Onko terapia turhaa jos ei aio antaa anteeksi eikä unohtaa?

ja unohdus... Eka liittynee uskontoon enemmän :)

Ei siellä anteeksiantoa vaadita. Unohtamaan pystyy vasta sitten, kun on asian käsitellyt ja joitakin asioita ei voi unohtaa koskaan.

minulla on ollut niin järkyttävä lapsuus että sanat eivät riitä kuvaamaan sitä. Lisäksi vanhempani kiistävät ja kieltävät tapahtuneen ja väittävät että olen vain hullu ja keksin kaiken omasta päästäni. En voi antaa heille anteeksi vaikka pyytäisivät, tosin eivät tule pyytämään vaan ennemin odottavat että minä pyydän heiltä "aihetttomia" syytöksiä anteeksi.



Terapia ei pakota anteeksi antamiseen, mutta terapia auttaa siihen että kyseiset henkilöt eivät enää ansaitse huomiota. Eli heitä ei kannata vihata, viha on kuluttava tunne. Heidät kannattaa jättää omaan arvoonsa. Eli terpian kautta onnistuin siinä että vanhemmistani tuli yhdentekeviä. Tiedän että rakastavassa perheessä eläneen mielestä tämä kuulostaa kamalalta, mutta niiden kärsimysten jälkeen jota olen kokenut, ei kukaan järkevä ihminen olisi missään väleissä lapsuudenkotiinsa.



Terapia ei ole turhaa. Enää siellä ei edes pakoteta antamaan anteeksi (niinkuin ennen). Ja anteeksikaan ei ole pakko antaa, parempi nimi on "armahtaa". Eli voit armahtaa väärintekijän siten, että ymmärrät että hänestä ei parempaan ollut, hän ei parempaan pystynyt, hän ei vikojaan kynene myöntämään tai näkemään.

Menneisyyteni olen hyväksynyt, haluan mennä eteenpäin.

Enkä usko terapeutilta saavani mitään sellaista mitä en itse oivaltaisi tai olisi jo oivaltanut.