Oletko kokenut elokuvamaista rakkautta?

Ollaan oltu 15v ja vieläkin heikkoina toisiimme.

Näkeminen saa edelleen jalat alta ja sydämen väpättämään.

sellaisen olemassaoloon, tai ainakaan siihen että minä voisin tuntea sellaista. Olen kyllä ollut kovastikin rakastunut ja kokenut intohimoa ennenkin.



Mutta sitten se tuli kohdalle. Se on juuri sellainen tunne, että jotain suurta tapahtuu, itse on ällikällä lyöty, ilmassa väreilee niin, että muutkin sen huomaavat, kaikki esteet on raivattava tieltä, erossa ollessa voi fyyisesti pahoin, toisen menettämisen uhka sairastuttaa fyysisesti ja yhdessäolo tuo mielenrauhaa ja vahvuutta. Että sellaista.

sitä yrittänyt sanoa, että älkää tyytykö vain "siihen ok-tyyppiin", jokaisen tulisi saada kokea elämänsä rakkaus!



t: 2

Kunpa joku nyt minuunkin tulisesti tykästyisi ja tunne olisi molemminpuoleinen! :)



ap

Tuossa se elokuvarakkaus istuu vieressä ja kun katsoin häneen viestisi luettuani, otti kiinni kädestä ja hymyili ihan niin kuin 10 vuotta sitten.

Se johtui ensi suuedelmasta tanssilattialla. Ja alkoholilla ei ollut ollenkaan osuutta asiaan. 0.

Mies sai sitten kantaa minut lattialta istumaan.

Mukavasti meni jatkokin ja jatkuu yhä.

Eli tulista, voimakkaita tunteita herättävää ja nopeasti hiipuvaa. Nykyinerakkaus aviomieheeni on syvää, arvostavaa ja tasapainoista rakkautta.

En tarvinnut ruokaa, leijuin puoli metriä maanpinnan yläpuolella, en edes nukkunut. Tunne oli molemminpuolista. Uskoin ja uskon edelleen, että olemme sielunkumppaneita.



Emme kuitenkaan ole enää yhdessä... :( Erosta on 10 vuotta ja mietin häntä edelleen joka päivä. Hänkin kuulemma miettii minua. Välissämme on vaan niin paljon kaikkea, etten usko voivani enää olla hänen kanssaan. Mietin silti häntä varmaan elämäni loppuun saakka.

Ja en todellakaan sellaista odotakaan. Vielä olen ilman miestä, mutta ehkä jossain vaiheessa saattaisin haluta tyytyä "vähempäänkin".



Toinen vaihtoehto on tietenkin olla loppuelämä ilman miestä. Sekin voi olla ihan ok.

Olen ollut monissa suhteissa ennen tätä. yksi mies löi aina kun oli itse käynyt vieraissa ja jäänyt kiinni, toinen vaihtoi lennosta ja haukkui/mustamaalasi minut pettäjäksi. kolmas kehui miten viime yönä tapaamansa nainen oli minua niin paljon seksikkäämpi..



Sitten tapasin erään miehen, joka oikeastaan löysi minut ja pyysi vain yö paikkaa. Juttelimme aikamme, majoitin hänet yhdeksi yöksi ja hän oli aamulla lähtenyt. Myöhemmin hän löysi minut uudelleen :)



Tapailimme ja sydän oli heikkona, pystyimme olemaan hiljaakin yhdessä, ilman, että tuntui vaivautuneelta.



Tämän ihmisen syliin olin saanut käpertyä ja tuntea oloni turvalliseksi.



Vain se hymy vei jalat alta, ei riidelty, monia yhteisiä unelmia, rakastin sitä naurua.



Mutta kuten kaikissa saduissa, tähänkin elämäni ensirakkauteen, löytyi pahuus..



Lähdin tutun tuttavani mukana työ asioille ja tämä raiskasi minut tilanteen tullen.. sukuni haukkui minut huoraksi, mieheni ei uskonut minua sukulaisteni ilmoituksen ja vakuuttelun vuoksi, jonka mukaan se mies ei tekisi kenellekkään niin, mitä minä väitin.



Myös tämä raiskaaja totesi että minä tarjosin itseäni, joten olin yksin siinä vaiheessa.



En siis uskaltautunut poliisille, tulin raskaaksi ja haudoin itsemurhaa, koska menetin omasta mielestäni elämäni ihanimman ihmisen ja olin ollut typerä.



sain siis ansioni mukaan.



Se oli rakkaus, jota en koskaan unohda.

Olen päättänyt pysyä sinkkuna lopun elämääni, koska ei minulla ole mahd. olla onnellinen ettei joku tekisi jtn tällaista.



Ja kaipaa häntä edelleen.

Se oli ihan mahdotonta huumaa. Salamarakastuminen, täydellinen keskittyminen toiseen jne. Siihen huumaan tehtiin lapsi ja muutettiin yhteen. Nyt takana 9 vuotta ja tuossa se huuman kohde makaa kahden metrin päässä sohvalla. Rakastan edelleen, mutta aika arkea elätään.

silloin kun tutustuin aviomieheeni (seurustelin vielä edellisen kanssa) niin se oli menoa! Ja herranjestas sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata...noin kaksi vuotta oli sellaista elokuvamaista huumaa meillä.



Siitä olen ollut onnellinen, että olen päässyt kokemaan sen suuren rakastumisen ja vielä sen ihmisen kanssa ketä edelleenkin rakastan. Nyt tästä on vaan jo elokuvamaisuus kaukana :)

Rakastuin ensimmäiseen poikaystävääni ns. ensisilmäyksellä. Olisin pyytänyt häntä heti ulos mutta ujostutti liikaa ja toisella näkemisellä sain sen virheellisen kuvan, että hän olisi ollut varattu. N. Puoli vuotta tästä näimme uudestaan ja mielestäni hänkin vaikutti ihastuneelta/flirttaili ja ajattelin että ehkä hän ei olekaan enää varattu ja annoin hänelle numeroni. Seuraavana päivänä tämä sinkkumies pyysi minut taidenäyttelyyn.

Alkoi pari vuotinen suhde jossa selvisi, että molemmat olivat tunteneet sen samalla hetkellä, mutta mies oli luullut minua liian nuoreksi, jotta olisi kehdannut pyytää treffeille. Aluksi olin kuin hiprakassa. Selvisi, että olimme lähes prikulleen yhtä älykkäitä ja sängyssä meni todella hyvin. Kun en ollut miehen lähellä se tuntui melkein kipuna. Jouduttuani toiselle paikkakunnalle näin kirjaimellisesti nälkää, että oli varaa matkustaa miehen luokse. Vaikka loppuaikoina jo tajusin, ettei mies ainakaan enää rakastanut minua niin paljon kuin minä häntä ja että hänessä oli muutamia pahojakin vikoja, en silti voinut lakata rakastamasta häntä ja suhde loppui tuskaisaan eroon kun hän jätti minut. Mutta silloin olisin ollut valmis todella vaikka kuolemaan sen ihmisen puolesta.

Lähellä on mm. Nil by Mouth.

mutta siitä tuli tragedia... Ei onnellista loppua.

tuo Viesti mereltä - tosin ei se tarina vaan haikeus, katkeransuloisuus ja se että pian on liian myöhäistä!



Menetimme toisemme jo kauan sitten ja suurin pelkoni on se että toinen meistä kuolee ennenkuin asiat selviävät meidän välillämme. Rakkaus on ja pysyy.

ja tämä on ihanaa! Olemme olleet yhdessä nyt vasta kolme vuotta, joten toki ymmärrän että elämme vielä jonkunlaista huumaa, mutta onpa ollutkin ihanaa huumaa. Eikä "alkuhuuma" ole näin pitkään aiemmissa suhteissani kestänyt. Edelleen, kun hän katsoo minuun, en voi olla hymyilemättä. Olen ihastunut, rakastunut, onnellinen! =) 2 kk päästä naimisiin... Ja mikä parasta, toinen tuntee yhtä vahvasti minua kohtaan, enpä olisi tällaista onnea osannut odottaa! =)



Tein oikean valinnan sinkkuna, että ennemmin odotan sitä jotain tosi hyvää, kuin tyydyn mihinkään tai kehenkään vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin.

mutta pelkkää riesaa siitä suhteesta tuli, parin vuoden piina. Minä joka pidin itseäni järkevänä enkä erityisen tunneihmisenä, kolmekymppisenä rakastuin erittäin palavasti 10 vuotta vanhempaa mieheen, joka vielä silloin oli naimisissa toisen kanssa. Hän tunsi samoin, koki jopa että on aina tuntenut minut, kuin olisi edellisiä elämiä ja rakastanut niissä jo minua. Erosi vaimostaan, muutettiin yhteen.



Äkkiä paljastui että mies on vakavasti mielisairas. Entinen vaimo tiesi kertoa että on bipolaarinen mielialahäiriö ja paranoidi skitsofrenia diagnoosit. Miehellä oli vaan suhteemme alussa ollut hyvä hypomaniakausi melko pitkään joten en tajunnut ongelmia. Olin kuitenkin niin rakastunut että olin valmis kestämään mitä vaan ja menemään vaikka läpi harmaan kiven saadakseni olla hänen kanssaan. Kestin lukemattomat pettämiset, jättämiest ja palaamiset, pilkat ja syytökset. Kunnes parin vuoden päästä, huolimatta edelleen tuntemastani intohimoisesta rakkaudesta, olin henkisesti niin loppu että oli pakko lähteä.



Tuosta suhteesta on jo vuosia mutta en ole pystynyt sen jälkeen rakastumaan keneenkään toiseen, enkä taida enää semmoista rakastumista kaivatakaan. Jos joku järjellä ajatellen sopiva löytyisi niin hyvä.

oli kyllä rakastunut minuun ja jätti tyttöystävänsä vuokseni, mutta jo parin kk:n kuluttua huomasin että mies oli palavasti ihastunut kolmanteen tyttöön. Elokuvissa miehet ei ole non ailahtelivia ja rakastuneita useaan yhtä aikaa.

En ollut edes uskonut, että sellainen hyvänolon humala olisi mahdollista, tai ainakaan minulle, mutta niin vaan rakastuin ensimmäistä kertaa yli kolmekymppisenä. Harmi vaan, ettei vastapuolella ollut samanlaisia tunteita, vaikka minun kanssani hetken tykkäsikin olla.