Miksi mun vauva (4,5kk) on koko ajan niin kiukkuinen?

kylmä, kuuma, kipuja, aistiyliherkkyyttä, adhd tms

korvatulehdus.?



Käytäppäs lääkärissä, korvatulehdus lapsi alkaa useimmiten huutaan kun laitetaan vaakatasoon.

refluksitauti (närästys) tai allergia. Joku vaivaa vauvaa, muuten ei kitistä koko ajan. Vie lääkäriin!

kipuitkun tunnistan, sitä ei ole.

Juuri käyty neuvolassa, jossa katsottu korvat. Ei siis korvatulehdustakaan. Hampaita ei näy vielä tulevan.



Ja siis vauva aina ollut tuollainen :( Huuta joka rishduksesta.



Tuo aistiyliherkkyys alkoi mietityttämään. Osaako joku kertoa siitä lisää?



-ap-

T: 3

miksi et vielä ole vienyt lääkäriin tutkittavaksi?! :O

MInulla juuri samanikäinen huutajainen. Älä välitä. Jos kaikki kunnossa, kuiva vaippa masu täynnä niin tilanne ok. Ne on vaan jotku tollasia. Meillä eka lapsi oli ihan erilainen kuin tää kakkonen. Annappa ajan kulua niin tilanne muuttuu. Ehken heti raahais sitä lääkärille tai muuhun jos ei oo kipee. Kyl sä tiiät millon sun lapsi on kipeä, kipuitkun tunnistat. Se on ns. vaativa lapsi.sano mun sanoneen. tsemmppiä ja sylihoitoo=)

miksi et vielä ole vienyt lääkäriin tutkittavaksi?! :O

ja mitään erityistä ei ole löytynyt. Syö hyvin, kasvaa hyvin, iho siisti, korvat/silmät/nielu siistit, ei ihottumia jne.

Minne lääkäriin pitäisi sitten viedä muka, jos neuvolan lääkäri ei ole oikea paikka?

-ap-

Nyt lopetat tuon höpötyksen ja keskityt siihen vauvaasi! Kyllä se vauva vaistoaa jos äiti on hermona asiasta kuin asiasta. Onko teidän elämäntilanne muuten millainen? Pienet vauvat ovat hyvin herkkiä reagoimaan kaikkeen. Pidä lähellä, hoida ja helli sitä ne kaipaa eikä lääkäriä. KOhta ne tutkii sinun korvat jos et lopeta tuota höyryämistä.

Ja te äidit voitte lopetta tuollasen turhan lietsomisen sairauksista jos lapsi on tutkittu ja monesti! Turhaa stressiä aiheutatte alkuperäiselle mammalle. Kannattaa varmaan rohkaista ja kertoa omia kokemuksia kiukkusista vauvoista jos teillä kellään sellasta ollu. Vauvat on hitsi viekööt eriluontoisia. TOiset ei itke juuri mistään ja tyytyvät sitteriin ja toiset taas haluavat olla sylissä. tsemppiä.

tyttö onkin luonteeltaan melko kärsimätön, kaiken pitäisi tapahtua heti (tullut äitiinsä ;)), joten ajattelen, että kitinä johtui turhautumisesta.



Mutta tuskin asia oikeasti niin on, kunhan muistelen näin olleen ja olen sen itse ajatellut niin, tyttö on nyt jo 15 v. joten en oikeasti edes muista vauva-ajasta juuri muuta kuin sen, että tyttö kitisi paljon ja oli tyytyväinen vain sylissä, ja silloinkin olisi pitänyt olla koko ajan pienessä liikkeessä.

Kitisee vieläkin aamusta iltaan vaikka ikää jo 3.v

Mutta on toki hyviäkin hetkiä. Tämä on vain jotenkin herkkä yksilö ja äidille on niin helppo kitistä ja kiukutella.



Seuraava olikin taas ihan päivastainen. Niin tyytyväinen ja helppo. Nykyään tosin (lähes 2.v) niin pahankurinen kiusanhenki että minulla loppuu keinot tuon kanssa. Heittelee kaikkea, rikkoo kaiken, kiusaa isoveljeään jatkuvasti, repii hiuksista, puree... ja kaiken tekee niin kiero ja uhmakas ilme kasvoilla. Mutta hyvän tuulinen on kaveri eikä itke juurikaan.



Jos noista pitäisi valita niin uskaltaisin toivoa että tämä seuraava olisi kuin ensimmäinen. Olkoonkin koliikki ja sylivauva. Tämä on niin mahdottoman kiltti vaikka herkkä onkin. :D

Tai josko se olisi hiljaisen ja hyväkäytöksisen tytön vuoro?

Hyviä vastauksia joiltaki jotka lellii vauvansa pilalle!



Äidin ei tarvitsekkaan kaikkea jaksaa ja kokoajan ei vaan voi pitää vauvvaa sylissä. Ei todellakaan. Missäs äidin tarpeet sitten olis? Vessa? Syöminen? Peseytyminen? Vauvan ylhäisyyden vuoksi ko äidin täytyy itsensä unohtaa? Eikai sentään.



Vauvalehdessä oli kerran juttu, että vauvaa ei tarvi pitää kokoaikaa sylissä ja se kyllä oppii siihen, jos sitä ei koskaan ole pidetty erillään. Mitäs sitten kun se haluaa olla 2-vuotiaaksi asti sylissä? Kyllä lapsen täytyy jossainvaiheessa oppia edes hetken olemaan itsekseenkin, myös vauvan. Vaikka se niin hirveesti loukkaakin häntä.



Äidin jaksaminen on myös yhtä tärkeä asia, kuin vauvan tarpeiden tyydyttäminen. Jos äiti ei jaksa, vauva vaistoaa sen eikä saa parastaan.

Vauvaa ei tarvi ottaa aina syliin ja vaikka ihan senkin vuoksi, että tottuu edes pienen hetken olemaan itsekseen vaikka sitten huudon kanssa ja sinä hyvä kaikkensatehnyt äiti jaksaisit jatkossakin paremmin.





Kaikki äidit eivät ole robotteja!

Kaikki vauvathan ei niissä viihdy, mutta sain sen kuvan, että vauvasi haluaisi olla "koko ajan" sylissä. Kannattaa kokeilla, saat omat kätesi vapaaksi ja vauva saattaa viihtyä hyvinkin.

MInä olen aina pitänyt paljon lapsiani sylissä. Vanhempi 3.5vuotias ei istu enää sylissä jatkuvasti, mutta vauvana pidin paljon. Nyt on 5kk ikäinen vauva ja on todella paljon sylissä. Vessassa myös vauva mukana. Aika aikaansa kutakin. Miksi niitä lapsia tehdään jos niitä ei jaksa helliä. Maailman ihaninta on olla lähekkäin vauvan/lapsen kanssa, lukea laulaa ja nauraa ja ehkä itkeäkkin. Ei siinä mitään pahaa ole. KOskaan lapsi ei saa liikaa olla sylissä! Syli on paras paikka täällä muailimassa. Ei vauvaa voi lelliä pilalle. Superäiti voi syödä ja juoda vauva sylissään, ei se saa olla este.

Kyllä minusta on jo hieman extremeä, jos äiti on niin kiinni vauvassa, ettei vessassakaan voi käydä yksin. Ja toivottavasti et syö ja juo kuumaa lapsi sylissäsi. Miten muuten suihkussa käyt? Lapsi sylissä? Meille vauvaperheterapeutti sanoi, että liikkumaan lähtevän vauvan on ihan hyvä oppia olemaan välillä itsekseen.

Lue tämä ajatuksella:



Läheisyys auttaa suuritarpeista vauvaa - Karla Loppi

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.

Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.



Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.



Vauva tilaa mitä tarvitsee

Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä. Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo. Voisi ajatella, että ihmislapsen luonnollinen tila on olla vielä muutama kuukausi syntymän jälkeenkin yhtä lähellä hoitajaansa kuin kohdussa oli. Nyt vain vatsanahan toisella puolella. Monet ns. luonnonkansojen lapset viettävät ensimmäiset kuukaudet jatkuvassa ihokontaktissa äitiin ja heidän tyypillinen imetysvälinsä on ehkä varttitunnin. Tarkoittaako tämä, että meidän pitää kaikkien nyt pyrkiä samaan? Tuskin sentään. Ihmiselle on "luonnollista" myös sopeutua varhain oloihin ja kulttuuriin, jossa elää. Jos suomalainen vauva syö vähän harvemmin kuin neljä kertaa tunnissa, se on sentään helpotus, koska äiti tässä ilmastossa luultavasti haluaa pitää joskus puseroakin. Jos vauva viihtyy vaunuissa, sitterissä, hyppykeinussa, miksei niitä voisi käyttää.



Mutta jos oma vauva sattuu olemaan se suuritarpeinen, joka ilmaisee tarpeensa voimakkaasti, voi olla helpottavaa tietää, että suuretkin läheisyyden tarpeet ovat aivan luonnollisia. Ja toisaalta, jos jokin tosiaan on vialla, jos lapsella on sairautta, kipuja, koliikkia, hermostollista yliherkkyyttä, jos hän on keskonen tai kasvaa huonosti – oikeastaan mihin tahansa varsinaisiin ongelmiin voi olla apua siitä, että pyrkii tavallista huolellisemmin vauvalle luonnonmukaisin oloihin ja läheisyyteen



Tässä joitakin näkemyksiä keinoista, joilla läheisyys ja lapsen luonnollisten tarpeiden tunnistaminen voivat auttaa itkevää vauvaa.



1) Lapsentahtinen imetys.

On jo yleisesti tiedossa, että vauvan jokaiseen itkuun kannattaa ensimmäiseksi tarjota rintaa. Imettää ei voi liian usein. Imetystä ei toisaalta voi väkisin lisätäkään, mutta aina voi olla entistä valmiimpi tarjoamaan ja pitää lapsen entistä lähempänä rintaa. Maito on voimakas luonnon kipulääke ja imeminen tuottaa lapselle suurta mielihyvän tunnetta. Ns. suuritarpeisilla vauvoilla näyttää olevan suurempi lohtuimemisen tarve. Moneen imetyksenkin ongelmaan auttaa imetysvälien lyhentäminen – mutta välien keinotekoiseen pidentämiseen on tuskin muita syitä kuin äidin jaksamis- ym. perheen ajankäyttöön liittyvät seikat (jotka kyllä nekin voivat olla hyviä syitä, mutta pienen vauvan kanssa pitäisi mielummin auttaa äitiä keventämällä hänen muuta taakkaansa, eikä yrittää saada vauvaa vaatimaan vähemmän). Jopa liian runsaan herumisen aiheuttamat vatsavaivat voivat helpottaa kun imetystä tiuhentaa -–silloin vain kannattaa imettää aina useamman kerran, jopa parin-kolmen tunnin ajan samasta rinnasta ja vaihtaa vasta sitten toiseen. Jos tuntuu, että lapsi haluaa olla rinnalla jatkuvasti, eikä äiti "pääse" mihinkään eikä saa mitään muuta tehtyä, kannattaa panostaa kantoliinassa imettämisen opettelemiseen. Joiltakin se sujuu helposti, toisilta vaatii opettelemista, mutta on kaikille mahdollista.



Joskus se, että vauva suorastaan asuu rinnalla, voi varsinkin imetyksen alkuvaiheissa olla merkki kehnosta imuotteesta – vauva ei ime tehokkaasti ja saa ehkä tarpeeksi maitoa mutta tarvitsee siihen paljon aikaa. Jos mahdollista, asia kannattaisi tarkistaa käytännön kokemusta omaavan imetystuki-ihmisen, kätilön tms. kanssa.



2) Kantaminen

Monet vauvat, jotka muuten ovat tyytyväisiä vain rinnalla, viihtyvät kuitenkin jos heitä kannetaan sylissä. Kaikkein vaativimmat tai tuskaisimmat vauvat tosin vaativat, että heitä kantavan aikuisen täytyy olla jatkuvassa liikkeessä. Jokainen vauvaa joskus hoitanut tietää, että kymmenenkin minuuttia viisikiloisen vauvan kantamista tuntuu käsivarsissa. Kantoliina on aivan ehdottoman kätevä apu, jos vauvaa täytyy kantaa vähänkin enemmän – ja on siitä apua leppoisan tyytyväistenkin vauvojen vanhemmille. Liinoja on olemassa erilaisia malleja, ja sellaisen voi tehdä itsekin. Jos perheessä on akuutti suuritarpeisen vauvan tapaus, ei kannata jäädä pitkälti miettimään mikä liina olisi juuri meille paras, vaan hankkia mikä tahansa. Ns. rintareppua ei voi käyttää kovin pitkää aikaa kerrallaan, mutta sekin voi olla avuksi joskus. Jotkut kokevat liinojen käytön opettelun vaikeaksi (toki monet oppivat sen ilman ongelmia hetkessä), mutta jos motivaatiota riittää, oppii varmasti ainakin yhden tavan kantaa omaa vauvaansa omalla tavallaan. Käyttöohjeiden tarkka selaaminen kannattaa aluksi unohtaa: vauva vain sisään edes jotenkin, ja heti liikkeelle. Etsi muita kantoliinan käyttäjiä saadaksesi käyttötukea tarvittaessa. Usein heitä löytyy imetystukiryhmistä.

Kantoliinan kanssa moni koliikki- tai suuritarpeisen vauvan vanhempi on yhtäkkiä tuntenut saaneensa elämänsä takaisin. Kaupassakäynti on mahdollista sellaisenkin vauvan kanssa, joka itkee heti jos hänet asettaa vaunuihin. On mahdollista tehdä kotitöitä, kyläillä ja seurustella toisten aikuisten kanssa – vaikka sitten seisoen ja jatkuvasti hytkytellen.



3) Heilutus, taputus, hieronta

Jos vauvaa ei jaksa koko ajan kantaa, voi yrittää josko hän viihtyisi esimerkiksi istuvan aikuisen reisien päällä poikittain, vatsallaan, aikuisen taputellessa jatkuvasti (voimakkaasti!) pepusta tai silitellessä selästä. Vauvat viihtyvät usein parhaiten nimenomaan vatsallaan. Reisien päällä vauvaa voi myös hytkytellä. Vauva, jolla on kipuja tai epämukava olo ei yleensä halua olla hetkeäkään paikallaan ja viisas vanhempi ottaakin tavakseen jatkuvasti vispata, vaivata ja pyöritellä vauvaansa. Eräs suuritarpeisen vauvan äiti kertoi joskus öisin maanneensa sängyssä selällään, jalat koukussa vatsansa päällä, vauva vatsallaan säärien päällä ikään kuin ratsastaen, äiti jalkojaan hytkytellen. Ei äiti siinä aivan nukkumaan pystynyt, mutta saipa kallistaa päänsä tyynyyn kuitenkin. Vähän isompaa vauvaa, joka hallitsee jo päänsä liikkeitä, voi pyöritellä reisien päällä kuin pullataikinaa.

Heilumista voi yrittää simuloida myös kattoon tai parven reunaan ripustettavalla kehdolla tai hytkyttämälllä vauvaa voimakkaasti lastenvaunuissa. Jotkut vauvat eivät kuitenkaan tyydy pelkkään liikkeeseen ilman inhimillistä kosketusta.



Vauvahieronta on yksi tapa opetella antamaan vauvalle ekstra-annos sitä, mitä hän tarvitsee: ihmisen kosketusta ja liikuttelemista. Vauvahieronnan ohjeita voi löytää kirjastosta, niitä voi kysellä neuvolasta tai synnytyssairaalasta, tai etsiä paikkakunnaltaan vauvahierontaa taitavia fysio- tai vyöhyketerapeutteja, osteopaatteja tms. Tai sitten voi opetella omin ottein järjestelmällisesti sivelemään vauvaansa, tai ottaa tavakseen muuten vain jatkuvasti silitellä, taputella ja rapsutella vauvaansa, niin kuin jossain päin maailmaa tehdäänkin.



Joskus herkkä vauva voi olla kerta kaikkiaan niin ärsyyntyneessä tilassa, että hänelle paras palvelus onkin antaa hänen itkeä ja rauhoittua hämärässä huoneessa vuoteella kenenkään koskematta. Tämä on kuitenkin aivan poikkeustilanne, ja liittyy ehkä liian runsaaseen aistiärsytykseen. Tätä voi äärimmäisenä keinona kokeilla, jos vauva huutaa suorastaan hysteerisenä sylissä ja tuntuu vain ärtyvän lisää kaikesta heiluttamisesta ja koskettelusta.



4) Perhepeti

"Perhepeti" tarkoittaa sitä, että vauva nukkuu yhdessä vanhempiensa – tai ainakin imettävän äidin kanssa. Monissa kulttuureissa ei tulisi mieleenkään laittaa muutaman kuukauden ikäistä vauvaa yksin vuoteeseensa ja Suomessakin on onneksi tapana, että pieni vauva nukkuu ainakin samassa huoneessa vanhempiensa kanssa jos ei aivan samassa sängyssä.

Jotkut vauvat tuntuvat vaativan melkeinpä jatkuvaa ihokontaktia hoitajaansa nukkuakseen ollenkaan. Jos näin on, on tuskin järkevää taistella vastaan ja tuhota omakin leponsa yrittämällä väksin opettaa vauvaa omaan vuoteeseen. Vauvaiän vieressä nukuttaminen ei mitenkään aiheuta myöhempää riippuvuutta vieressä nukkumisesta. Kun vauva on vieressä, onnistuu imettäminenkin yleensä helposti – moni äiti oppii imettämään vauvansa itsekään juuri havahtumatta, kun tämä vähänkin ilmaisee tarvetta tuhisemalla. Yllättävän helpoksi on monille osoittautunut imettää vauvaa molemmista rinnoista samalla kyljellä maaten – "ylemmästä" imettäessä pitää vain kääntyä itse hieman enemmän mahalleen. Näin vauvaa ei tarvitse yöllä siirrellä äidin puolelta toiselle.



On myös tutkittu, että kun äiti ja lapsi nukkuvat vierekkäin, heidän unensa rytmi – vaikka kuinka riekaleinen – "tahdistuu" niin, että vauva ei herätä äitiä juuri silloin kun äidin uni on syvimmässä vaiheessa. Erityisen hyvin tämä toimii, jos he menevät nukkumaan samaan aikaan.



Vaikka puhutaan perhepedistä, joskus voi olla viisainta, että isä nukkuu jonkin aikaa muualla. Näin voi kaikkein vaikeimpien öiden aikaan ainakin toinen vanhempi levätä vähän paremmin, ja helpottaa puolestaan päiväsaikaan toisen taakkaa.



Perhepedin turvallisuus askarruttaa joitakin. Tietyin edellytyksin vauvan nukuttaminen vanhemman vuoteessa on kuitenkin luotettavasti todistettu yhtä turvalliseksi kuin vauvan oma vuode vanhempien huoneessa. Paljon riskialttiimpaa on, jos vauva nukkuu eri huoneessa. Vauvan kanssa nukkuva aikuinen ei saa olla voimakkaan lääkityksen, alkoholin tai huumeiden alainen, eikä esimerkiksi korkean kuumeen takia tokkurassa. Patja ei saa olla liian pehmeä eikä peitto raskas, eikä vuoteessa saa olla patjojen tai patjan ja seinän väliä, johon vauva joi kierähtää ja upota. Terve, selvä aikuinen ei nukkuessaan voi kierähtää vahingossa vauvan päälle ja tukehduttaa tätä.



Yksi versio perhepedistä on ns. "sivuvaunu" eli vauvan oma sänky heti vanhempien vuoteen vieressä. Kätevä on esimerkiksi pinnasänky, josta yksi laita on poistettu tai ns. tenavasänky. Jos vauva ei kaipaa aivan suoraa kosketusta äitiin, tämä voi olla kaikkien unen laadun kannalta todella hyvä ratkaisu.



Kun itku vain jatkuu

Kaikkein parhaasta hoidosta ja suurimmasta läheisyydestä huolimatta jotkut vauvat itkevät joskus, toiset paljonkin. Syytä siihen ei aina löydetä. Noin kahdeksan kuukauden iässä suuritarpeisen vauvan kanssa alkaa tyypillisesti olla selvästi helpompaa – mutta vaativasta vauvasta voi myös kasvaa vaativa taapero. Pitkästä imetyksestä on apua.

Lohduksi suuritarpeisen vauvan vanhemmille voi kertoa, että näistä vauvoista kasvaa usein erityisen älykkäitä ja eloisia lapsia. Vaikea alku voi myös hitsata perheen sisäisiä suhteita, erityisesti lapsen ja vahempien välistä kiintymystä poikkeuksellisen vahvaksi. Tämän voi kokea myös, jos vauva vaatii aluksi sairauden tai esim. keskosuuden takia tavallista enemmän hoivaa.



Lopuksi joitain lisävinkkejä siitä, mikä saattaa olla syynä tai auttaa, jos vauva kaikesta läheisyydestä ja hoivasta huolimatta tuntuu itkevän paljon tai kärsivän epämukavasta olosta.





D-vitamiini – monet vauvat saavat voimakkaita vatsavaivoja d-vitamiinista. Kokeile merkin vaihtamista, annoksen pienentämistä tai jättämistä vähäksi aikaa pois. Tämä vaiva paranee usein muutamassa viikossa ja vitamiinin voi ottaa takaisin ohjelmaan.

Koliikki – koliikin syytä ja syntyä ei tiedetä, mutta koska siihen on saatu apua useistakin eri hoidoista, voi olla, että koliikin laukaisevia tekijöitä ovatkin erilaiset fyysiset vaivat, joihin jotkut vauvat tuntemattomasta syystä reagoivat koliikilla. Sanotaan, että koliikkia ei voi hoitaa, mutta kannattaa silti yrittää kaikkensa, yrittäminen helpottaa ainakin omaa oloa.

Vyöhyketerapia – tästä on moni kokenut saavansa apua, vaikkei aina ymmärretä miksi ja miten.

Homeopatia – samat sanat kuin edellisestä.

Äidin ruokavalio – vauva voi saada vatsavaivoja äidinmaidon kautta kaikesta, mistä aikuisetkin, kuten kaalista, herneistä, tuoreesta ruisleivästä, kahvista, voimakkaista mausteista, sipulista... Vauva voi myös saada allergisia oireita äidinmaidon kautta, silloin äidin täytyy jättää epäillyt aineet pois omasta ruoastaan. Yleisimmät vauvoille allergiaoireita aiheuttavat aineet ovat maito (kaikki maitotuotteet), muna ja ns. yleisallergisoivat aineet (kysy neuvolasta tms.).

Ikä/kehitysvaihe – jotkut vauvat ovat "suuritarpeisia" vain ajoittain. Äsken tyytyväinen vauva voi muuttua itkuiseksi ja levottomaksi ilman mitään syytä ja sitten "parantua" itsestään. Joskus vauvalle voi vain olla kova paikka hallita kaikkea mitä maailmasta oppii. Kehitys on nopeaa. Seuraa eräänlainen ylivirittymisen tila tai "aivomyrsky" joka tekee levottomaksi.

Nälkä – jos vauva on itkuinen ja kipeän oloinen pidemmän ajan, voi olla aiheellista seurata hänen kasvuaan ja yleistä vointiaan tarkemmin, etenkin jos on kyseessä aivan äsken syntynyt. Joskus imetys ei lähdekään käyntiin niin hyvin kuin voisi toivoa ja lisämaitoakin voidaan tarvita. Jos vauva taas on jo alkanut kasvaa hyvin pelkällä äidinmaidolla, ja imetys on jatkunut lapsentahtisena, maito ei yhtäkkiä vähene.

Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.



Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.



Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi



1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.



2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.



3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.



4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.



5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti



6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä



7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi



8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan



9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen



10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa

paljon helpompaa, kuin huudattaa häntä ovan takana, jos sattuu olemaan erityisen ripustautuva joinakin päivinä.



Ja ruokaa ja juomaa olen pikkuvauva-ajoista alkaen tottunut nauttimaan hieman jäähtyneenä, ei pilaa makunautintoa minulle!



Omituinen perheterapeutti, mutta niitäkin on joka lähtöön niinkuin vanhempiakin!



14 on varmaan se sama teini, joka huutelee toisessa ketjussa vauvan lellimisestä pilalle.

Hyviä vastauksia joiltaki jotka lellii vauvansa pilalle!

vauvaa ei tarvi pitää kokoaikaa sylissä ja se kyllä oppii siihen, jos sitä ei koskaan ole pidetty erillään. Mitäs sitten kun se haluaa olla 2-vuotiaaksi asti sylissä? Kyllä lapsen täytyy jossainvaiheessa oppia edes hetken olemaan itsekseenkin, myös vauvan. Vaikka se niin hirveesti loukkaakin häntä.

Vauvaa ei tarvi ottaa aina syliin ja vaikka ihan senkin vuoksi, että tottuu edes pienen hetken olemaan itsekseen vaikka sitten huudon kanssa..

Vauvan itkuun vastaaminen - Pitäisikö vauvan antaa itkeä itkunsa?

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?".

Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä.

Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun.

Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."

Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."

Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.

Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"

Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE

Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)