Millainen on mielestäsi hyvä anoppi?

Tarjoaa apuaan säännöllisesti, muttei tuputa tai vaadi. Sanoo siis esim. että jos haluatte lähteä jonnekin kahdestaan joku kerta, ottavat mielellään lapsemme hoitoon. Ja aina kun ollaan tarvittu hoitoapua, sitä onkin ollut saatavilla. Ollaan myös sovittu, että jos joskus ei käy, he sanovat kyllä (eli ei tarvitse itse miettiä, että sopiikohan tämä nyt oikeasti vai ei).

Jos käydään siellä kylässä, voin jättää lapsen hänen hoitoonsa koska vaan, mutta hän ei ole silti omimassa lastani itselleen, jos olen itse lapseni kanssa. Ei tule sellaista vaikutelmaa, että anoppini pitäisi itseään jotenkin tärkeämpänä lapsellemme kuin meitä. Osaa hoitaa lasta järkevästi, ts. kieltää kun on aihetta, hemmottelee vain kohtuudella, toimii pitkälti meidän sääntöjemme mukaan lastenkasvatusasioissa.

Vaikka heillä on itsellään siistiä kotona, ei anna vaikutelmaa, että meidän asuntomme sotkuisuus haittaisi. Ei odota tarjoiluja, jos tulee pikavierailulle, mutta ottaa kyllä jos tarjotaan. Heidän kotonaan voi olla rennosti ja ottaa esim. ruokaa kaapista, jos on nälkä.

Oma anoppini on tällainen, ja koska hänen kanssaan on ollut helppo tulla toimeen, olemme paljon tekemisissä ja hänellä on tärkeä rooli lapsemme elämässä. Jos jotain pitää russuttaa, niin anoppi saisi kyllä ojentaa omaa poikaansa (siis miestäni) tarvittaessa, jos vaikka valitan hänelle, ettei mies osallistu tarpeeksi kotitöihin tmv. Nyt anoppi ei puutu meidän elämäämme, enkä näin ollen saa häneltä (ainakaan pyytämättä) sparrausta tämäntyyppisissä asioissa.

upeat appivanhemmat. Apua saa, mutta eivät sekaannu asioihimme. Heidän kanssaan on aina ilo olla.

Mulla vaan vähän särähti korvaan tuo sun lopetus. Olisiko sulle myös ok, jos miehesi valittaisi sun isällesi vaikka sitä, että sä et ole oikein jaksanut pelehtiä sängyssä, ja sitten isäsi tulisi sua ojentamaan asiassa?

Kyllä aikuiset hoitaa omassa parisuhteessaan asiansa ihan itse. Tai jos haluaa, että isovanhemmat alkaa sekaantua asioihin, sitä on ihan turha kuvitella voivansa jotenkin rajata, että ne sanovat vain just niistä asioista, joista miniä toivoo sanottavan...

Hyvin erilainen tapaus kuin oma äitini, mutta hyvin tullaan toimeen. Anoppi ei tunkeile, ei tuputa omia tapojaan tai mielipiteitään. Lapset tykkää siitä kuin hullut puurosta ja anoppi tulee pyydettäessä lastenhoitoavuksi, vaikka asuukin meistä satojen kilometrien päässä. Iloinen, ahkera ja suvaitsevainen ihminen. Kun ollaan anoppilassa, tunnen voivani olla siellä kuin kotonani. Käyn jääkaapilla, jos on nälkä ja suihkussa kun siltä tuntuu. Saatanpa laittaa ruokaa tai leipoakin, jos siltä tuntuu, ihan kuin kotonanikin. Nyt juuri vietetään joulua yhdessä sekä miehen että minun vanhempieni kanssa ja on varmasti paras joulu ikinä!

Milläs kristallipallolla sen anopin pitäisi miniän tuntoja tarkkailla, kun saa olla vain näkymättömissä haistelemassa että josko häntä tarvittaisiin ja vetäytyä heti kun apu on käytetty. Huhhuh.

Mun mielestä hyvä anoppi on tavallinen ihminen, joka on osa elämäämme ja lastemme mummi. Osallistuu elämäämme sen verran kuin itse jaksaa ja samalla elämme tahoillamme omaa elämää.

Auttaa kun tarvitaan, osaa ottaa etäisyyttä sopivasti. Osaa olla myös oma-aloitteinen lasten hoidon suhteen jos huomaa vanhempien väsyvän.

joka ei laita dildooni vettä



eikä tule meidän kotiin salaa omilla avaimillaan.



mutta tämä on liikaa pyydetty :D

johon kuuluu lasten ja lastenlasten lisäksi omiakin juttuja. Kysyy luontevasti ja suoraan jos joku asia kiinnostaa sen sijaan että kyttää ikkunasta ja kyselee kautta rantain muka tietämättömänä jokaisesta liikkeestä.

siksi kun se on erilainen kun mun oma äiti ja oikeestaan siksikään kun mun mies tykkää siitä ja mun mielestä mun mies ei saa tykätä muusta kuin minusta. Ja mies ei oo suostunut paneen välejä poikki äitiinsä, vaikka uhkasin seksilakollakin.



Mun miehellä ei saa olla muita naisia kuin minä.



palstamamma

se olis sellanen toisen huomioon ottava, ei mikään päällepäsmäri "minä tiedän kaiken" tyyppi.

Ja luotettava täytyy olla, minä en viitti paljoa kertoa anopille kun siitä varmaan tietäis pian koko suku..

Tai sitten kuollut anoppi.

Rikas ja kuollut tietenkin kaikista paras!!!

ei mitään valittamista, mutta olisi saanut jättää lapsen kasvattamisen vanhemmille eikä itkeä tihrustaa sitä että minä ja mies määräämme miten lasta kasvatetaan, itse yritti puuttua asioihin ja sai näpeilleen



minusta oli häneltä asiatonta itkeä sitä että hänellä on näin kauhean määräävä miniä

mutta laittaa rahaa tilille ja ostaa kalliita vaatteita ja lahjoja lapselle.

Ei pidä poikaansa yhteyttä ja ei häiritse minua. Mielellään kuolisi nuorena niin saisin perinnöt ja asunnon maksettua.

näpäyttään ja osoittaan, kuinka huono ja typerä se on. Ja ai kun nautin kun anopille pystyy osoittamaan, että minun sukuni osaa ainoastaan hommat ja hänen poikansa on nyt päässyt oikeaan perheeseen kun on päässyt MINUN äitini pojaksi.



Sellainen anoppi on ihana, jonka saa murtumaan ja itkemään kun ei anna tavata lapsenlapsia ja muutenkin napsauttelee ja napauttelee sille.

Auttaa kun tarvitaan, osaa ottaa etäisyyttä sopivasti. Osaa olla myös oma-aloitteinen lasten hoidon suhteen jos huomaa vanhempien väsyvän.

että tietäisi mukamas paremmin kuin minä.

Ymärtää myös että kaikin on nyt toisin kuin silloin kun hän oli raskaana tai pienten lasten äiti.

Kun hänen poikansa käyttäytyy idioottimaisesti niin voin puhua anopille siitä, ei mene poikansa puolelle. Rakastaa minua (siltä ainakin tuntuu) kuin omaa tytärtä. Häneen voi turvautua kun on joku ongelma.

ei arvostele ja syyllistä poikaansa koko ajan jostakin.

Joka antaa poikansa ja miniänsä elää omaa elämäänsä siten kuin he itse haluavat, eikä käyttäydy niinkuin osaisi kasvattaa heidän lapsensa paremmin.



Ei kiukkua lapsenlapsilleen koko ajan.

Ei suosi toisen lapsensa lapsia.

Kävisi joskus käymässä tai kutsuisi luokseen.

jolla on hyvä itsetunto ja järkeä päässä.



Oma anoppini oli kyllä kaikkea muuta. Ainoa hyvä asia mitä hänestä keksin on se, että tajusi nyt sentään ottaa ja kuolla.



VIIMEINKIN on hiljaa ja sekaantumatta - kun hautakin on 600 kilsan päässä, eikä pääse kummittelemaan!

Auttaa tarvittaessa, ei arvostele. Sellainen joka oikeasti tykkää/rakastaa miniäänsä/vävyä. Hellii lapsenlapsia, mutta pitää kuitenkin sääntöjä yllä. Tarjoaa apuaan, mutta ei tyrkytä.

jolla on oma elämä; siis elämässä on muutakin sisältöä kuin lastensa elämät, joista raportoi ystäväpiirilleen pienimmänkin yksityiskohdan.

Kun anopilla on oma elämä, niin ei ole aikaa sekaantua kaikkeen ja katkeroitua siitä ettei aikuisten lasten elämä pyöri hänen ympärillään vaan heidän omat perheensä ja lapsensa varsinkin ovat tärkeämpiä näille aikuisiksi kasvaneille anopin lapsukaisille.

en ole valitettavasti nähnytkään sitä.. Hän olisi varmasti hyvä anoppi jos eläisi.

auttaa kun tarvitaan, kutsuu syömään, arvostaa muitakin, on tosi mukava, omaa muutakin elämää kuin lapsensa, tulee kylään kun pyydetään, haluaa aidosti osallistua meidän elämään mutta ei häiriköi, kysyy mitä halutaan lapsille joululahjaksi ja ostaa myös juuri sitä.

Tarjoaa apuaan säännöllisesti, muttei tuputa tai vaadi. Sanoo siis esim. että jos haluatte lähteä jonnekin kahdestaan joku kerta, ottavat mielellään lapsemme hoitoon. Ja aina kun ollaan tarvittu hoitoapua, sitä onkin ollut saatavilla. Ollaan myös sovittu, että jos joskus ei käy, he sanovat kyllä (eli ei tarvitse itse miettiä, että sopiikohan tämä nyt oikeasti vai ei).



Jos käydään siellä kylässä, voin jättää lapsen hänen hoitoonsa koska vaan, mutta hän ei ole silti omimassa lastani itselleen, jos olen itse lapseni kanssa. Ei tule sellaista vaikutelmaa, että anoppini pitäisi itseään jotenkin tärkeämpänä lapsellemme kuin meitä. Osaa hoitaa lasta järkevästi, ts. kieltää kun on aihetta, hemmottelee vain kohtuudella, toimii pitkälti meidän sääntöjemme mukaan lastenkasvatusasioissa.



Vaikka heillä on itsellään siistiä kotona, ei anna vaikutelmaa, että meidän asuntomme sotkuisuus haittaisi. Ei odota tarjoiluja, jos tulee pikavierailulle, mutta ottaa kyllä jos tarjotaan. Heidän kotonaan voi olla rennosti ja ottaa esim. ruokaa kaapista, jos on nälkä.



Oma anoppini on tällainen, ja koska hänen kanssaan on ollut helppo tulla toimeen, olemme paljon tekemisissä ja hänellä on tärkeä rooli lapsemme elämässä. Jos jotain pitää russuttaa, niin anoppi saisi kyllä ojentaa omaa poikaansa (siis miestäni) tarvittaessa, jos vaikka valitan hänelle, ettei mies osallistu tarpeeksi kotitöihin tmv. Nyt anoppi ei puutu meidän elämäämme, enkä näin ollen saa häneltä (ainakaan pyytämättä) sparrausta tämäntyyppisissä asioissa.