Kauanko olet ollut suhteessa sen jälkeen, kun tiesit sen loppuvan?

Vuoden verran on nyt mennyt. Onneksi ei asuta yhdessä.

Vuoden verran on nyt mennyt. Onneksi ei asuta yhdessä.

Ei meillä ollut väkivaltaa, eikä pettämistä tms. Tiesin vain, ettei meistä tule koskaan mitään vakavampaa.



Lisäksi olin tavannut tulevan ja nykyisen aviomieheni ja menettänyt hänelle sydämeni. Oli ikävä jättää ex-mies, hänessä oli paljon hyvääkin, mutta myös huonoa, emmekä tosiaan olleet oikeat toisillemme.

siis että ei tästä toisesta aviopuolisoa minulle tule. Pisin noista suhteista on kestänyt 4 vuotta.

puolen vuoden ajan. Nuoruuden seurustelusuhde (oltiin parikymppisiä) oli kestänyt 1,5 vuotta kun tajusin etten ole onnellinen ja haluan erota. Minulla oli kuitenkin niin huono itsetunto etten uskaltanut sanoa pojalle todellisia ajatuksiani. Ajattelin olevani niin ruma etten ikinä tule löytämään toista poikakaveria. Ajattelin että parempi paskassa suhteessa kuin loppuelämä yksin. Poikaystävälle esitin että ei tässä mitään vaikka riitely oli joka päiväistä.



Puolen vuoden kuluttua tapasin sattumalta toisen miehen ja ihastuin tähän täysillä. Poikaystävän jätin heti, en voinut enää sietää häntä silmissäni. Vielä vähemmän puhua hänen kanssaan tai koskea.

Mies ei suostunut muuttamaan pois minun kodistani, vaan jatkoi kiusaamista ja lopulta tarvittiin poliisit häätämään mies ulos.



Molemmat tiesi että suhde on loppu, mies ei vain suostunut hyväksymään sitä

ja noin 5 vuoden ajan tiesin, että ei tämä kestä. Halusin pois. Lasten takia jatkettiin.



Niin turhaa, niin turhaa.



Ja hitto, tarkemmin kun ajattelee, niin jos olisin päivänkin käyttänyt enemmän koko suhteen alussa järkevään harkintaan, niin mitään yhteenmuuttoa, kihlausta ja naimisiinmenoa puhumattakaan lapsista ei olisi ikinä tapahtunut.



Mutta oli siinä paljon hyvääkin. Olin vaan liian nuori.



Harkitkaa tarkkaan asioita, naiset! Jos vähääkään epäilyttää alkumetreillä, niin äkkiä pois!

Olin 15 kun tapasin miehen. Ei aiempaa seurustelu suhdetta kummallakaan. Siksi kai ajatteli ettei se vaihtamalla parane. Oli ensin väkivallalla uhkailua. Sitten henkistä bäkivaltaa joka vaihtui vuosien saatossa fyysiseksi. Kun mukaan tuli tappo uhkaukset niin päätin etten jää niitä odottamaan. Naimisiin mentiin. Tyhmä olin. Oltiin 2 vuotta. Mutta jo alttarilla tiesin että tää ei kestä.

Loppua kohti aina varmistuen. Kyllä sitä kuitenkin aina "yritti" eteenpäin, jos tämä tästä... Mutta tiedätkö mistä tietää, että suhde ei tule kestämään? Kun ajattelet elämääsi 10 vuoden päästä - näetkö saman miehen rinnallasi, tai toivotko näin olevan? Siitä hetkestä kun tuota ajatusleikkiä kokeilin ja ensimmäinen reaktio oli "voi luoja, toivottavasti ei", tiesin että tässä enää pitkitetään väistämätöntä. Että ollaan nyt vielä, mutta toivottavasti 10 vuoden päästä ei ainakaan enää...



Nyt rinnalla on mies, jonka rinnalla TODELLAKIN haluan olla 10, 20, 50 vuodenkin päästä!! =)

Mutta eroon ei ole valmis ennen kuin on siihen valmis. Kaikki koetettiin.

Palasimme tauon jälkeen yhteen, mutta tajusin muutamassa kuukaudessa tehneeni virheen. En uskalla erota, vaikka olen miehelle monta kertaa puhunut erosta. Mies ei halua erota. Miksi haluaisinkaan, kun on ilmainen kodinhoitaja kotona? Vain lapset ja asuntolaina on yhteistä. Muuten elämme eri maailmoissa. Hävettää, että olen joutunut tähän tilanteeseen!



Esitänpä jatkokysymyksen. Mikä sai teidät jahkailijat lopulta eroamaan?