3-vuotiaan ruokailu

kun annettiin valita, mitä syö.

Esim. aamupalalla kysyttiin, haluaako leipää vai puuroa, sitten annettin syödä sen verran, kun jaksoi ja itse söimme siinä mukana myös. Aluksi ei syönyt juuri mitään, mutta pienillä jujuilla saatiin homma sujumaan esim. puuroon lisättiin hilloa, leivän jälkeen sai näkkileivän jne. Joskus sai muroja jälkiruoaksi (meillä siis murot ovat herkkua niin kuin jäätelö tai karkki). Todettiin vain lyhyesti, että et ole syönyt vielä yhtään, ja kohta aamupala loppuu. Valitsit itse puuron, syöpä se nyt. Tahdotko, että äiti auttaa? Ja joskus vielä syöntiä edisti se, kun kerroin, että äiti on syönyt nyt oman puuronsa ja ottaa itselleen näkkileivän. Tahdotko sinäkin näkkileivän, kun oma puuro on syöty?



Puoli tuntia oli aikaa syödä, sitten sai lähteä pöydästä. Ruokaa ei valinnut mutta aika usein lisukkeet valitsi (esim. halusi kurkkua ja porkkanaa mutta ei tomaattia). Tärkeää ei ollut syödä lautasta tyhjäksi vaan tärkeintä oli, että maisteli ja söi jotain.



Ap:n tapauksessa lapsi syö päiväkodissa, joten ei todellakaan kuole nälkään, vaikka jättäisi illalla kotona syömättä. Meillä on edelleen aika pienipainoinen lapsi, tyttö on nyt 6-vuotias ja painaa 15 kg. Pituutta on 114 cm. Välillä syö reippaasti ja paljon, välillä maistuu huonommin. Kaikilla aterioilla kuitenkin maistaa jotain ja istuu pöydässä saman ajan kuin muutkin.

Meillä on normaalipainoinen 4 v, 105 cm ja 16 kg ja hän on ikänsä syönyt niitä puolikkaita perunoita tai kolmea lusikallista aamupuuroa. Meillä meni hänen kanssaan vitkutteluksi jossain vaiheessa, mutta meillä on sääntöjä, että kolme lusikallista pitää ottaa ja ruokailu päättyy kun äiti on valmis. Nyt sujuu ihan hyvässä hengessä.



Muut lapset syövät isompia määriä.





Mä olen 39 ja olen myös ikäni ollut aika pieniruokainen, BMI 21 ja kolme lasta. En ole laihduttanut ikinä, ilmeisesti vaan syön luonnostaan oikein ja riittävästi.



Menikö tässä ap:n lapsi ja se poikkeuksellisen huono syöjä sekaisin?



Ruokailun pitäisi olla koko perheen nautinnollinen yhdessäolon hetki. Jos se on jotain muuta, niin vanhempien on syytä katsoa peiliin.

Söisi vähemmän monipuolisesti/epäterveellisesti? Jos sillä saadaan asenne ruokailutilanteisiin muuttumaan, niin eikö se silloin kannata? Voihan sitä ruokavaliota työstää myöhemminkin.



Ja väittäisin, että suuressa osassa huonosti syövistä lapsista ongelma on psykkinen, vaikka ei tietty ihan kaikissa. Vähän sama, kuin suurin osa imetysistä kaatuu tiedon tai tahdon puutteeseen ja vain hyvin pienellä osalla ei onnistu fysiologisista syistä.

Ja väittäisin, että suuressa osassa huonosti syövistä lapsista ongelma on psykkinen, vaikka ei tietty ihan kaikissa. Vähän sama, kuin suurin osa imetysistä kaatuu tiedon tai tahdon puutteeseen ja vain hyvin pienellä osalla ei onnistu fysiologisista syistä.

Psyykkistä aina. Entäs huonosti nukkuvat lapset? Syyllistätkö heidänkin vanhempiaan psyykkisistä ongelmista? Koska fysiologinen tarvehan tuo nukkuminenkin on.

Ei se tietenkään vaarallista olisi jos välillä syö huonosti ja näinkin olemme tehneet välillä yrityksenä ratkaista syömisongelmamme. Siitä tulee sitten se ajatus, että lapsi oppii juurikin syömään epäterveellisesti jo lapsesta pitäen. Hienoa,50, että teillä on kaikki nyt hyvin.



Ja olen kuullut päin vastoin sellaista, että lapsen EI PITÄISI ANTAA VALITA MITÄ SYÖ, vain se määrä on se, mitä lapsen pitäisi osata kontrolloida. Tuosta huomaa sen, että mielipiteitä voi olla monenlaisia. Olen todellakin kysynyt lapselta, haluaako syödä puuroa vai jugurttia esim. iltapalaksi ja antanut sen mitä on valinnut. SE EI AUTA VENKOILEMISEEN JA SYÖMISEN REIPPAUTEEN TIPPAAKAAN.



Syöminen ja nukkuminen ovat joo molemmat niitä perustarpeita. Meillä on totta puhuen ollutkin molemmissa silti ongelmia, nukkumisessa ei enää onneksi kovin paljoa. Se juuri on itseäni mietityttänyt, että miksi nämä perustaidot ovat lapsellemme niin vaikeita (kotona siis) että, vaikka muuten on oikein fiksu ja oppivainen tapaua. Siksi olen alkanut epäilemään uhmaa ja voimakasta tahota syinä temppuiluun.



Siinä olisikin ajatusta että ruokailutilanteeseen/paikkaan saataisiin jokin konkreettinen muutos.

tuollaisen painostavan kurinpitotilanteen? Lapsi syö jos on nälkä. Hänellä ei ole nälkä vain siksi, että sinä sanot niin. Aivan kuten häntä ei nukuta eikä pissata vaikka sinä käskisit häntä.

Meillä myös kolmevuotias, ja toi kuulostaa lapsen kiusaamiselta. Eikö teillä ole elämässä muuta tekemistä kuin kytätä paljonko lapsi syö? Miksi on niin hirveän tärkeää, että tätäkin asiaa pitää kontrolloida? Sun tehtävä vanhempana nimenomaan on tukea lapsen kykyä tunnistaa omat tarpeensa, ja nälän ja kylläisyyden tunnistaminen on yksi tärkeimmistä asioista, joilla ehkäistään syömishäiriöitä ja ylipainoa. Jos sun lapsi oppii, että on ihan sama, miltä itsestä tuntuu, pääasia että miellyttää vanhempiaan, niin hänellä voi olla joskus aivan aitoja ongelmia syömisen kanssa.

meidän lapsi valittaa aina nälkää. Sitten kun tulee sitä ruokaa, niin vähän syödään, sitten aletaan närppiä eikä enää syödäkään. Ei taatusti lähde 4-vuotiaan nälkä kahdella haarukallisella jotain perunamuusia. Jos ja kun otan lopulta lautasen pois, niin taas ollaan hetken päästä vinkumassa, miten on nälkä.

Eihän tämä voi olla etes totta.. jos on, niin ihmisistä on tulossa täysin idiootteja. Kyllä lapsi syö ilman viihdytystä jos sen siihen vaan ilman härveleitä ja leluja ja ylimääräistä säheltämistä opettaa.

ruokaa ja syömistä käsittelevässä dokumentissa sanottiin että ihmiselle sopiva ruoka-annos on sen verran kun kämmenelleen mahtuu ruokaa. Joten kolmevuotiaan annos on melkoisen pieni. Supernannyssa taas sanottiin että iso annos saatta lannistaa lapsen jo valmiiksi, niin ettei hän edes halua aloittaa ruokailua. Toistan vaan kuulemaani koska en osaa kuvitella miltä tuntuu tapella lapsen kanssa syömisestä.

Mä muuten uskon, 56 saattaa olla oikeilla jäljillä. Lapset haluavat miellyttää ja saada vanhemman huomion. Kun temppuilee ja hidastelee pöydässä, niin vanhempien huomiota on tiedossa tunnin verran.



Mä luulen, että monella jäähyn käyttäjällä in sama tilanne. Jos sinne jäähylle joutuu koko ajan palauttamaan, niin hyvää tarkoittava rangaistus on muuttunut leikiksi.



Ruokailutilanteet sujuvat muualla hyvin, koska se leikki ja huomio ei tapahdu ruokapöydässä.



60

en kyllä jaksaisi vuotta kilpailla taaperon kanssa kuka voittaa syömistaistelun... joten kurjaa teillä (jos on totta) ja varmasti väsyttää.



Meillä on käytössä enemmän sellainen parjattukin menetelmä, että lautasta ei tarvii syödä tyhjäksi, lapset saavat paljolti itse päättää mitä pöydästä syövät vai syövätkö. Joskus myös ottavat tv-dinnerin olohuoneeseen. Joskus on myös joku "tänään syön vain jäätelöä" tai "tänään syön vain nakkikastiketta" -uhmapäivä. Annan olla, syököön sitten aamupalaksi, ruuaksi ja iltapalaksi nakkikastiketta tai jäätelöä, ei ne useampaa päivää jaksa pelleillä.



Keskimäärin elämässä tapahtuu kaikkea oikeasti vakavaakin aika paljon, on ankeeta ja kurjaa. Ei sitä kyllä ehdoin tahdoin halua lisätä stressiä tällaisella asialla maassa, jossa kukaan ei kuole nälkään. Totaalinen terveyshössötys on vaarallista, ihan tosi. Monet siihen omien lasten kanssa "sortuu", koska se oma lapsi on jotain pyhää ja sille haluaa kaikkein parasta maailmassa, tietysti. Tällainenkin helposti vaan kääntyy itseään vastaan.

esimerkkiä. Minun piti lapsena AINA syödä lautanen tyhjäksi. Ruokaa oli kohtuudella, mutta tietyt hajut ja maut laukaisivat järkyttävän migreenin. Itkien olen vuosia selittänyt vanhemmilleni etten yksinkertaisesti voi syödä, enkä edes tulla keittiöön kun päähän sattuu!!!!



Arvatkaa menikö läpi? Ehei, pääkipu oli keksittyä ja niin oli syötävä.

Onneksi jossain 11-v kieppeillä huomasin, että kun tupakoi juuri ennen ruokailua, ei haista eikä maista ja välttyy vuorokauden oksentelulta ja pääkivulta. Tottakai muutaman vuoden päästä sain jo täsmälääkkeet, mutta siis ennen sitä.



Ja toinen esimerkki on minun toinen lapseni. Vauvana ei kelvannut tutti eikä pullo, yökki niin kovin. Hampaiden harjaus oli painajaista yökkimisen takia ja kun oli 1,5 v tajusin, ettei ollut varmaan persikkasoseen lisäksi mitään muuta kiinteää suustaan alas saanut. Kun aloin totuttaa ruokiin, se oli tosi hankalaa tuon ikäisellä. Kaikki, missä oli nuppineulanpäätä isompi sattuma, yökki pois. Lähdettiin nollapisteestä eli siitä, mitä 4 kk ikäiselle syötettäisiin. Teelusikallinen kerrallaan. Melkein vuosi meni, ennenkuin alkoi syödä.

Eli ap, onhan kaikki sairaudet tm suljettu pois?

tuntuu ketjussa olevan puurot ja vellit sekaisin... Eli ap:n 3v lapsi syö hyvin ja riittävästi muualla, mutta kotona temppuilee?

Tällaiselle voisi toimia myös ruuan laittoon osallistuminen. Tuon ikäinen osaa repiä salaattia, ojentaa mausteita, sekoittaa aineksia, kattaa pöytää, avata paketteja.. Jos ruoka ja sen laittaminen olisikin mukavaa puuhastelua koko perheen voimin, ei pöydässä ehkä tarvitsisi pelleillä? Ja itselaitettu voi innostaa syömään reippaammin.

Hei tuo sosejuttu kuulostaa aika tutulta. Meidänkin lapsukainen oli vauvana/taaperona herkkä yökkimään ruokaa jossa oli kokkareita. Jouduin syöttämään 1,5 ikäiseksi asti 44kk-soseita, muut ei kelvannut (syystä tai toisesta??) Nykyäänkin parasta herkkuaan juurikin perunamuussi! Eli helposti nieltävää... Sen kanssa kyllä menee esim. loho tai lihapullat eli kyllä niille hampaillekin löytää niin halutessaan käyttöä.



Emme ole kyllä tarkistaneet mitään sairauksia pois... Se ei ole vaikuttanut tärkeältä kun on temppuillut ruuan kanssa vain kotosalla...



Tuo pakottamisjuttu on surullinen? Kyllä me olemme kyselleet moneen otteeseen lapsen omaa mielipidettää syömishaluttomuuteen ja jos jotai selkeätä on tullut niin uskotaan kyllä. Mutta tosiaan sekään ei ole meillä auttanut, että ollaan selvitetty lapselta syitä temppuiluun. Se jatkuu silti....



Tämän päiväinen lounashetkemme oli itseasiassa niin pohjanoteeraus, 1,5h, että siitä kimposi ajatus tähän keskusteluun. Olenkin saanut sekä miettimisen aihetta ja tukea omille ajatuksilleni joten eiköhän tämä tästä.

Lapsen mukaan ottaminen ruuanlaittoon ei myöskään ole auttanut, vaikka tykkää kyllä paljon mukana olemisesta. Tosin voisin varmaan yrittää korostaa että ompa hyvää ruokaa kun on hänen laittamaansa. Kiitti siis vinkistä.



T. Aloittaja

Lasta ei saa pakottaa syömään! Jos ei syö niin ei syö, ei täällä kukaan nälkään kuole. Väkivaltaa tuollainen "lautanen on syötävä tyhjäksi" meininki. Lapsi syö kun on nälkä ja syö sen verran mitä maistuu, joskus enemmän, joskus vähemmän ja joskus ei ollenkaan. Jos ei syö nyt aterialla, syökööt silloin kun alkaa nälättämään. Ruokailun pitää olla kiva asia, eikä taistelua ja pakkopullaa. Uskomatonta mitä idioottivanhempia!!

Laita lapsen lautaselle ensin pieni annos. Kehu ja kannusta kovasti, jos hän alittaa syömisen ja syö itse. Ota siis reilusti positiivinen asnenne kehiin! Jos se on sinulle avikeata, anna miehen hoitaa ruokailut. Lapsi saa onnistumisen kokemuksia, kun saa lautasen tyhjäksi. Ja todellakin, oma 3-vuotiaani ei syö 1,5dl kerralla. Ihan liikaa noin pienelle. Uskon, että teilläkin on ruokaa tarjolla säännöllisesti. Meillä menee pääsääntöisesti yhdellä aterialla enemmän ruokaa, toinen vähän heikommin ja ei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi. Urheilua harrastava 6-vuotias sen sijaa jo syö tuon 1,5dl kerralla.



Valitettavasti on totta, että usein sekä syömisen että nukkumisen ongelmat juontavat juurensa vanhemmista. Suosittelen kanssa tuota, mitä joku jo sanoi. yritä olla mahdollisimman rento ja tehdä syömises positiivinen kokemus. Laulat ja höpsöttelet lapsen kanssa sitten ruokailun jälkeen. Syömisongelmille voi olla myös fysiologinen syy, joka pitää selvittää lääkärissä. se että päiväkodissa ruokailu sujuu kertoo siitä, että siellä ruokailusta puuttuu negatiivinen lauas ja ahdistavuus.

että lapsen tärkein tehtävä tässä maailmassa on miellyttää vanhempiaan. Lapseni saavat syödä tai olla syömättä, eikä äitinsä nauti ruualla kiduttamisesta.

että viesti on kirjoitettu puhelimella, pahoittelut virheistä! ;)

En jaksanut lukea ketjua, kun nukkumaankin pitäis mennä.. mutta miks ihmeessä teillä pitää syödä koko lautanen tyhjäksi? Ette taida kovin paljoa nauttia yhteisistä ruokailuhetkistä? Luulen ettei tuo tapa innosta lastakaan syömään.



Meillä on pieniruokainen esikoinen kohta 3v, joka syö mitä syö. Sitten noustaan pöydästä. En ymmärrä tätä lautanen tyhjäksi meininkiä, luottakaa lapseen.

Tyttö on ruumiinrakenteeltaan kuin keijukainen, mutta reipas ja terve. Pienempänä kasvoi tasaisesti omalla käyrällään ja nyt on alkanut jopa tavoittamaan nollakäyrää painossa.



Olin aikaisemmin ihan hätää kärsimässä kun lapsi tuntui elävän parin lusikallisen aterioilla. Asiasta on keskusteltu niin neuvolassa kuin lastenläääkärinkin kanssa. KAIKKIEN asiantuntijoiden neuvo on ollut se, että lasta ei pidä pakottaaa syömään ja että ruokailutilanteesta ei saa tulla mitään vallankäyttötilannetta tai taistelutannerta. Niillä keinoilla ei pidemmän päälle saada aikaiseksi kuin lapsia joilla on häiriintynyt suhde ruokaan, pahimmillaan jopa syömishäiriö.



Meillä parhaiten on toiminut positiivinen kannustaminen, Huonoon syömiseen emme puutu, mutta kun tyttö joskus syö hyvin, niin kerromme että hyvä juttu, kiba kuin söit reippaasti. Tämä on alkanut kantaa hedelmää. Tyttö syö koko ajan paremmin ja paremmin, ja niin kuin alkuun kirjoitin myös painossa on tapahtunut positiivista kehitystä.



Ymmärrän ap tuskasi siitä, että lapsi ei syö sinun tavoitteittesi mukaisesti. Mutta metodisi ongelman hoitamiseen on kammottavan väär ja teet tuolla vain karhunpalveluksen lapsellesi. Mene nyt ihmeeessä vaikkapa lastenlääkärin vastaanotolle purkamaan tilannetta.