Jättäisitkö 5½ vuotiaan kotiin yksin tunniksi
1. ja 2- luokkalaisten sisarusten kanssa? Miehen mielestä voisi jättää, itseäni kyllä hieman epäilyttää.
Kommentit (8)
keskenään, kun olivat 6, 8 ja 10 (vanhin erityislapsi, mutta kuitenkin kotona ja pihaleikeissä pärjäävä). Menin kuntosalille ja heillä oli 200m matkaa tulla koputtelemaan sinne tai soittaa kännyllä.
Tuo oli ihan ehdoton kipuraja minulle, en olisi voinut jättää nuorempina. En tuossakaan iässä mielellään, mutta yh:na raja venyi.
Minusta se on kiinni lastenne toiminnasta ylipäätään yhdessä ja kuinka nopeasti tavoittavat teidät. Mielellään en jättäisi.
Meillä tuo melkein 6v on "haastava" lapsi. En jättäisi siskonsa (tokaluokkalainen) kanssa noin pitkäksi aikaa. Poika kun heittäytyy hankalaksi, se on tosi hankala. Vaikka molemmat osaavat soittaa kyllä kännykällä, jos tarve vaatii.
riippuu kyllä täysin lasten luonteesta. Esikoiseni jätin jo 5-vuotiaana noin tunniksi yksin, kun lapsiparka aneli sitä!! Ja hyvin on mennyt aina, oli kännykkä varalta (lapsi nyt 8v).
Jos 5-v ei ole kauhean vilkas, ja isommat ovat vastuuntuntoisia (eivät siis teetä pienellä kaikkea tyhmää kun silmä välttää), niin todella aivan huoletta jättäisin!
5v-tytön isomman kaverinsa 7v kanssa (ollut myös tämän kaverin vanhempien lupa). Isoveljensä kanssa en jättäisi, tulee liikaa riitaa.
Esikoisen olisin huoletta voinut jättää, vaan kuopusta en missään tapauksessa tuon ikäisenä =). Minusta nämä ikärajat ovat melko turhia lastenkasvatuksessa muutenkin, kun lapset ovat yksilöitä. Ainakin itse karsastan noita ikärajoituksia ja tarkastelen mielummin lapsen kykyä toimia eri tilanteissa.
Riippuu lapsista. Ja onko kännykkää ja tajua, miten menetellä hätätilanteessa jne.