Runo eräälle miehelle.

Minulla sinulle kerrottavaa on,

se varmaan mielesi muuttaa.

Olen jo etukäteen onneton,

mut en voi näitä totuuksia sivuuttaa.

Varmaan tämän jälkeen et siedä minua,

mitään pahaa en tahtonut.

Mutta en tätä salailua,

kauempaa jatkaa aikonut.

Tarpeeksi pahalta,

tuntuu nytkin.

Meinaa karata jalat alta,

kun pohdin, mitä silloin mietin, kun salailemaan ryhdyin.

Minulla on lapsi,

hän yhdeksän kuukautta vanha on.

Hän poika on ja kastettu Rikuksi,

hän on minulle korvaamaton.

Ymmärrän sen,

jossei pienen lapsen äiti nappaa.

Ja sitä ansainnut olisi en,

jos päättäisit salailuni anteeksi antaa.

Vielä on yksi totuus,

se viimeistään kaiken muuttaa.

Tää on aika iso salaisuus,

sillä lapsen isä meidän kanssamme asustaa.

Mut asia ole ei mustavalkoinen,

tätä vaikeaa selittää on.

Ole en tässä suhteessa onnellinen,

suhde ei ole ongelmaton.

Tuskin sinua edes kiinnostaa,

nämä selitykset.

Toki minulta lisätietoja kysyä saa,

mut uskon, että kiinnostunut ole enää et.

Kaikkea hyvää sinulle toivon,

joku sinusta saa miehen hyvän.

Nyt pöytäni puhdas on,

ja anteeksi vielä pyydän.

Sinuun kerkesin ihastua,

ja kaikkea haaveilla.

Mutta et varmasti tutustumista jatkaa halua,

omahan on syyni, kun päätin asioita salailla.



Olemme nähneet kerran, emmekä toki vielä seurustele, tai muuta. Olisin valmis vihdoin jättämään mieheni tämän miehen vuoksi, mutta tuskin hän enää tuon tekstin jälkeen tahtoo kanssani olla missään tekemisissä. En tiedä, mikä minuun meni, kun en heti kertonut, että minulla on lapsi ja, että elän onnettomassa suhteessa, jota olen ollut lopettamassa jo monia, monia kertoja, mutta lapsemme takia olen yrittänyt sinnitellä.