Kun on keksinyt täydellisen nimen tyttölapselle -
ei halua, että sitä kukaan vie. Ja en, en ole vielä edes raskaana (suunnitelmissa on), mutta silti mulla on ollut jo monta vuotta nimi tyttölapselle valmiina. Nimi on kaunis ja aika harvinainen, mutta ei silti mikään kummajainen. ..noh, nyt kun noita lapsia on omassa ikäluokassa alkanut putkahdella, ppelkään kuollakseni että joku meidän tuttu ottaa lapselleen saman nimen kuin mitä olen suunnitellut omalleni.
olenko ainoa, jolla vastaavanlainen ongelma?
Kommentit (6)
Pojan nimikin on valmiina, mutta ei ole yhtä ehdoton kuin tytön nimi. Keksin tuon nimen jo 8 vuotta sitten kun olin au pairina saksassa. Nykyisin nimeä on annettu jo suomessakin, mutta on edelleen aika harvinainen. Kannattaako mun mainostaa nimeä tuttavapiirissäni jotteivat muut ottaisi sitä kohteliaisuussyistä, vaiko sitten olla ihan hiljaa ja toivoa etteivät muut keksi. Kaikki joille olen nimen kertonut ovat tykänneet ihan hirveästi.
ap
Joku saattaa sen ottaa omalle lapselleen välittämättä sinun tunteistasi. Toisaalta voi olla, että et tyttöä koskaan saa, joten voinet rauhassa pantata nimeä ja kertoa sitten joskus siitä muille,, jos itsellä ei ole nimelle käyttöä.
t. kahden pojan äiti
Älä missään nimessä kerro!!!! NÄitä nimivarkaita on kyllä nähty ja kuultu monet kerrat. Jos joku sattuu saman antamaan. (Mieti kuinka harvinaista se olisi?)
Niin sillon sanoisin heti, että eikä... mä oon sillon ja sillon päättänyt antaa jo saman yhdistelmän. Ja näin se on uskottavaa ja siinä vaiheessa vaan sanot, että täytyy kyllä todeta, että meillä on tismalleen sama maku. Näin sinullä säilyy täysi syy käyttää nimeä. Mutta älä tosiaan ikinä sano missään tästä nimestä!
Mutta sille ei voi mitään, että näitä "nimivarkauksia" sattuu siitäkin huolimatta. Meidän tyttärelle suunnitellun nimen ehtikin antaa ystäväpari omalleen, tietämättä, että se oli meidänkin suosikki. No, keksimme omallemme sitten uuden ja mielestäni loppujen lopuksi paremmankin. Jokunen aika sitten serkkuni paljasti, että hän oli aina haaveillut juuri tätä kyseistä nimeä omalle tytölleen... Itse ehdimme antaa myös pojallemme nimen kaverien nenän edestä ja nämä kaverit sattuivat vielä olemaan lapseni kummit, joiden oma poika syntyi vain paria kuukautta myöhemmin, joten mahtoi siinäkin tapauksessa harmittaa.
Useimmiten jo raskauden aikana kyllästyy siihen aiempaan suosikkinimeen ja haluaa keksiä uuden. Eiköhän sinullekin käy niin.
Miehelle ei kuitenkaan käy se sun keksimäsi nimi. Vai kuinka?