Jos mitenkään voitte, pysykää yhdessä ohi lasten murrosiän.
Yläkoulun opena olen joutunut seuraamaan sivusta joitakin perheitä, joissa on erottu yläkoulun aikana. Aika hurjaa seurattavaa. Erityisesti pojille se on rankkaa, ja seuraukset näkyvät masennuksena, koulussa työtehon romahtamisena, pahimmillaan huumeiden käyttönä ja rikolllisuutena. Tytöille toki myös se on vaikeaa, ero vie murkun koulunkäynnistä yleensä noin vuoden tehot. Jos ei ole erityisen lahjakas lapsi, sen vuoden kiinni kurominen voi olla vaikeaa.
Kommentit (5)
Aloitellaan uutta omaa elämää luottavaisin mielin ja sitten se POHJA eli oma perhe romahtaakin yhtäkkiä
vaikka erottiin jo ennen koulua... Siis lapsille.
Monet vaan tuntuvat luulevan, että murkku kestää sen eron, pahimmillaan isät jopa muuttavat eri paikkakunnalle niin että lapset kokevat sen rajuna hylkäämisenä.
Tottakai on tilanteita, joissa ero on paras vaihtoehto, mutta perustylsä tavallinen toimimaton liitto ei ole sellainen. Näissä tuntemissani tilanteissa kun syy saattaa olla vain se, että löytyykin joku uusi ja ihana.
ap
lehtijulkaisusta, että ero on aina lapselle kamala paikka, mutta erityisen kova paikka se on, jos lapsi on murrosiässä.
minun vanhempieni olisi pitänyt erota, pysyivät yhdessä lasten takia ja siskoni kanssa oireiltiin tosi pahasti vaikka vanhemmat olivat yhdessä.
Kun vanhemmilta ei liikene energiaa lapsille, tulos on sama 0, erosivat tai eivät.
Kannattaa miettiä mitä neuvoo. Lapset kuitenkin ottavat perhemallin omasta perhestäänn, eikä se kovin kummoinen meidän tapauksessamme ollut.
Ratkaisemattomien ristiriitojen seassa on raskasta elää kun omalle murrosiälle ei jää tilaa.