Uusi naapuri meille aitaa uima-altaan ympärille
Naapuriimme muutti uusi perhe n. kuukausi sitten. Olemme pikaisesti vaihtaneet muutaman sanan. He ovat pariskunta, jolla 1,5-vuotias lapsi. Asumme siis omakotitaloalueella.
Eilen perheen äiti tuli selvästi tuohtuneena ovellemme. Hän oli jutellut toisen naapurimme kanssa ja kuullut, että meillä on kesäisin pihallamme sellainen maan päälle laitettava uima-allas. Ei siis ihan kahluualtaasta kyse, mutta olisko syvin kohta n. metrin, 7000l allas muistaakseni.
Nainen oli järkyttynyt siitä, että me pidämme tällaista allasta pihallamme ja ILMAN AITAA! Noh, meidän tonttiamme kyllä kiertää pensasaita ja altaan päällä on aina peite kun siinä ei uida, mutta tämä ei naapurin tätsylle riitä. Heidän poikansa kun voi eksyä meidän pihaamme ja hukkua altaaseen kuulemma...
Olin suoraan sanottuna niin puulla päähän lyöty tästä asiasta, etten osannut reagoida oikein millään tavalla. En edelleenkään tiedä. Olen niin pöyristynyt.
Kommentit (39)
Vielä sen verran, että erityisen huolissani olen tuosta uima-altaasta, koska se nyt varmaan sattuu jostain syystä kiinnostamaan naapurin lapsia enemmäin kuin esim. sadevesisaavi, joka sekin toki voi tappaa.
Neljästä lapsestamme toiseksi nuorin, 1 vuoden 8 kk:n ikäinen Tiinaleena hukkui 10.8.1996 omalla kotipihalla pudottuaan kenenkään näkemättä isoon vesisaaviin.
siis tää ei ole mun tapaus mutt alukenut kauhauissani
Naapuriimme muutti uusi perhe n. kuukausi sitten. Olemme pikaisesti vaihtaneet muutaman sanan. He ovat pariskunta, jolla 1,5-vuotias lapsi. Asumme siis omakotitaloalueella.
Eilen perheen äiti tuli selvästi tuohtuneena ovellemme. Hän oli jutellut toisen naapurimme kanssa ja kuullut, että meillä on kesäisin pihallamme sellainen maan päälle laitettava uima-allas. Ei siis ihan kahluualtaasta kyse, mutta olisko syvin kohta n. metrin, 7000l allas muistaakseni.
Nainen oli järkyttynyt siitä, että me pidämme tällaista allasta pihallamme ja ILMAN AITAA! Noh, meidän tonttiamme kyllä kiertää pensasaita ja altaan päällä on aina peite kun siinä ei uida, mutta tämä ei naapurin tätsylle riitä. Heidän poikansa kun voi eksyä meidän pihaamme ja hukkua altaaseen kuulemma...
Olin suoraan sanottuna niin puulla päähän lyöty tästä asiasta, etten osannut reagoida oikein millään tavalla. En edelleenkään tiedä. Olen niin pöyristynyt.
jotta sillä naapurin pennulla olisi siihen erittäin hyvä näköyhteys ja se pyrkii siihen aina ja jatkuvasti.
saa äitinsä vipinää kinttuihin:D
tai rakentavat sen aitansa pikavauhtia...
ei ole näemmä röyhkeydellä rajaa.
meilläkin oli rivitalossa koira, joka kakki joskus takapihalle---naapurin ämmä tuli valittamaan, että "meidän tomin jalat voi sotkeentua koirasi kakkaan".... mitä?????? sanoin sille kyllä ihan suoraan, että ei sotkeennu, kun pysyy omalla pihallaan!!!! ja meidän pojat ei edes olleet kavereita, se tomi oli 5v, ja minulla 1v......
on ällöttäviä. Kuinka paljon saat itsekin fekaalisia bakteereja koirastasi. Märät koirat haiseet. Koirat kuolaa, räksyttää ja soi kerran vauvamn Viherlaaksossa. Älä pidä koiraa,
on ällöttäviä. Kuinka paljon saat itsekin fekaalisia bakteereja koirastasi. Märät koirat haiseet. Koirat kuolaa, räksyttää ja soi kerran vauvamn Viherlaaksossa. Älä pidä koiraa,
jäi sana "vaatii" tuosta otsikosta pois..
ap
niin voi käydä, tosin se ei kyllä ole sun päänsärky, jollei muksuaan vahdi pihallaan.
itse vastuussa taaperostaan! Katsokoon lapsensa perään, ei teillä ole mitään tarvetta hyppiä heidän pillinsä mukaan.
Olihan tämä provo.. ;)
tietääkseni teidän lapsilla ei ole mitään asiaa meidän pihalle ilman lupaa ja että ei kai hän vaan anna 1,5-vuotiaan olla yksin ulkona. Ei ole aidasta ollut puhetta enää sen jälkeen :)
Sano sille naapurille, että hankkii lapsenvahdin, jos ei itse osaa lastaan vahtia.. Jokaisella on oikeus uima- altaisiin.
jollainhan sinne altaaseenkin kun on päästävä.. :)
Kyllähän ihmiset asuu järvienkin rannalla.
Et ole vastuussa naapurin lapsista. Ei tulisi mielenkään olla vahtimatta niin lastani, että se pääsisi vahingossa pois omalta pihaltani.
Tee lastensuojeluilmoitus, jos tenavat ilman aikuista haahuilevat pihallasi.
Naapurin periaatteela, jos ei osaa katsoa lapsensa perään, voi hukkua vesisaaviin tai ojaan.
meillä oli taannoin sama tilanne. Ilmoitin naapurille, että tietääkseni teidän lapsilla ei ole mitään asiaa meidän pihalle ilman lupaa ja että ei kai hän vaan anna 1,5-vuotiaan olla yksin ulkona. Ei ole aidasta ollut puhetta enää sen jälkeen :)
Nykyisessä kotimaassani on ihmisillä paljon uima-altaita pihoilla, sekä kiinteitä että noita "irrallisia". Lain mukaan uima-altaan omistajan täytyy rakentaa altaan ympärille tietyn korkuinen aita lasten hukkumisen välttämiseksi. Vastuu on täällä tässä asiassa siis altaan omistajalla, ei lasten vanhemmilla. Mielenkiintoista kuulla, että Suomessa näin ei ole.

joku toikkaroi meidän pihalla ja huku meidän altaaseen. Ikäänkuin jokaisella olisi oikeus hillua toisten yksityisillä pihoilla ilman lupaa ja omistajan tehtävä katsoa ettei kukaan huku.
Meidän aia on niin korkea etten edes minä siitä helpolla yli kapua.
no niin on meilläkin,mutten taatusti rupea mitään aitoja virittelemään kenenkään käskystä!
se on vanhempien asia vahtia ettei se mukula omin tein tule teidän pihalle tai men muuallekkaan!
ihmisten röyhkeys jaksaa hämmästyttää mua aina!
itse olen tuota vastuu kysymystä miettinyt, et entäpä jos naapurin lapset tulevat ja hukkuvat siihen : (
eli on kaiken ikäistä lasta, ja täällä antavat jopa 3v liikkuu ihan itekseen : (((
eli onko oikeesti niin, et en ole vastuussa ??????
onko kukaan laista tieotoinen ???
...mutta se olisi kyllä hirvittävä asia, jos joku lapsi hukkuisi omaan pihaan. Me rakennamme juuri taloa haja-asutusalueelle, jossa meillä tulee olemaan kaksi naapuria. Olen miettinyt meille uima-allasta pihaan ja olen alusta asti ollut huolissani siitä, miten altaan suojaan. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta siltikin ymmärrän, että yllättävän isotkin lapset voivat hukkua vaikka millaiseen lätäkköön. Ja esim. 6-vuotiaita ei nyt sillä tavalla silmä kovana kaitseta enää, etteivätkö voisi karata naapuriin salaa. Riski on aina olemassa.
Jotkut altaiden peitteet ovat muuten erittäin vaarallisia, jos sinne joku lapsi sattuu tipahtamaan, peite ikään kuin imaisee sisäänsä. Ehkä aidan jälkeen tehokkain keino on vaan pelotella naapurin lapset niin, etteivät uskalla edes tulla lähelle :D