Miehen kaveri soitti eilen ja kertoi että..
miehelläni on ollut 6 kk toinen nainen. Ei halunnut enää salata asiaa multa, vaikka tiesi että tämä rikkoo mieheni ja tämän kaverin välit lopullisesti.
Mä oon vaistonnut sen. Mä vaan oon ollut niin perkeleen tyhmä ämmä, että olen uskonut -tai halunnut uskoa- miehen sepostukset siitä että kuvittelen kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna, vittu mä olen ollut IDIOOTTI.
Ihan oikeasti naiset, jos mies pettää kerran, pettää se toisenkin kerran. Mun ihana paras mahtava aviomies ja lapseni isä petti mua kun odotin lastamme, vannoi itkien ettei tee sitä koskaan enää. Mä sanoin että kerran voin antaa anteeksi, toista kertaa en.
Kyllä mä oon ollut hölmö. Mies lähtee klo 21 illalla punttikselle, käy suihkussa ja laitta partavettä, ennen punttista siis. Mies ei tule kotiin yöksi, aina on selitys, milloin on ollut äidillään ("soita vaikka, ja kysy, mutta teet itsestäs naurettavan"), milloin "sammunut" duunipaikkansa sohvalle. Mies oli ulkomailla kesällä, puhelinlasku oli 600 euroa, pokkana pyöritteli silmiään ettei tiedä miten se niin iso oli. Oli kuulemma soitellut taukoamatta sille toiselle naiselle. mulle sanoi että ei soitella, ettei tuu laskua.. Eikä me soiteltukaan, ettei tulis sitä laskua.
Pidä hyvänäs mun tuleva ex-mieheni, sinä toinen nainen. Sovitte varmaan mahtavasti toisillenne, en epäile hetkekään.
Mies oli eilen illalla ulkona, lähetti vielä illalla viestin että "rakastan sua". Eilen vielä tuli viestiä, kuinka haluaisi eniten että minä, mies ja lapsemme olisimme onnellisisa.Mies Oli ollut ulkona tämän toisen naisen kanssa, ja on vissiin ollut viime yön siellä, kun ei kotiinsa taaskaan tullut.
Meillä on ollut supervaikeaa 6 kk ajan. mies on psyykannut mut uskomaan että ongelmat johtuu minusta. Totuus on että mies on koko tämän salasuhteensa ajan haukkunut mua, arvostellut mua, aliarvioinut mua. Alkanut viettää tolkuttomasti aikaa "kavereidensa" kanssa. Jättänyt mut mitättömistä syistä, mutta halunnut sitten kuitenkin jatkaa.
Laitoin äsken viestin sille toiselle naiselle facebookissa. Kerroin kuka olen, kerroin asiallisesti ja haukkumatta, että tiedän hänen suhteestaan mieheeni, ja että aion todellakin jättää mieheni. Toivotin heille onnea ja kaikkea hyvää.
Toiselle naiselle mies oli uskotellut kaiken aikaa jättäneensä mut ainakin 4-5 kertaa, mutta että mä olin aina anellut miehen takas (mies oli jättänyt mut 6 kk sisään 2 kertaa, mutta anellut sitten mua takas seuraavana päivänä.
En mä syyllistä sitä toista naista, säälin vaan. Saa ristikseen patologisen petturin, hyväksikäyttäjän, ja väkivaltaisen miehen. Toinen nainen on suttuinen, pullea vanhempi nainen, minä olen hoikka ja kaunis, urheilullinen. Onnea vaan tuleva ex-mieheni, teit kyllä hienon tempun.
Kommentit (29)
Ei kannata pettäjää ottaa takaisin!
Tsemppiä elämään, pärjäät ilman tuollaista häntäheikkiä
Toinen nainen on suttuinen, pullea vanhempi nainen, minä olen hoikka ja kaunis, urheilullinen.
Mutta valitettavasti totta tämä on. Miksi keksisin jotain tällaista. Kuulostako tää oikeasti niin uskomattomalta vai?
Heh, itseasiassa kun juttelin aamulla kahden kaverini kanssa, molempien reaktio oli, että ei VOI olla totta.
AP
Aikaseen sä kyllä heräät, jos kerkiät kirjoittaan noin pitkän viestin, avautumaan Facebookissa, ja jutteleen livenä parilla kaverillesi, ja vastailemaan tänne, ennen kahdeksaa aamulla :D! Eli joo...
Aikaseen sä kyllä heräät, jos kerkiät kirjoittaan noin pitkän viestin, avautumaan Facebookissa, ja jutteleen livenä parilla kaverillesi, ja vastailemaan tänne, ennen kahdeksaa aamulla :D! Eli joo...
Joten kyllä siinä kummasti ehtii.
Mutta hei, antaa olla. Luuulin että täänne voisin pahimmat fiilikset purkaa, mutta olin väärässä. Saatte vaan noilla epäilyillänne mun olon pahemmaksi, helvetin haaskalinnut.
Katotaan sitten kun omat miehenne pettää, ja kirjotatte sydän verellä avautumista.
AP
Itse olen muuten kanssa pullea ja rupsahtanut, kerro ap missä miehesi ...eikun siis eksäsi asuu, josko siltä lohkeis yhdelle plösölle lisää!
on toi ap:n perverssi halu ymmärtää toista naista ja toivotella hänelle kaikkea hyvää. Jos haluaa olla kynnysmatto, niin mikäpä siinä. toisen naisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä eikä miehenkään, kun ap on itsekin sitä mieltä että kaikkea hyvää vaan kaikille
:D
On ihmiset kyllä TOSI outoja.
Aikaseen sä kyllä heräät, jos kerkiät kirjoittaan noin pitkän viestin, avautumaan Facebookissa, ja jutteleen livenä parilla kaverillesi, ja vastailemaan tänne, ennen kahdeksaa aamulla :D! Eli joo...
Joten kyllä siinä kummasti ehtii.Mutta hei, antaa olla. Luuulin että täänne voisin pahimmat fiilikset purkaa, mutta olin väärässä. Saatte vaan noilla epäilyillänne mun olon pahemmaksi, helvetin haaskalinnut.
Katotaan sitten kun omat miehenne pettää, ja kirjotatte sydän verellä avautumista.AP
sul alkaa nyt parempi aika. Sun miehes kaveri on rehellinen ja reilu, kun kerto. Onks se vapaa? Arvaa kismittäiskö sun ukkoam jos alkasit sen kaa! :D Jaksahan.
on toi ap:n perverssi halu ymmärtää toista naista ja toivotella hänelle kaikkea hyvää. Jos haluaa olla kynnysmatto, niin mikäpä siinä. toisen naisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä eikä miehenkään, kun ap on itsekin sitä mieltä että kaikkea hyvää vaan kaikille
:D
On ihmiset kyllä TOSI outoja.
En mä jaksa sille toiselle ämmälle olla vihainen, mieshän tässä mua petti. Väärin teki myös se toinen nainen, mutta mä haluan olla sen yläpuolella. Ihan oikeesti, ne kaksi ansaitsee toisensa. Kattelin just facebookissa tän toisen naisen kuvia, ihan oikeesti Hyi. no ehkä sillä on sitten ihana ja kultainen luonne. Jotenkin mua silti -vaikka kuinka solvaatte- mua lohduttaa tieto siitä että mä olen kuitenkin tuhat kertaa paremman näköinen kuin tuo toinen nainen.
AP
(Joo, kaatakaa lisää kuraa vaan niskaan, ei tunnu enää missään)
Todella ihanaa että sait kuulla asiasta! Nyt sinulla on vastauksia, tiedät missä mies on ollut. Nyt pysyt vaan päätöksessäsi ja jätät hänet lopullisesti. Vaikutat todella fiksulta naiselta ja olen aivan varma että pärjäät hienosti!!
Tsemppiä. Äläkä lankea mieheen enää, se oli siinä! Tulee anelemaan sinua polvillaan takaisin, siitä saat mielihyvää, mutta älä lankea enää. Se sika ei muuksi muutu!
Tsemppiä kovasti. *hali*
sinisilmäinen ollut, että tossa on jo ihan tarkoitushakuista tarvetta olla hokaamatta tilannetta.
Kellä tahansa alkaisi hälytyskellot kilkattamaan, mikäli puoliso tekisi kaikki nuo asiat. Siis jopa jatkuvat yöpoissaolot menivät sukkana läpi :D

Mies oli "baarissa" ja "unohti" ilmoittaa että jää äidilleen yöksi. Eikä tietysti vastannut puhelimeen enää aamulla kun soittelin kun ei "kuullut" puhelimen soittoa.
Ja jso haluatte kuulla oikein sinisilmäisyyden huipentuman niin tässä tulee:
Kun kerroin ekassa viestissä että mies "nukahti työpaikkansa sohvalle", hän vastasi aamulla puhelimeen kun soitin. Änkytti olevansa töissä ja tosiaan nukkuneensa sohvalla. Mä sanoin että asia on helppo todistaa, mä soitan duunipaikan lankapuhelimeen, vastaa siihen. Ei vastannut, selittti jotain ettei ole muka avaimia siihen huoneeseen missä puhelin on jne.jne.jne.
Minä uskoin!
.. Viime yönä kuulin että oli silloinkin ollut sen toisen ämmän luona.
AP
pääsetpähän siitä miehestä eroon. Olen samaa mieltä, ei kannata mitään draamaa tästä rakentaa,
mies menkööt toisen naisen hoteisiin yms.
Nyt sinä ap mietit, mitä kivaa elämää haluat elää, ja pyyhit nuo urpåt pois mielestä.
ensin
Mun ihana paras mahtava aviomies ja lapseni isä
ja sitten
Saa ristikseen patologisen petturin, hyväksikäyttäjän, ja väkivaltaisen miehen.
Oli miten oli, katse tulevaisuuteen. Ja pidä positiivinen asenne ja huolehdi, että lapsen ja isän suhde pysyy edes jonkinlaisena. Lapsi siinä kärsii jos alat kostamaan sillä että pilaat isän ja lapsen suhteen.
on toi ap:n perverssi halu ymmärtää toista naista ja toivotella hänelle kaikkea hyvää. Jos haluaa olla kynnysmatto, niin mikäpä siinä. toisen naisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä eikä miehenkään, kun ap on itsekin sitä mieltä että kaikkea hyvää vaan kaikille
:D
On ihmiset kyllä TOSI outoja.
En mä jaksa sille toiselle ämmälle olla vihainen, mieshän tässä mua petti. Väärin teki myös se toinen nainen, mutta mä haluan olla sen yläpuolella. Ihan oikeesti, ne kaksi ansaitsee toisensa. Kattelin just facebookissa tän toisen naisen kuvia, ihan oikeesti Hyi. no ehkä sillä on sitten ihana ja kultainen luonne. Jotenkin mua silti -vaikka kuinka solvaatte- mua lohduttaa tieto siitä että mä olen kuitenkin tuhat kertaa paremman näköinen kuin tuo toinen nainen.
AP
(Joo, kaatakaa lisää kuraa vaan niskaan, ei tunnu enää missään)
Olin laittamassa sulle kannustavaa viestiä mutta en laita koska oot hirveä ihminen! Väärin teki sun ukkos ja se nainen, mutta ällöttävää sulta mennä katsomaan toisen kuvia ja tulla sitten tänne huutelemaan "hyi" ja kehuskelemaan omaa ulkonäköä.
Mä en oo ikinä nähnyt mielestäni rumaa ihmistä. Tai no oon, ne on niitä jotka on sisältä rumia.
Aikaseen sä kyllä heräät, jos kerkiät kirjoittaan noin pitkän viestin, avautumaan Facebookissa, ja jutteleen livenä parilla kaverillesi, ja vastailemaan tänne, ennen kahdeksaa aamulla :D! Eli joo...
Joten kyllä siinä kummasti ehtii.Mutta hei, antaa olla. Luuulin että täänne voisin pahimmat fiilikset purkaa, mutta olin väärässä. Saatte vaan noilla epäilyillänne mun olon pahemmaksi, helvetin haaskalinnut.
Katotaan sitten kun omat miehenne pettää, ja kirjotatte sydän verellä avautumista.AP
tänne ei kannata tulla purkamaan itseään. Varsinkin mitä vaikeampi, haavoittavampi tai herkempi asia, niin nämä haaskalinnut/korppikotkat potkivat sua päähän. Nauttivat, että saavat herjata sua ja mollata.
Täältä et saa mitään inhimillistä myötätuntoa osaksesi.
Puhu ja kerro Sydänystävillesi ja pui asiaa heidän kanssaan.
Ani harvoin saa lukea jotakin postiivista ja kannustavaa tällä palstalla.
Ihminen on usein paha toista ihmistä kohtaan ja naiset varsinkin ovat susia toisilleen!
Mammat täällä tietävät mihin pitää iskeä, että osuu syvimmälle haavoittaakseen toista.
Nimim. omaa kokemusta korppikotkasta, joka tiesi erittäin hyvin mihin iskeä, haavoittaaksensa mua pahimmin - mutta eipä haavoita enää!
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi. Rankkaa varmasti on, mutta ajan kanssa helpottaa ja löydät vielä kunnollisen miehen. Niitä kyllä on, vaikka ei aina tuntuisikaan siltä.
Haleja!
Aikaseen sä kyllä heräät, jos kerkiät kirjoittaan noin pitkän viestin, avautumaan Facebookissa, ja jutteleen livenä parilla kaverillesi, ja vastailemaan tänne, ennen kahdeksaa aamulla :D! Eli joo...
Joten kyllä siinä kummasti ehtii.Mutta hei, antaa olla. Luuulin että täänne voisin pahimmat fiilikset purkaa, mutta olin väärässä. Saatte vaan noilla epäilyillänne mun olon pahemmaksi, helvetin haaskalinnut.
Katotaan sitten kun omat miehenne pettää, ja kirjotatte sydän verellä avautumista.AP
tänne ei kannata tulla purkamaan itseään. Varsinkin mitä vaikeampi, haavoittavampi tai herkempi asia, niin nämä haaskalinnut/korppikotkat potkivat sua päähän. Nauttivat, että saavat herjata sua ja mollata.
Täältä et saa mitään inhimillistä myötätuntoa osaksesi.Puhu ja kerro Sydänystävillesi ja pui asiaa heidän kanssaan.
Ani harvoin saa lukea jotakin postiivista ja kannustavaa tällä palstalla.
Ihminen on usein paha toista ihmistä kohtaan ja naiset varsinkin ovat susia toisilleen!
Mammat täällä tietävät mihin pitää iskeä, että osuu syvimmälle haavoittaakseen toista.Nimim. omaa kokemusta korppikotkasta, joka tiesi erittäin hyvin mihin iskeä, haavoittaaksensa mua pahimmin - mutta eipä haavoita enää!
Tapoitko sä sen?
ensin
Mun ihana paras mahtava aviomies ja lapseni isä
ja sitten
Saa ristikseen patologisen petturin, hyväksikäyttäjän, ja väkivaltaisen miehen.
Oli miten oli, katse tulevaisuuteen. Ja pidä positiivinen asenne ja huolehdi, että lapsen ja isän suhde pysyy edes jonkinlaisena. Lapsi siinä kärsii jos alat kostamaan sillä että pilaat isän ja lapsen suhteen.
oli ironiaa. Sarkasmia.
AP
Taitaa Minttis tehtailla aloituksia toisensa perään saadakseen huomion pois enkelihuijauksesta.