Olen laiska ja mukavuudenhaluinen sinkku

Siellä joku elämäänsä kyllästynyt ihminen laittelee katkeraa viestiä.



Mun mielestä ainekin hienoa,että ihmisiä on monenlaisia ja ei tosiaankaan olla samasta puusta veistetty :)

Mahtavaa, että elät itsellesi sopivaa täyttä elämää ja teet niistä asioista joista nautit. AP:n viesti osoittaa, että elämää voi elää monella tapaa ja pääasiassa, että tekee siitä itsensä näköisen. Toiveet voivat myös ajanmittaa muuttua ja erio vaiheissa olla erilaisia tarpeita. Ei ole mikään itseisarvo, että kaikkien tulee perustaa perhe. Kyllä se on niin sitovaa ja minulle kyllä myös rakkaudentäyttämää ja antoisaa, että sen täytyy olla ihan vapaaehtoista.

Hyvä, että täältä löytyy joku toinenkin, joka kykenee ajattelemaan.. :D

Eikö se ole vain hyvä, jos ap on tyytyväinen elämäänsä? Ja mikä vielä parempaa, on löytänyt paikan, jossa voi tehdä olonsa vielä paremmaksi, kun sellaista tarvitsee.

Itse en olisi tuollaiseen elämään tyytyväinen, mutta minulla onkin omanlaiseni elämä. Ei se ole minulta pois, että ap tekee tavallaan. Ja ilman muuta parempi, ettei esim. hanki lapsia, kun ei niitä halua. Jännää sinänsä, että tällä palstalla a)kaikkien pitää hankkia lapsia

b) lapset pitää hoitaa itse (aina)

c) lapsilla pitää olla kalliit ja aikaa vievät harrastukset

d) sosiaalitoimi on kaiken pahan alku ja juuri..

Eikö se vain ole parempi, että se, joka ei jaksa lapsia kasvattaa, jättää lapset hankkimatta? Säästyy valtion rahaa ja pienten ihmisten elämiä.

Minä olen yllättynyt siitä, kuinka moni kavereistani on hankkinut lapsia, vaikka heistä näkee että eivät tule nauttimaan lapsiperheen elämästä. Aivan kuin lapsi ja omakotitalo olisi nykyään sellainen pakkojuttu, joka täytyy toteuttaa vaikka hampaat irvessä, miettimättä mitä oikeasti haluaa. Mulla on sellainen käsitys, että ennen lapsien hankkimiseenkin suhtauduttiin rennommin.

Kukan ei kutita mua niin paljon:)))

Oli pakko istua nappäimistön päälle,sorri:))

moni kavereistani on hankkinut lapsia, vaikka heistä näkee että eivät tule nauttimaan lapsiperheen elämästä. Aivan kuin lapsi ja omakotitalo olisi nykyään sellainen pakkojuttu, joka täytyy toteuttaa vaikka hampaat irvessä, miettimättä mitä oikeasti haluaa.

Mistä sen tietää, ettei ihminen nauti lapsiperheen elämästä? Siitäkö, että tykkää käydä baareissa/ ulkomailla/ harrastuksissa..? Ihmiset usein muuttuvat iän myötä, bilettäjäkin voi nauttia kovasti lapsen kanssa kotonaolosta jne. Ja lapsen kanssa elämisestä voi nauttia kovasti, vaikka haluaisikin tästä säännöllisesti eroon esim. viikonloppumenojen merkeissä.

Ja mitä tuohon asetteluusi "ennen - nyt" tulee, nykyaikana on kuitenkin ihan ok olla vapaaehtoisesti lapseton.

Mutta sitten alkoi ahdistaa. Mä en kestäisi, jos työpaikka ja koti olisi noin lähekkäin. Painajaismaista!



Mun päivän paras aika on työmatka. Omalla autolla meno ja tulo, saa kuunnella valitsemaansa musiikkia/äänikirjaa jne. Tai ehkä joku kiva ratikkamatkakin olisi ok.



Mutta mitään tien toiselle puolelle hyppäämistä ei ikinä ikinä mulle. Haluan päivääni useita ympäristöjä ihan ehdottomasti. Opiskeluaikana kokeilin olla töissä viereisessä talossa ja en kyllä tykännyt yhtään.



Ja eiköhän me kaikki, niin sinkut, dinkut kuin äiditkin, rasvata jalat ja syödä kanaa halutessamme, eli siltä osin en kyllä tajunnut pointtiasi yhtään =)

ja sä jätit hänet sen takia.Haista vee!

silloin voi tosiaan tehdä, mitä huvittaa. Siis yksinään. Viestistäsi päätellen sun keskivertopäivässäs ei ole yhtään sosiaalista kontaktia ystäviin tai sukulaisiin. Mutta jos se ei haittaa, niin mikäs siinä.

on kuule aika monenlaista :-). Lapsi rajoittaa elämääni huomattavasti vähemmän kuin työnteko. Lapsi antaa mun aamuisin nukkua, saan lukea mielin määrin, surffailla ja katsella tv:tä. Lapselle löytyy tarvittaessa hoitaja, mutta työhön on pakko mennä ja lomapäiviä on rajallinen määrä. Ja minä siis teen ihan mielekästä työtä ihan kivassa työpaikassa, mutta silti mietin, että miten te kaikki muut työntekijät jaksatte. Minä kun haluaisin vain olla kotona ja tehdä kaikkia kivoja omia juttuja...

Juu, sinkkuna on aikomus pysyä. Miehet on ihan mukavia, mutta koskaan en ole avoliittoon asti ryhtynyt.



Totta kai työnteko rajoittaa elämää. Mutta ei siitä tarvitse sydänverellään murehtia.



Totta sekin, että kontakteja ei ole paljon. En vaan halua. Tänä viikonloppuna olen soittanut yhden puhelun, äidilleni, ja laittanut miestuttavalle sähköpostin, pari.



On hölmöä rinnastaa työnteon ja lapsen rajoittavuus, kyllä se konttorin ovi sulkeutuu iltapäivällä ja pysyy kiinni aamuun asti. Lapsi taitaa olla aina "siinä".

saat tyydytystä elämäsi johonkin epäkohtaan, mikä se sitten lieneekään. Kuten itse totesit, jotain on kuitenkin pielessä, koska täällä käyt tsemppaamassa itseäsi.



Tietysti aika moni pitää 40-vuotiasta sinkkua jotenkin epäonnistuneena... Silloin ehkä onkin parempi olla yksin ja kirjoitella sähköposteja nettipoikaystävälle, jota sukujuhlissa on vaikea näytellä...

Oletko muuten vesimies? Toi on niin loistavan vapaata elämää, just sellasta mitä mä vapaudenkaipuinen kaipaan. Mutta en vaihtaisi lapsielämääni tohon, mutta saahan sitä haaveilla.

Perustelin rinnastukseni sillä, että työ rajoittaa elämääni paljon enemmän kuin se lapsi. Riippuu tietenkin lapsesta, mutta omani on kulkenut aika vaivattomasti matkassa mukana, ja ison turvaverkon ansiosta silloin kun ei ole kulkenut, on hoitaja löytynyt. Lapseni vuoksi en ole joutunut luopumaan mistään itselleni tärkeästä, työn vuoksi olen. Mutta ymmärrän toki, että et halua nähdä pointtejani, siitähän voisi vahingossa tulla sellainen olo, että tuli valittua väärin :-). T. Laiska ja mukavuudenhaluinen äiti

on kuule aika monenlaista :-). Lapsi rajoittaa elämääni huomattavasti vähemmän kuin työnteko. Lapsi antaa mun aamuisin nukkua, saan lukea mielin määrin, surffailla ja katsella tv:tä. Lapselle löytyy tarvittaessa hoitaja, mutta työhön on pakko mennä ja lomapäiviä on rajallinen määrä.

Tämä on kai vitsi? Tai sitten sinun lapsesi on vasta vauva. Voin kyllä kotiäitinä surffata netissä ja katsella tv:tä, mutta en sanoisi että mitenkään rauhassa.

Ap:n päivä kuulostaa tosi kivalle! Tuollaista minunkin elämä ennen lapsia oli. Nyt sitten vain haaveilen ja muistelen kaiholla :) Pois en antaisi lapsia, mutta onhan niissä työtä. Onneksi ne myös kasvavat ja muuttavat pois kotoa ja saan taas tehdä töiden ohella juuri sitä mitä haluan. Silloin taas taidan kaiholla muistella miten antoisaa ja eloisaa elämä oli kun lapset oli pieniä. Aika aikaansa kutakin.

Minä en kestäisi tuollaista elämää...

juuri tällainen aloitus on varma tapa saada ketju täyteen lokaa tyyliin "tulitkos nyt tänne tuntemaan ylemmyyttä/nostamaan itseäsi/mikä luulet olevasi" yms. :D

Olen ilmeisesti hyvin samantyyppinen, sillä noin rakentaisin omat päivänikin, mikäli se olisi mahdollista. Ainoa mitä ihmettelin, oli leppoisa meininki mainostoimistossa ja töiden vähyys ja silti ilmeisesti kohtuulliset tulot. Olen ollut useita vuosia mainostoimistossa ja enpä ole stressaavampaa työtä tehnyt. Kun deadlinet lähestyivät, yöunet jäi vähiin. Olet onnistunut valitsemaan työsi hyvin.

En pahastu kommenteista, itsehän aloitin. Juu, joskus tunnen ylemmyyttä. Mutta jos tämä olisi status quo, kai kirjoittelisin paljon ilkeämmin ja vähättelevään sävyyn?



Viihdyn tällä palstalla, koska täällä on todella niin laidasta laitaan porukkaa. Mulle riittää, kun näen näin verkon kautta sitä perheen perusarkea.



Olen tajunnut rajoitteeni. En haluaisi enkä osaisi olla vastuussa toisesta ihmisestä. Eikös se oli mitä hienoin asia?



Jännää tietenkin, että aloitukseni joku tulkitsee epävarmuudeksi siitä, mitä on tullut valittua. No höh, itse voisin vastata että "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".



Olen sisäänpäinsuuntautunut, mutta alalla, jossa tehdään todella sosiaalista työtä. Niinpä on päivän paras hetki, kun tulee töistä kotiin ja saa olla kuin Ellun kana.



Ja niin, joskus olen koko sunnuntain pyjamassa :-)

Mahtavaa, että elät itsellesi sopivaa täyttä elämää ja teet niistä asioista joista nautit. AP:n viesti osoittaa, että elämää voi elää monella tapaa ja pääasiassa, että tekee siitä itsensä näköisen. Toiveet voivat myös ajanmittaa muuttua ja erio vaiheissa olla erilaisia tarpeita. Ei ole mikään itseisarvo, että kaikkien tulee perustaa perhe. Kyllä se on niin sitovaa ja minulle kyllä myös rakkaudentäyttämää ja antoisaa, että sen täytyy olla ihan vapaaehtoista.