Lue keskustelun säännöt.
Olen päättänyt erota miehestäni ja olen ihan romuna
16.04.2012 |
Ja yritän erota hyvässä hengessä, ei siis mitään huutoa ja riitaa, niitä meillä on ollut jo ihan tarpeeksi. Rakastan miestäni, mutta elämäntilanne pakottaa meidän erilleen. Miehellä on pitkiä työpätkiä ulkomailla, maissa, joihin emme voi lasten kanssa muuttaa. Hän pääsee kotiin harvoin ja silloinkin lyhyeksi aikaa, joten aika menee riidellessä ja toiseen totutellessa, sitten hyvästejä sanoessa. Muutakin ongelmaa suhteeseen kuuluu.
Nyt en henkisesti enää jaksa sitä, että mies on jatkuvasti poissa. En jaksa sitäkään, että hän on täällä niin lyhyen aikaa. Työpaikkaa hän ei halua vaihtaa enkä usko, että suhde toimisi enää sitenkään päin. Miten tästä surusta ja ikävästä pääsee yli...en tunnista itseäni edes samaksi ihmiseksi ?
Kommentit (16)
Onko mies ollut alusta saakka reissuhommissa? Miten kauan hän on kerrallaan pois? Oletko jo kertonut päätöksesi miehelle?
Tilanteesi vaikuttaa kurjalta, ymmärrän hyvin, että haluat erota. Tuohan on löysässä hirressä roikkumista, kun ei miehestä ole mitään iloa eikä tukea kotona ollessakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehtivätkö kapset tavata isäänsä lainkaan eron jälkeen?
Väsytkö totaalu-yh:n arkeen, jotka jatkuu istten vuosikausia?
muutenkin olen ollut aikalailla yksin tässä avioliitossa jo vuosia. ap
mutta saatpahan hankittua uuden asunnon ja alun. Pärjäilet varmaan omilla tuloillasi?
Niin kyllä se kertoo aika paljon miehen arvomaailmasta. Jos itse itkisin pitkään miehelleni etten jaksa ja hän tuntuu etäiseltä, olen lähes täysin varma, että hän yrittäisi etsiä toista työtä lähempää, vaikka sitten menettäisikin tärkeän ja hyvän työpaikan.
Minun korvaani kyllä kuulostaa ettei mies rakasta sinua (ja lapsia) tarpeeksi. Erossa on se hyvä puoli, vaikka yksinhuoltajuus on raskasta, että ei ole mitään odotuksia sitä kumppania kohtaan. Ei pety, kun ei odotakaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tässä asunnossa. olen kuitenkin ruvennut oireilemaan henkisesti tämän tilanteen takia, en jaksa enää elämän epävakautta. haluan itselleni normaalia ja pysyvää elämää, jossa tiedän, missä olen vuoden kuluttua tai edes puolen vuoden kuluttua. En halua vieraan tuntuista ihmistä meille asumaan ja sekoittamaan arkea. Tämä kaikki silti, vaikka rakastan miestäni. Olisi kiva kuulla, onko kohtalotovereita ?
Olen myös itkenyt miehelleni sitä, etten kestä tätä tilannetta enää. Mies vain toteaa, että ei voi asialle mitään. Juuri se on totta, että kun on erottu, ei ole odotuksia toista kohtaan, ei pettymyksiä. Ei käytä energiaansa niihin vaan johonkin omaa hyvinvointia edistävään. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se surutyö on vaan tehtävä, kunhan ensin saat itsesi vakuuttuneeksi, että ratkaisu on oikea. Jos ei loppua näy tuolle miehen työuralle, niin ehkä ero on parempi ratkaisu.
Itselläni tilanne on se, että mies on yrittäjä ja aina töissä (jos ei fyysisesti niin ajatuksen tasolla ainakin). Elämä tuntuu todella raskaalle. Mies kuitenkin tekee koko ajan töitä, että saisi omaa työtaakkaansa kevennettyä (palkkaa mm. uutta henkilökuntaa), joten jaksan vielä uskoa, että tulevaisuudessa helpottaa. Jos näin ei olisi, olisi meilläkin varmasti ero edessä.
Tsemppiä ja *voimahali*
Eli miehelle työ on tärkeämpi kuin suhde sinuun? Ei ole valmis etsimään uutta työtä Suomesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otat ja lähdet. Etsi asunto, johon varasi riittävät ja varaa aika lastenvalvojalle, että saatte sovittua kenen luokse lapset muuttavat, milloin toista vanhempaa tavataan ja sovitaanko jotakin elatusmaksuista.
Älä laske elämääsi sen varaan, että mies tarjoaa sinulle elatusmaksut. Niiden kanssa tulee helposti vääntöä. Sinun on oltava realistinen elämisen kykyjesi ja rahojesi kanssa.
Mieti myös kuinka kannattelet lapset erosurun yli, kyselhän einyt ole vain sinusta.
mies tyoskentelee perheyrityksessa ja hanen tyonsa ja tarpeensa menevat aina minun ja lapsemme edelle. :( Mies tyoskentelee 10 tunnin paivia 6- 7 pv viikossa ja kotona ollessa ei saa vaatia mitaan tai tulee riitaa. Itse teen puolikasta terveydenhuolto alalla syopapotilaiden parissa. Tyo on ajoittain rankkaa ja syventavia opintoja pitaa suorittaa. Mies ei tue millaan tavoin opiskelujani, esim lastamme vahtimalla, etta saisin tehtya esseet valmiiksi paivas aikaa. Rahaa on, mutta ei onnea. Rahastakin aina valittaa, esim miten paljon voi menna ruokaan rahaa viikossa ( n. 1OO- 15O euroa). Kaikki ruoat teen itse, mutta aina ei kelpaa miehelle ja hakee noutoruokaa jos minun perusruoka ei kelpaa. Paljon muitakin ongelmia, mies kylma ym. Ei empatiakykya. Luulee etta raha on rakkautta. Asutaan ulkomailla, mies ei suomalainen. Nyt olen 9O% varma, etta jatan hanet ja haen suomesta toita. Asiasta ollaan jo puhuttu ja on luvannut minulle huoltajuuden. Yh aitina tassa ollaankin jo oltu vuosia, niin helpommaksi varmasti muuttuu. Surettaa vaan, etta en ehka koskaan tule saamaan lisaa lapsia, mutta tahan suhteeseen en alkaisin niita enaa tekemaan vaikka sisarus lapsellemme olisi ihana juttu. Ei auta muu kuin lahtea esittamaan toihin, etta kaikki ok, vaikka sisalla velloo ja itkettaa. :(
Paljon jaksamisia sinulle ap vaikea tilanteen ja isojen paatosten kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otat ja lähdet. Etsi asunto, johon varasi riittävät ja varaa aika lastenvalvojalle, että saatte sovittua kenen luokse lapset muuttavat, milloin toista vanhempaa tavataan ja sovitaanko jotakin elatusmaksuista.
Älä laske elämääsi sen varaan, että mies tarjoaa sinulle elatusmaksut. Niiden kanssa tulee helposti vääntöä. Sinun on oltava realistinen elämisen kykyjesi ja rahojesi kanssa.
Mieti myös kuinka kannattelet lapset erosurun yli, kyselhän einyt ole vain sinusta.
On ihan täysin selvää, että lähihuoltajaksi tulee äiti, sillä eihän tuo isä edes näe lapsiaan kovin montaa viikkoa vuodessa!!!
Myös elatusmaksut tulevat maksettaviksi ja asiantunteva lakimies auttaa, jos isä alkaa niistä tappelemaan. Elämää ei siis todellakaan tarvi suunnitella sen mukaan, että pitää täysin yksin hoitaa elatus! Jos oikein huonosti menee, niin sitten saa Kelalta elatustuen ja pankista voi ottaa lainaa siksi ajaksi, kunnes isä maksaa elatusmaksut takautuvasti.
Missään nimessä ei tarvi jäädä huonoon suhteeseen enää nykysuomessa vain sen takia, että pelkää ettei tule rahallisesti toimeen tai pelkää huonon isän vievän lapset.
Ja tuosta erosta kannattelemisesta vielä, eiköhän ap:lla ole jo aika pitkä kokemus lapsien tukemisesta yksin ja heidän ikävänsä käsittelystä, sillä käytännössähän tuo ero ei muuta nykytilannetta mitenkään... Ja jos isä on niin kusipää, että eron takia hylkää lapset kokonaan, niin sille ap ei voi mitään ja se on ihan täysin isän vastuulla.
mutta maksaja saattaa silti heittäytyä hankalaksi ja rahat saa kinuta ulosoton kautta. Silloin rahojen odottelija on pahemmassa kuin pulassa, jos on mitoittanut esim. asumisensa elarien varaan. Mistäs ottaa vuokrarahat/ lainanlyhennykset, kun toinen temppuileekin?? Niin tiukille ei saa elämäänsä laskea.
Lisäksi se ei ole mikään automaatti, että ap äitinä saisi pitää lähivanhemmuuden, miksi olisikaan? Yhtä hyvin isä voi osoittaa olevansa vakaampi huoltaja, vakavaraisempi ja järjestää lapsille esim. nannyn mukaan ulkomaan keikoilleen.
Ei tilanteesta voi tietää kuin ap:n kertoman kapean näkökulman.
Tahdon tuoda esille tämän "omavaraisuuden ja omavoimaisuuden" lähtötilanteen sen takia, että olen kyllä kokenut totaali-yksinhuoltajuutta vuosikausia, vaikka lapsilla oli oikea isäkin. Kosti eron lasten kautta, ei halunnut tavata lainkaan, ei osallistunut mihinkään kustannuksiin saati muistanut jouluina tai synttäreinä.
Tajusin sen ihan heti enkä edes alkanut vääntää. Mitoitin niukan elämämme tasan itseni varaan. Ylimääräinen apu tuli ystäviltä ja isovanhemmilta sitten, mutta sen varaan ei voi laskea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta saatpahan hankittua uuden asunnon ja alun. Pärjäilet varmaan omilla tuloillasi?
ei yksinäisyys poistuisi.Silloinhan voi löytää vaikka uuden miehen kun on eronnut. Muutenkin saattaa saada uutta virtaa elämään kun pistää sen uuteen järjestykseen.
mulla täysin sama tilanne paitsi asutaan Suoessa, mies ulkomaalainen ...ovat monet ulkomaalaiset miehet niin tottuneita siihen, että nainen hoitaa kodin ja lapset, etteivät osaa tuntea empatiaa tai huolehtia naisen jaksamisesta.
Mieheni on britti. Joskus olen yrittanyt houkutella, etta jos muutettaisiin Suomeen ja opettelisi kielen ja hakisi toita, mutta aina vaan vetoaa perheyritykseen ettei voi lahtea. Anoppi tuntuu pompottavan aika paljon lapsiaan ja sanoi tastakin asiasta oman mielipiteensa joka ei ollut muuttoa kannattava. Suomessa meilla olisi elaman laatu monella tapaa parempaa, vaikka rahallisesti ei oltaisikaan yhta hyvassa asemassa.
Tanaan taas toista tullessa koti oli kuin pyorremyrskyn jaljilta kun mies oli ollut taalla lapsen kanssa jonkun aikaa kahdestaan. Tokaisin vaan, etta eiko olisi reilua, etta yritettaisiin pitaa paikat suht kunnossa, jotta kotona on kiva olla, niin tokas vaan, et hanenhan ei ole pakko tehda mitaan ja etta ei kuulu hanen prioriteetteihin. :( Enka nyt tarkota mitaan pirttihirmu siisteytta, vaan ihan yleista normaalia jarjestysta. Mut ei kuulemma kuulu hanelle.
Miten tassa nain kavi, etta toinen ei ajattele vaimoaan ja hanen jaksamistaan yhtaan. Luulin aina, etta yhdessa olo tarkoittaa toisen huomioimista ja yhteisen arjen helpottamista ja vastuun jakamista.... Ei toisen taakan lisaamista ja kiusaamista. Mutta kaippa siihen on halla omat syynsa. Eihan tuo onnellinen voi olla kun kayttaytyy niin inhottavasti minua kohtaan. Mutta olen paattanyt, etta voin yrittaa ymmartaa hanta, mutta kaytosta en hyvaksy. Ero taitaa olla edessa.