Nauttiiko joku vauva-ajasta ihan oikeasti?

Kun itki, niin laitoin tissin suuhun. isompien kanssa se vasta muuttui hankalaksi...

Se oli ihanaa ja minulle helppoa - vauva oli terve ja iloinen kunhan sai olla rinnalla tarpeeksi, me pääsimme siis helpolla.



Kuopuksen vauva-ajasta en pystynyt nauttimaan, kun uhmaikäinen raivosi koko ajan vieressä.

siihen tulokseen, että kaipa, kaipa se on mahdollisen rajoissa, että joku.

mutta lapsi onkin helppo luonne, helposti tyytyvä ja vähän itkevä.

kun on hirveen vähän muistikuvia vauva-ajasta. mutta ainakin oon itkeny paljon ja nukkunu huonosti. että ehkä ei ollu days of my life ne ajat sitten. mut ainakin sai ruokaa ja hoivaa koko ajan. ns. palvelu pelas. että se varmaan ainakin oli ihan kivaa.

Siis se vauvavuosihan oli ihanan leppoisaa joutenoloa!

Toista sitten se 1-2v kun kokoajan pitää vahtia, puhumattakaan uhmaikäisestä. No, sen uhmaikäisen jätin jo iskän hoiviin ja menin töihin lepäämään.



Aiemmin en ole pitänyt kenenkään isommista lapsista saati koululaisista, mutta tuo oma 5v on oikeestaan aika mielenkiintoinen tuttavuus. Hänen kanssaan on oikeestaan ihan mukava pohtia maailman menoa :)

nautin suuresti! Kolmannesta haaveilen, kun tuo kuopuskin on jo kasvanut vauvaiästä ohi...

oikeasti äitiysLOMAA, sen sijaan kaksosten kanssa siinä välissä oli vähän rankempaa, vaikka hekin olivat helppoja ja hyväunisia kuten nuo pari muutakin. Ap ei tietenkään voi ihan oikeasti ymmärtää, sillä hänellähän on kitisevä ja huutava lapsi, mitä meillä ei ole ollut koskaan.

Minulla on neljä lasta, vanhin jo melkein täysi-ikäinen. Kaikkien lasten kanssa vauva-aika on ollut raskain ja hankalin. Toki kivojakin hetkiä on ollut. Vauvoila on vatsa-, uni- ja hammasvaivoja, jotka jo riittävät tekemään vauva-ajasta hankalaa. Vierastuskin voi olla rasittavaa, samoin ns. äitiä pakottava leikki. Tärkeää on vanhempana pyrkiä olemaan jäämättä jumiin huonoihin fiiliksiin.

Aina mietin, että höpöhöö, kun joku lataa, että odota vain, kun kasvaa, niin SITTEN vasta hankalaa on. Ei meillä.