Miten on mahdollista,
etteivät jotkut suomenruotsalaiset osaa ollenkaan suomea, vaikka ovat täällä ikänsä asuneet? Esim. tämä yksi estejuoksija, jota haastatellaan aina på svenska. Kun aina puhutaan siitä, että suomi on kaksikielinen maa ja molempien kotimaisten taitaminen iso etu, niin eikö sen kaiken järjen mukaan pitäisi koskea molempia kieliryhmiä? Kun vielä ottaa huomioon, että suomenruotsalaiset ovat vain pienen pieni vähemmistö.
Kommentit (10)
ja käyvät koulut ruotsiksi, ei silloin ole niin helppoa oppia suomea, jos ei siihen ole suurempaa innostusta. Eikä kaikilla ole, eihän moin suomenkielinenkään tahdo opiskella ruotsia tai muitakaan kieliä.
Hän on kotoisin ruotsinkieliseltä paikkakunnalta. Kotona on puhuttu ruotsinkieltä, koska äiti ja isä ovat ruotsinkielisiä. Hän on käynyt koulua ruotsinkielellä. Koulussa on toki opiskeltu suomenkieltä, mutta se ei kuitenkaan ehkä ole ollut se lempiaine koulussa ja oppiminen sen suhteen on saattanut olla hankalaa.
Suurin osa suomenkielisistä ei osaa ruotsinkieltä, vaikka on sitä koulussa opiskellut.
Mitä ihmeellistä tässä on? Vahingoittaako hän sinua jollain tavalla olemassa olollaan?
jos asuu täysin ruotsinkielisessä ympäristössä ja molemmat vanhemmat puhuvat ruotsia, niin ihmekös se ettei suomi välttämättä ole kovin vahva, vaikka sitä olisikin opiskellut ala-asteelta alkaen. Eiväthän esim. keski- ja itäsuomalaisetkaan yleensä osaa kovin hyvin ruotsia.
mutta sitä eivät tähdo puhua. "Koska minulla on oikeus puhua ruotsia ja piip piip". Tämän näkee usein asiakaspalvelussa kun sanoo heille, että jos haluatte palvelua rutsin kielellä niin ottakaa yhteys huomenna. Kummasti monelta löytyykin se suomen kielen hyvä kielitaito.
Itse tunnen pk-seudulta tytön, joka osaa suomea vähemmän kuin minä ruotsia ja vähemmän suomea kun 2-vuotta suomessa ollut somali-opiskelukaverini...
mutta kun näitä heikosti suomea osaavia löytyy jopa pääkaupunkiseudulta!
eivät pahemmin halua olla suomenkielisten kanssa tekemisissä.
eivät osaa ruotsia. Mistähän mahtaa johtua?
Heillä pitää olla mm. omat koulut, urheiluseurat, nuorisotalot ym. paikat, joihin ei ole suomenkielisillä mitään asiaa. Miten sellaisessa ympäristössä voisi oppiakaan täydellistä suomea?
Toi logiikka ontuu koska suomenkieli on Suomessa pääkieli,ja sitä pitäisi kyllä suomalaisen osata puhua.