Erään 5v lapsen reaktio eilen töissä "ei"-sanaani:

Ja mistäs tiedät, ettei kyseistä lasta ole opetettu sata kertaa enemmän kuin omaasi, joka moisen taidon taidon on helposti oppinut? Lapset ovat erilaisia, ja joidenkin kanssa saa töitä tehdä hartiavoimin vuosikaupalla, ennen kuin tulosta alkaa näkyä.

Eilen tuttavani lapsi kertoi saaneensa kaupasta uuden lelun. Ok ei siinä mitään, mutta tämä tuttavani sanoi minulle, että piti eilen ostaa tuo lelu "Petterille" kun pojalla oli niin kamala kiukkupäivä eikä mikään siihen kiukkuun auttanut..



Ja kaiken lisäksi tämä tuttavani on opettaja alakoulussa =/

Kerrankos pinna lapseltakin katkeaa, siinä missä aikuisellakin. Vai onko tuo säännöllistäkin reakointia...

eli opittavaa on vielä aikusenakin.

On se jumalauta kyllä maailman kirjat sekaisin kun ei lasta sen vertaa rakasteta että hänet opetettaisiin sietämään kieltoja ja ei-sanaa ilman että vahingoittaa kiellon antavaa aikuista fyysisesti.

Ja lapsiko siis raapaisi ns. tyynesti, ei viuhtonut minkään "kohtauksen vallassa" (vaikka olisi sekin aikamoista 5-vuotiaalta)? Mutta sitaattisi tiivistää erinomaisesti, missä ongelma. Toivottavasti naarmut paranevat pian.

vieraaseen ihmiseen. kyllä ton ikäsen pitäis jo tietää, miten käyttäytyä. toisille se ein sanominen ja jo äänen korottaminen tuottaa jo äärimmäisiä vaikeuksia. ja seurauksista saa kärsiä kaverit.

Sanokaa mitä sanotte, mutta on se aika oireellista jos 5v lapsi reagoi kieltämiseen käymällä aikuiseen fyysisesti käsiksi.



Ap*ihan näin niinkuin maalaisjärjelläkin ajateltuna+se kokemus mitä tullut näiden 10v aikana kun työelämässä ollut+ihan se teoriatieto mitä lapsen psykofyysissosiaalisesta kehityksestä on plakkarissa*.



Ja on muuten aika oireellinen tuokin heitto että "kerrankos sitä pinna katkeaa" jne.

Hei halooo, pinna katkeaa niin saa satuttaa toista niinkö??!

Ei ihme että fyysinen kuritus kukoistaa edelleen tässä maassa "kasvatus"keinona :O

holding-terapiaa vastaanhangoittelevalle lapselle jolla "hihna kierähtänyt " hepulinsa lomassa.

Tuokin aika oireellista että tartutaan johonkin sanaan mitä käytin (jumalauta), koetapas nyt nähdä se asia niiltä puilta ja jopa pysyä siinä.

ap

On se jumalauta kyllä maailman kirjat sekaisin kun ei lasta sen vertaa rakasteta että hänet opetettaisiin sietämään kieltoja ja ei-sanaa ilman että vahingoittaa kiellon antavaa aikuista fyysisesti.

Ja lapsiko siis raapaisi ns. tyynesti, ei viuhtonut minkään "kohtauksen vallassa" (vaikka olisi sekin aikamoista 5-vuotiaalta)? Mutta sitaattisi tiivistää erinomaisesti, missä ongelma. Toivottavasti naarmut paranevat pian.

Juuri tällä vkolla eräs äiti tyynnytteli 5v lastaan kaivamalla suklaapatukan laukusta ja hetkeä aiemmin oli syöttänyt hänelle välipalan, siis kirjaimellisesti syötti riisiherkun lapsensa suuhun lusikka toisensa perään jotta lapsi rauhottuisi.

ap

Eilen tuttavani lapsi kertoi saaneensa kaupasta uuden lelun. Ok ei siinä mitään, mutta tämä tuttavani sanoi minulle, että piti eilen ostaa tuo lelu "Petterille" kun pojalla oli niin kamala kiukkupäivä eikä mikään siihen kiukkuun auttanut..

Ja kaiken lisäksi tämä tuttavani on opettaja alakoulussa =/

Ehkäpä myös lastensuojeluilmoitus. Sinä jopa sait vammoja toisinkuin jääpäla-lapsi

Eikös toisen ihmisen fyysinen koskemattomuus ja sen kunnioittaminen ole niitä elämän perusjuttuja jotka ikäänkuin opitaan siinä sivussa??

Ei minun ainakaan ole tarvinnut omille lapsille ihan erikseen opettaa että toiseen ei käydä käsiksi vaikka ottaisi pattiin tms.



ap

lapsen kanssa siitä, miten se kiukku puretaan. Pahimmillaan puri tai löi (ja just sitä joka lähimpänä sattui olemaan), siitä kun päästiin vähän etenemään, niin lensi tavarat. Edelleen kun asiaan puututtiin tiukasti, kiukku purkautui valtaisalla huudolla ja loppujen lopuksi oppi hallitsemaan kiukkuaan myös ilman huutoa ja niin, että lähti itse pois tilanteesta.



Tämä kehityskaari käytiin läpi kolmen ja kuuden ikävuoden välillä. Valtaisa huutokonsertti oli varmaan pisin vaihe, nuo väkivaltaisimmat kiukunpurkukeinot eivät onneksi kestäneet kovin pitkään. Onneksemme lapsen päiväkodissa suhtauduttiin moisiin kiukunpuuskiin lujasti, mutta ymmärtäen.

Ap, ilmoituksen työsuojeluun ja dokumentoit saamsi vammat? Viestistäsi ei käynyt ilmi, oletko töissä koulussa, päiväkodissa vai missä, mutta voin itse sanoa, että koulun puolella ollaan ongelmissa, kun niille pienille väkivaltaisesti käyttäytyville kullannupuille ei tarpeeksi jämäkästi osoiteta, että väkivalta ei ole ratkaisu. Pieni koko-> pienet vammat, lapsen koko kasvaa->voimat lisääntyy->vammat kasvaa. Erittäin valitettavaa. Ja hurjinta on usein vanhempien reagointi: "Voi kulta, hermostuitko niin kovasti, että satutit toista..? Voi että, vahinkoja sattuu..." Jokainen tilanne, jossa toista lasta tai aikuista satutetaan on liikaa ja jokainen tilanne pitäisi ehdottomasti kirjata ja raportoida eteen päin.

että 13 tarkoittaa juuri sitä, että lapselle tarjotaan vaihtoehtoinen käytösmalli ja samalla osoitetaan, että väkivaltaiset purkaukset Eivät Ole Hyväksyttäviä. Juuri näin.

lapsen kanssa siitä, miten se kiukku puretaan. Pahimmillaan puri tai löi (ja just sitä joka lähimpänä sattui olemaan), siitä kun päästiin vähän etenemään, niin lensi tavarat. Edelleen kun asiaan puututtiin tiukasti, kiukku purkautui valtaisalla huudolla ja loppujen lopuksi oppi hallitsemaan kiukkuaan myös ilman huutoa ja niin, että lähti itse pois tilanteesta. Tämä kehityskaari käytiin läpi kolmen ja kuuden ikävuoden välillä. Valtaisa huutokonsertti oli varmaan pisin vaihe, nuo väkivaltaisimmat kiukunpurkukeinot eivät onneksi kestäneet kovin pitkään. Onneksemme lapsen päiväkodissa suhtauduttiin moisiin kiukunpuuskiin lujasti, mutta ymmärtäen.

Tunnen läheisesti erään, joka oli lapsena samanlainen. Tai oikeastaan tuota tahtojen taistelua käytiin jo noin vuoden ikäisestä eteenpäin. Ei-sanaa todellakin käytettiin, tavaroita ei saanut heitellä, eikä muita lyödä, potkia tai raapia.

Mutta seitsenvuotiaaksi asti meni, ennen kuin lapsi oppi jokseenkin hallitsemaan itsensä. Silloin kokeili vielä vuoden hirveää kiroilua, jos oikein alkoi harmittamaan. Sen jälkeen alkoi itsehillintä toimimaan ja ilmeisesti harjoitus oli tehonnut hyvin, kun itsehillintä pysyi myös läpi teini-iän ja silloin osasikin yleensä keskustella asiat hyvin läpi, paljon paremmin kuin teinit yleensä. Nyt on jo aikuinen, vahvatahtoinen yhä, mutta osaa hallita tunteensa ja käytöksensä ja pukea ne sanoiksi.

Jos 5-vuotias käy siis vielä käsiksi esim. hoitajaan, ei se tarkoita, etteivätkö vanhemmat tekisi parastaan ja etteikö opetukset menisi jakeluun. Joillakin vaan kestää pidempään kuin toisilla.

Hänestä näkee, että on jonkinlainen erityislapsi. Äitinsä on kuitenkin sitä mieltä, ettei mitään ongelmaa ole, lapsi on vaan vähän haastava luonne... Tämä lapsi lyö ja puree muita lapsia ja aikuisia, ei tottele kieltoja (ei taida ymmärtää oikeasti puhetta eli jokin neurologinen vika) ja saa raivareita joka asiasta. Ei mene varttiakaan ettei poika huutaisi ja itkisi ja esim. potkisi huonekaluja. Minua pelottaa päästää lapseni leikkimään tämän lapsen seuraan. Tosdiaankin mitä vaan voi tapahtua.



Oiskohan ap toi sun kuvaamasi lapsi kuitenkin erityislapsi? Tai vaikeasti psyykkisesti oireileva? Ei kaikki mene vanhempien lellimisenkään piikkiin.

kyllä lapsella on oikeus näyttää tunteensa ja tarvittaessa satuttaa, koska aikuisetkin saavat tehdä niin.

Ap, ilmoituksen työsuojeluun ja dokumentoit saamsi vammat? Viestistäsi ei käynyt ilmi, oletko töissä koulussa, päiväkodissa vai missä, mutta voin itse sanoa, että koulun puolella ollaan ongelmissa, kun niille pienille väkivaltaisesti käyttäytyville kullannupuille ei tarpeeksi jämäkästi osoiteta, että väkivalta ei ole ratkaisu. Pieni koko-> pienet vammat, lapsen koko kasvaa->voimat lisääntyy->vammat kasvaa. Erittäin valitettavaa. Ja hurjinta on usein vanhempien reagointi: "Voi kulta, hermostuitko niin kovasti, että satutit toista..? Voi että, vahinkoja sattuu..." Jokainen tilanne, jossa toista lasta tai aikuista satutetaan on liikaa ja jokainen tilanne pitäisi ehdottomasti kirjata ja raportoida eteen päin.

Tuossa kommentissasi on vinha perä, sen logiikan mukaanhan valitettavan moni lapsi elää ja kipunoi vielä nykysuomessakin (ja maailmassa).

ap

kyllä lapsella on oikeus näyttää tunteensa ja tarvittaessa satuttaa, koska aikuisetkin saavat tehdä niin.

lapsen kanssa siitä, miten se kiukku puretaan. Pahimmillaan puri tai löi (ja just sitä joka lähimpänä sattui olemaan), siitä kun päästiin vähän etenemään, niin lensi tavarat. Edelleen kun asiaan puututtiin tiukasti, kiukku purkautui valtaisalla huudolla ja loppujen lopuksi oppi hallitsemaan kiukkuaan myös ilman huutoa ja niin, että lähti itse pois tilanteesta. Tämä kehityskaari käytiin läpi kolmen ja kuuden ikävuoden välillä. Valtaisa huutokonsertti oli varmaan pisin vaihe, nuo väkivaltaisimmat kiukunpurkukeinot eivät onneksi kestäneet kovin pitkään. Onneksemme lapsen päiväkodissa suhtauduttiin moisiin kiukunpuuskiin lujasti, mutta ymmärtäen.

Hyvä että tuollaista kakaraa ei ollut omieni päivähoitopaikassa. Ihme raivohullu.