Oletteko koskaan tunteneet vetovoiman miehesi ja TOISEN naisen välillä?

Toivotaan että tämäkin "juttu" on nyt vain tälläistä arjen piristystä toisen nähdessä... ehkä se oli sitä myös sinun miehelläsi?

ap

Uskon, että mieheni on ollut lähinnä otettu saamastaan positiivisesta huomiosta tältä ystävältä. En osaa arvioida, miten paljon hän on itse eritellyt tuntemuksiaan.

Toivotaan, että kyseessä sinun miehesi kohdalla on korkeintaan sellainen pikku ihastuminen, jonka ei ole tarkoituskaan koskaan johtaa mihinkään. Kuten todettu, sellaisilta tuskin voi pitkän liiton aikana välttyä. Ehkä ne ovat myös hyviä muistutuksia siitä, että omaa suhdetta pitää aika ajoin hoitaa ja kahdenkeskistä läheisyyttä ylläpitää. Meilläkin on takana jo lähes 15-vuotinen suhde ja yhdestä on oltu tosi nuoresta.

- Nelonen

Pitää kai aina välillä keksiä itsekin jotain piristystä suhteeseen, seksielämäänkin,ollakseen mielenkiintoinen...kai nämä ovat tosiaan muistutuksia siitä.

Meillä oli viime yönä kiihkeää seksiä, täysin pimeässä. En voinut olla ajattelematta, ainakin hetken aikaa, oliko miehen inspiraationa kenties ystäväni...Jälkeenpäin kyllä tuijoteltiin toisiamme silmiin ihan valot päällä.

Meillä on parin viikon päästä illanvietto tämän pariskunnan kanssa. Saas nähdä miten menee.

Ap

Kellään muulla kokemuksia tai kommenttia?



Eilen puhuimme tästä naisesta yhteisen tutun kanssa, mieheni ja minä. Mies oli lähelläni, tunsin nopean kiihkon ja väristyksen omassa alapäässäni!? Mitä tämä nyt oikein on. Vai kuvittelenko vaan kaiken...

Samaten oli kyse ystävästäni. Tämän havainnon jälkeen olen tietoisesti ottanut etäisyyttä tähän ystävään, ei olla pariin vuoteen tavattu muutoin kuin pakollisissa tilaisuuksissa. Tämäkin nainen on vastikään eronnut miehestään, joten nyt entistä suuremmalla innolla pidän etäisyyttä.

se oli vähän hassua, mutta inhimillistä. Mieheni kanssa juttelimme asiasta avoimesti. Jatkoimme ystävyyttä ja tilanne unhoittui aikanaan.

Meillä myös kyse ystävästäni. :( Henkilö on ollut niin pitkään samassa ystäväpiirissä, että tuntevat mieheni kanssa yhtä hyvin kuin minä ja tämä nainenkin.



On tosi ahdistavaa olla mustasukkainen tällaisessa tilanteessa. Miehelläni ja tällä naisella on tosi samanlainen huumorintaju ja selvästi pitävät toisistaan hyvin paljon. Minä siinä vieressä mietin, että missä vaiheessa homma menee "yli", mikä on vielä ok ja mikä ei.



Tosi vaikea antaa neuvoja. Minä mm. mietin, lisääkö asian esiin nostaminen latausta ja tekee tilanteen jotenkin "konkreettisemmaksi". Lopulta kyllä puhuin asiasta miehelleni. Aloitin helposta esimerkistä, eli FB-käyttäytymisestä. Sanoin, että minusta ei tunnu kivalta, että mieheni ja ko. nainen laittelevat lähes päivittän "hassuja videoita" toistensa FB-seinille ja tykkäävät kaikista toistensa tekemisistä. Että on kiva, että ollaan hyviä ystäviä, mutta ulospäin käytös on kurjaa myös minua kohtaan. Myöhemmin puhuimme asiasta syvemminkin. Nyt tilanne on aika paljon rauhoittunut, erityisesti, kun tämä "toinen nainen" on jo puolisen vuotta seurustellut ilmeisen onnellisesti.



En usko mitään tapahtuneen, sen verran hyvin tunnen nämä henkilöt. Olen kuitenkin varma, että molemminpuolista ihastusta on ollut ilmassa. Pitkän avioliiton aikana on sinänsä luonnollista, että ihastuksia silloin tällöin tulee ja menee. Meille tämä on ollut uusi tilanne, en ole tottunut olemaan mustasukkainen.

Minäkin haluasin jatkaa ystävyyttä ja näkemistä kuten ennenkin, ollaan paljonkin tekemisissä ajoittain niin kaksin ystävän kanssa kuin miestemmekin kanssa. Tulee vaan tuosta tunteesta niin epämukava olo aina itselle :( Ja en kestä itseäni jos alan kyttäämään ja kuvittelemaan heistä kaikkea (olen tehnyt sitä mielessäni nyt jo ihan tarpeeksi).



Puhuin asiasta miehellenikin... Hän sanoi vaan ettei ole kyllä mitään huomannut ja että nyt olen kyllä kuvitellut vaan jotain :(



Vaikea kuvitella että kumpikaan mitään radikaalia asian eteen tekisi kylläkään.

jos tuollaisen pystyy naiselleen myöntämään? Ihailtavaa rehellisyyttä! Minun mieheni ei varmaan ikinä saisi suustaan sanoja "joo tunnen vetoa kaveriisi nykyään." En kyllä tiedä saisinko itsekään... mutta eipä ole koskaan kymmenen vuoden aikana ollut tarvettakaan.



Nro 4: se onkin paras pelastus, jos tuo "toinenkin" löytäisi onnen itselleen :) Minulle myös tälläinen mustasukkaisuus on aivan uutta ja siksikin tuntuu jotenkin vaikealta, kun ei tiedä miten käsitellä asiaa. Haluaisi vaan että kaikki olisi kuten ennenkin :-/



ap

mutta olen miettinyt onko mieheni huomannut kyseisen vetovoiman minun ja erään hänen kaverinsa välillä. Siis, en vaan voi asialle mitään, mutta kumma sähkö virittyy aina välillemme. Tuntuu, että jos esim. vahingossa koskisimme toisiamme niin värähtäisin :D En voisi kuvitellakaan mitään konkreettista koskaan tekeväni, mutta jostain syystä tämän kaverin katse tuntuu aina lävistävän minut ja vetävän polvet heikoiksi. Noloa.

ole meneillään, edes sitä "kemiaa". Naisilla on taipumus ylianalysoida joskus ihmisten suhteita ja ei se ns. intuitiokaan aina toimi.



Vastaeronnut nainen voi vain aiheuttaa jonkin hassun primitiivireaktion omassa mielessä. Asian paisuttelu voi vain aiheuttaa turhaa mielipahaa ja murhetta kaikille osapuolille.

Vaikea sanoa. Itse olen aika herkkä kaikenlaisille energioille, joten luulen että siksi olen huomannut tämän ystäväni ja mieheni välillä. Tosin en ole varma, onko tämä tunne sitten vain ystäväni puolelta? Kun aina välillä väitetään että vetovoimaan/kemiaan tarvitaan kaksi, ja sitten taas toisaalla että se voi olla yksipuolistakin?



Hienoa että sinä et aio asialle tehdä mitään :) Voihan tuollaisen varmaan kanavoida omaankin mieheen sitten? ;) Tai sitten nauttia vain siitä että on elossa ja joku saa polvet veteliksi...

tai itse en ole ollut tilannetta todistamassa, mutta paikalla ollut ystävä on kuvannut että miehellä ja toisella naisella on synkannut tosi hyvin ja selvää ihastusta on ollut ilmassa.



Minulle mies ei ole kertonut itse kyseisestä naissta mitään, mikä lisää epäluulojani. Toisaalta en haluaisi olla vainoharhainen, toisaalta mielikuvitus välillä laukkaa ja keksii vaikka mitä.



Mikä sitten luokitellaan pettämiseksi? Eihän sille mitään voi, jos pitkässä liitossa ollessa tapaa jonkun toisen johon ihastuu. Merkitystä on teoilla, jotka seuraavat, näin ainakin itselleni hoen. Miksi siis minulla on kuitenkin "petetty" olo? Taidan olla vähän liian herkkä.

vielä kun oppisi laittamaan nuo nimikirjaimet perään...



Nro 9, kiitos tuostakin näkökannasta! Näin toki haluaisin uskoa asioiden olevan. Myönnän, että syyllistyn välillä kelaamaan kaikenlaisia asioita ihan liikaa. Lisäksi mieheni(kin) on alkanut nyt enemmän urheilemaan, voi olla että on olen muutenkin hänestä nyt mustasukkaisempi.

Siinäpä kysymys. Eihän toisen mieltä voi omistaa, ja mistä sitä tietää jos jonain päivänä itsekin ihastuu/hullantuu johonkin toiseen :-/ Meilläkin tosiaan se 10 vuotta jo yhdessäoloa takana, joten vaikka hyvin meneekin (kiihkeää seksiäkin on), niin ei mitenkään voida olla enää siinä kahden ekan vuoden alkuhuumassa!



ap

Toivotaan ettei kumpikaan mene minkään fyysisen rajan yli koskaan (jos tätä on myös mieheni puolelta). En tiedä pystyisinkö ikinä antamaan anteeksi, tuskin. Siinä menisi sekä mies että ystävä!

Toivotaan ettei kumpikaan mene minkään fyysisen rajan yli koskaan (jos tätä on myös mieheni puolelta). En tiedä pystyisinkö ikinä antamaan anteeksi, tuskin. Siinä menisi sekä mies että ystävä!

Olen käynyt läpi ihan näitä samoja tunteita! Sen lisäksi, että tilanne vaivasi minua, omat ajatukseni tekivät oloni vaikeaksi.

Koin, etten voi voittaa: Jos katselen päältä sanomatta mitään, tulen entistä mustasukkaisemmaksi. Jos taas otan miehen ja ystäväni flirttailun puheeksi tai "kiellän" sen, olen "asiat liian vakavasti ottava, tylsä vaimo" ja siten ehkä miehen silmissä vieläkin epäkiinnostavampi.

Se jäi mainitsematta, että myös minä pyrin ottamaan etäisyyttä tähän ystävään. Asiasta keskusteltuamme myös mies teki niin. En pyytänyt häntä kokonaan lopettamaan esim. FB-kommunikaatiota, koska se olisi ollut tosi raju muutos aiempaan. Sen sijaan huomasin ilokseni, että myös mies selvästi ryhtyi harkitsemaan enemmän tekemisiään, kun tajusi, miltä ne voivat ulkopuolisista vaikuttaa.

Kun tieto ystävän seurustelusuhteesta saavutti meidät, huomasin kyllä miehen olevan asiasta kiinnostunut - hän mm. googletti ystävän uuden miehen. Että ei se ihan yhdentekevää ollut. :/

Toivotaan ettei kumpikaan mene minkään fyysisen rajan yli koskaan (jos tätä on myös mieheni puolelta). En tiedä pystyisinkö ikinä antamaan anteeksi, tuskin. Siinä menisi sekä mies että ystävä!

Vaikka siis nainen, johon mieheni on ilmeisesti ollut ihastunut, ei minun tuttavapiiriini kuulukaan. Jos tähänkin reaoin näin voimakkaasti, tuskin olisi mitään mahdollisuutta päästä yki todellisen pettämisen. Kun luottamus on kerran mennyt, se on mennyt.

Yritän olla rauhallisin mielin sen takia, että kaikki jännittäminen ja kyttääminen varmasti heijastuvat negatiivisesti arkeen. en halua tilannetta, jossa teen kärpäsestä härkäsen ja omaa epävarmuuttani muutun takertuvaksi ja mustasukkaiseksi puolisoksi.

Varmaan se, mikä itseäni on eniten säikäyttänyt, on tajuta kuinka helposti minuakin voisi pettää. Olen aina pitänyt miestäni 100% luotettavana ja sallinut hänelle omat menot murehtimatta ja kyselemättä. Vasta kuultuani edellisessä viestieesä kuvatusta tilanteestani, on mieleeni tullut että tämä mieheni todella voi jättää isojakin asioita kertomatta.

Kysymys omassa mielessäni siis onkin, onko mies ollut kertomatta ihastuksestaan siksi, että se on täysin viaton ja merkityksetön, vai siksi että se voisi olla jotain muuta?

viittaan tietysti tuossa yllä viestiin nro 11, ei 12.

Ja tästä naisesta tuli mieheni uusi vaimo.



Tutustutin mieheni siis erääseen ystävääni, ja huomasin heti kemian heidän välillään. Aluksi olin iloinen että mieheni pitää edes joistakin ystävistäni. Muutama vuosi meni hyvin, mutta tunne vain voimistui. Kun olimme viettämässä iltaa ja yritin sanoa miehelleni jotain, hän vain kuunteli lumoutuneena ystäväni juttua suurin piirtein hänen äitinsä kovettuneista kantapäistä. Lopulta tämä ystäväni alkoi astua varpailleni ja tahallaan puhua päälleni kun yritin puhua miehelleni. Yritin sanoa tästä miehelleni, hän vain totesi että kuvittelen.



Tulin siihen tulokseen että näin on, mutta puoli vuotta tuosta eteenpäin mieheni kertoi että hän haluaa eron koska on löytänyt elämänsä rakkauden. Yllätyksenä tuli, ovat nyt olleet 8 vuotta naimisissa ja lapsikin löytyy.

Toivotaan ettei kumpikaan mene minkään fyysisen rajan yli koskaan (jos tätä on myös mieheni puolelta). En tiedä pystyisinkö ikinä antamaan anteeksi, tuskin. Siinä menisi sekä mies että ystävä!

Vaikka siis nainen, johon mieheni on ilmeisesti ollut ihastunut, ei minun tuttavapiiriini kuulukaan. Jos tähänkin reaoin näin voimakkaasti, tuskin olisi mitään mahdollisuutta päästä yki todellisen pettämisen. Kun luottamus on kerran mennyt, se on mennyt.

Yritän olla rauhallisin mielin sen takia, että kaikki jännittäminen ja kyttääminen varmasti heijastuvat negatiivisesti arkeen. en halua tilannetta, jossa teen kärpäsestä härkäsen ja omaa epävarmuuttani muutun takertuvaksi ja mustasukkaiseksi puolisoksi.

Varmaan se, mikä itseäni on eniten säikäyttänyt, on tajuta kuinka helposti minuakin voisi pettää. Olen aina pitänyt miestäni 100% luotettavana ja sallinut hänelle omat menot murehtimatta ja kyselemättä. Vasta kuultuani edellisessä viestieesä kuvatusta tilanteestani, on mieleeni tullut että tämä mieheni todella voi jättää isojakin asioita kertomatta.

Kysymys omassa mielessäni siis onkin, onko mies ollut kertomatta ihastuksestaan siksi, että se on täysin viaton ja merkityksetön, vai siksi että se voisi olla jotain muuta?

Sepä se, tämä asian pohtiminen mielessäni ja mieheltä siitä kyseleminen (olen pari kertaa ottanut puheeksi) ei ainakaan mitään nostetta tähän pikkulapsiperhe-arkeen tuo! Paremminkin tekee minut vetäytyneeksi ja vakavaksi, toisaalta taas mieheen hieman takertuvaksi ja hyvin hellyydenkipeäksi :-/

Eli jonkinmoisen kiilan väliimme tämä "ystävä" on jo saanut aikaan. Nyt pitäisi kai ryhdistäytyä, tehdä omia juttuja ja iloita niistä ja yrittää olla ajattelematta tätä naista, samoin vältellä ainakin hänen jos ei koko perheen tapaamista...

Toivotaan ettei kumpikaan mene minkään fyysisen rajan yli koskaan (jos tätä on myös mieheni puolelta). En tiedä pystyisinkö ikinä antamaan anteeksi, tuskin. Siinä menisi sekä mies että ystävä!

Olen käynyt läpi ihan näitä samoja tunteita! Sen lisäksi, että tilanne vaivasi minua, omat ajatukseni tekivät oloni vaikeaksi.

Koin, etten voi voittaa: Jos katselen päältä sanomatta mitään, tulen entistä mustasukkaisemmaksi. Jos taas otan miehen ja ystäväni flirttailun puheeksi tai "kiellän" sen, olen "asiat liian vakavasti ottava, tylsä vaimo" ja siten ehkä miehen silmissä vieläkin epäkiinnostavampi.

Se jäi mainitsematta, että myös minä pyrin ottamaan etäisyyttä tähän ystävään. Asiasta keskusteltuamme myös mies teki niin. En pyytänyt häntä kokonaan lopettamaan esim. FB-kommunikaatiota, koska se olisi ollut tosi raju muutos aiempaan. Sen sijaan huomasin ilokseni, että myös mies selvästi ryhtyi harkitsemaan enemmän tekemisiään, kun tajusi, miltä ne voivat ulkopuolisista vaikuttaa.

Kun tieto ystävän seurustelusuhteesta saavutti meidät, huomasin kyllä miehen olevan asiasta kiinnostunut - hän mm. googletti ystävän uuden miehen. Että ei se ihan yhdentekevää ollut. :/

Pari vuotta sitten olin muuten itse ihastunut pikkuisen toisen ystäväpariskuntamme mieheen. Hän oli mielestäni aina niin huomaavainen ja mukava. Seurassa huomaavaisempi minua kohtaan kuin oma mieheni! Muistan, että haaveilin jostain pienestä seikkailusta hänen kanssaan, fantasiatasolla. Eli ikinä en olisi voinut mitään tehdä, koska siinä olisi mennyt kaksi perhettä rikki. En tiedä olisiko mies lähtenyt mukaan "leikkiin" edes, mutta jotain lämpöä oli hänenkin taholta havaittavissa.

Itselläni tämä ihastus meni kyllä ohitse parissa viikossa, kun ei koko ajan nähty. Vieläkin pidän tästä miehestä paljon, mutta minkäänlaisia "haluan koskettaa häntä" tunteita en enää pysty edes kuvittelemaan.

Toivotaan että tämäkin "juttu" on nyt vain tälläistä arjen piristystä toisen nähdessä... ehkä se oli sitä myös sinun miehelläsi?

ap