnut kovin kauaa lopulta mennä, kun siirryin eteenpäin, ja hommasin kyllä laastarisuhteen.

Nyt en enää ymmärrä, mikä helvetti mua vaivasi, kun senkin miehen lumoissa olin niin.

niin että tietenkin sellaisille sitä kannattaville kaikki on helppoa kun ei nuo tunteet liiemmin päätä pakota. Toista se on meillä jotka lähtevät kaikkeen tunnepuoli vahvasti mukana. Ehdotan että et ota kellosta aikaa tai plaraa elä näin -manuaaleja, vaan koet tunteesi juuri siten miten sinusta tuntuu ja että mietit kokemuksiasi.

Mies sai oloni tuntumaan maailman ihanimmalta... Nyt mulla on sellainen olo, että pärstä on kamala ja tukka ruma ja hampaat keltaiset.

jätä nuo ulkonäköpohdinnat tykkänään tässä vaiheessa. Yksi mitä voisit tehdä vähän ajan kuluttua on mennä hemmotteluhoitoihin, hierontaa, kasvo- ja jalkahoitoa yms. Tee kaikkea mikä saa mielesi tuntumaan hyvältä.

Itselläni meni puolen vuoden suhteesta toipumiseen kaksi vuotta. Olin jo ehtinyt alkaa seurustella toisen miehen kanssa ja silti kesti näin kauan päästää lopullisesti irti. Ei se aina mene niin että parissa viikossa pystyy unohtamaan ja suremaan tarpeeksi katkennutta suhdetta. Omalla kohdallani ei mikään muu parantanut kuin aika. Tarpeeksi kauan kun menee niin jossain vaiheessa huomaa että ex ei enää olekaan tärkeä ja hänen kuulumisensa eivät kiinnosta.

Valiettavasti kyseessä oli intohimoisin, henkisesti, älyllisesti ja fyysisesti läheisin parisuhde ikinä - sen puuttuminen jättää ihan mittaamattoman suuren aukon.



Mutta oli kyseessä myös vaikein ja raastavin suhde, ja siihen se miehenkin rakkaus varmaan loppui. On vain hämmentävää, miten se voi katketa hetkessä, tätä yritän selvittää itselleni kovasti.

Olisin voinut kuvailla keväällä päättynyttä suhdettani täsmälleen samoin sanoin ja todella, todella vaikeaa, mutta näin jälkeenpäin hyvin kasvattavaa, tämä erosta selviäminen on ollut.



Aluksi tuntui kirjaimellisesti siltä, että en pysy hengissä. Makasinkin muutaman viikon yksin kotona, ihan vain siksi ettei voimia ollut mihinkään muuhun kuin hengittämiseen, ei edes itkemiseen.



Seuraavat pari kuukautta meni järjestellessä asuntoasioita, yms. Keskityin täysillä uuden asunnon sisustamiseen, urheilin, söin tarkoituksellisen terveellisesti ja nukuin paljon. Olin ehkä vielä jonkinlaisessa shokissa, en vaan suostunut uskomaan tapahtunutta ja jotenkin odotin tilanteen palaavan ennalleen.



Pahin romahdus tulikin vasta miltei kolme kuukautta eromme jälkeen. Kävin muutaman kerran terapiassa ja saimme miehenkin kanssa puhuttua eron syitä, yms. Sen jälkeen taapersin ensin tunti kerrallaan, sitten päivä kerrallaan, sitten meni jo viikko ja seuraavaksi kuukausi. Vasta puolen vuoden päästä pääsin vihavaiheeseen ja purin raivoani liikkumalla hurjasti.



Erosta nyt siis vuosi ja edelleen olen aika hajalla. Tuntuu, että vasta nyt suren. Ensin olin lamaantunut, sitten vihainen ja nyt vain pohjattoman surullinen. Itken vieläkin kun itkettää, se auttaa.



Muita suhteita en ole pystynyt miettimäänkään, mutta vähitellen olen alkanut huomata että kai tässä maailmassa on muitakin miehiä. Olen saanut elämääni paljon sellaista onnea, jota parisuhteessa en olisi itselleni uskaltanut ottaa.



Olen iloinen, että olen antanut itselleni aikaa, käynyt läpi kaikki vastaantulleet tunteet. Olen ehdottomasti nyt vahvempi ja tunnen itseni paremmin, ymmärrän, että olen vastuussa omasta onnellisuudestani. Varmasti kykenevämpi olemaan parempi puoliso tulevaisuudessa, jos vielä parisuhteen onni kohdalleni sattuisi.



Halaus aloittajalle ja muillekin eromyrskyissä seilaaville!

Olin uskomattoman rakastunut mieheeni, jota pidin sielunkumppanina. Tulin raskaaksi yhteisestä päätöksestä ja mies jättikin minut aivan yllättäen raskauden loppuvaiheessa. Ensimmäisen päivän itkin ja huusin tuskaani, seuraavan viikon itkin aivan koko ajan. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin, että nyt minun täytyy ottaa onneni omiin käsiin. Tajusin, ettei kukaan muu ihminen voi olla vastuussa onnestani, eikä se saa riippua kenestäkään muusta. Raivokkaan päättäväisesti päätin alkaa olla onnellinen ja rakastaa itseäni ja lastani. Tapahtumasta on nyt kaksi vuotta ja voin sanoa että olen vahvempi kuin koskaan. Puoli vuotta sitten tapasin myös uuden miehen, joka on samalla aallonpituudella kanssani. Tuo romahdus oli kamala, mutta antoi minulle aivan uuden elämän. Paremman elämän.

Kaksi vuotta sitten mies petti ja lähti parinkymmenen vuoden jälkeen. Tästä on nyt kaksi vuotta.



Selviäminen on ollut samannäköinen käyrä kuin nousujohteinen pörssikurssi. Eli sahattu on edes-alas, vuoristorata on välillä ylhäällä, seuraavana päivänä alhaalla. Mutta: kun luen päiväkirjaani, niin kurssi on nousujohteinen.



Muistan vuoden jälkeen iloinneeni, että olen selvästi päässyt eteenpäin. Jokin rajapyykki oli 1 v 4 kk kohdalla. Sen jälkeen eron prosessointi siirtyi oman lapsuuden prosessointiin, ei itse eroon. Koska lapsuutemme kertoo meille, miksi me valitsimme sellaisen miehen kuin valitsimme. Ei se ollut vahinko eikä sattuma, että rakastuimme juuri siihen tyyppiin. Ja siksi pidän lapsuuden prosessointia eri tärkeänä, jotta pystyn karttamaan samanlaiset karikot tulevaisuudessa.

että tosiaan nyt tuntuu, että sureminen ei tällä hetkellä enää edes kohdistu niinkään eroon, kuin johonkin muuhun asiaan, jota en osaa vielä kunnolla sanallistaa. Vähän kuin surisin nyt kaikki menneet ja tulevatkin surut kerralla.



Juuri tästä syystä olen onnellinen, etten syöksynyt heti uuteen suhteeseen, silloin nämä asiat olisivat jääneet käsittelemättä.



Ja itse ajattelen myös, että tärkeää on selvittää mitkä asiat saivat minut rakastumaan juuri siihen mieheen. Minkä asian ja kaipauksen hän minussa täytti tai odotin hänen täyttävän?



t. 14

Avioeron jälkeen päätin pitää huolta itsestäni ja kotona sohvalla/sängyssä murehtimisen sijaan otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin kuntoilun kävellen, pyöräillen ja kuntosalilla käyden. Samassa yhteydessä tuli automaattisesti myös pieni ruokaremontti, joka ei ollenkaan haitannut. Kesän aikana olikin painosta lähtenyt kymmenen kiloa pois ja oma olo oli todella virkeä, ajatukset kirkkaat ja erokin käsitelty kuntoilun yhteydessä. Pitkällä lenkillä omien ajatusten kanssa, mutta silti suoritukseen keskittyen haihtuu kummasti murheet ja ajatus muuttuu positiiviseksi.

että mies oli sielunkumppanini, hänet kohdattuani oli sellainen oli että etsintä on päättynyt, sisäinen rauha ja yhteyden tunne. On siis aika hankala luottaa siihen, että mikään enää tuntuu miltään - itsestä on pala pois. Näin oli toki ennen tätä miestäkin, mutta silloin olinkin levoton.



Juttu kaatuu siihen, että meillä keski-ikäisillä on elämässä liikaa kaikkea, jakuva kuluttava ristiriita emmekä voi olla yhdessä tarpeeksi. Miehellä on lisäksi aika paljon itsetunto-ongelmia, jumittuminen ongelmiin ratkaisujen hakemisen sijasta ja työ joka vie kaikki voimavarat. Rakastaisin häntä näistä huolimatta, mutta hän ei taida uskoa että tästä tulee mitään - masennus on vienyt mielen.

että mies oli sielunkumppanini, hänet kohdattuani oli sellainen oli että etsintä on päättynyt, sisäinen rauha ja yhteyden tunne. On siis aika hankala luottaa siihen, että mikään enää tuntuu miltään - itsestä on pala pois. Näin oli toki ennen tätä miestäkin, mutta silloin olinkin levoton.

Juttu kaatuu siihen, että meillä keski-ikäisillä on elämässä liikaa kaikkea, jakuva kuluttava ristiriita emmekä voi olla yhdessä tarpeeksi. Miehellä on lisäksi aika paljon itsetunto-ongelmia, jumittuminen ongelmiin ratkaisujen hakemisen sijasta ja työ joka vie kaikki voimavarat. Rakastaisin häntä näistä huolimatta, mutta hän ei taida uskoa että tästä tulee mitään - masennus on vienyt mielen.

Kuule, se että kerrot miehen olleen sielunkumppanisi kertoo nimenomaan lapsuudestasi: miehessä oli siis jotain tuttua. Ja mistä se tuttuus tulee? Sieltä lapsuudesta: joko isästä, äidistä, heidän suhteesta, läheisestä hoitajasta tms. Toistit miehen kohdalla samaa haavaa, minkä olet saanut lapsuudessa.

Sanotaan, että toistamme samaa asiaa niin kauan kunnes otamme opiksemme.

Toiset sanovat, että otamme puolisoksi sellaisen ihmisen, jossa on vanhempamme huonot puolet alitajuisina.

Toiset sanovat, että emme ota vanhempaamme, vaan otamme vanhempien välisen suhteen.

Eli mitä syvemmälle pääset omaan menneisyyteesi, sitä nopeammin toivut erosta. Lupaan sen.