Lue keskustelun säännöt.
Lapsipuoleni ja minä emme tule enää toimeen.
29.11.2011 |
Kamala tilanne, ja pliis, säästäkää kommentit "mitäs otit lapsellisen miehen". Lusikka on jo paskassa, en osannut millään arvata miten voikaan asiat mennä.
Aion hankkia asunnon itselleni ja lapsillemme, en vaan kestä enää asua saman katon alla.
Niin se vaan on totta ettei se ole helppoa kun lapsi ei ole oma, vaikeuksien tullessa minulta puuttuu se perusrakkaus lapseen.
Kommentit (37)
se tarkoittaa kun muutat yhteen miehen kanssa, jolla on lapsi entuudestaan. Mitä sinä olisit tehnyt, jos et tulisi toimeen oman lapsesi kanssa? erilleenmuutto kun ei olisi ratkaisu.
Minä olen elänyt lapsipuoleni kanssa 13v ja nuoren masnnuksen ym muun hässäkän vuoksi ei aina ole mennyt hyvin, mutta minä olen päättänyt, että kun tämä perhe on perustettu, niin se myös pidetään kasassa ja asioita selvitetään niin kauan, että ne ovat selvät. Ei aina voi muuttaa/erota, kun jokin ei mene mielen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä yritinkin sanoa että mulla nyt vaan on mahdollisuus lähteä tästä tilanteesta pois. Tiedän kyllä että aina oikeat vanhemmmatkaan eivät tule toimeen omien lastensa kanssa, mutta he kuitenkin pohjimmiltaan RAKASTAVAT lapsiaan ja onneksi kovin harvoin hylkäävät.
Minä ajattelen asian niin ettei minun ja lapsipuoleni ole pakko asua enää yhdessä, luulisin että tilanne on helpotus molemmille.
Ja vaikeuksista. Valehteleminen varastaminen sukulaisilta rahan huijaaminen koulun laiminlyönti, niitähän riittää. Yritin hyvällä ja sittemmin en niin hyvällä ja nyt en enää jaksa välittää ja lapsi kyllä sen vaistoaa. Siksi minusta paras ratkaisu on erillään asuminen, en ole välejä kokonaan katkaisemassa kehenkään. Valitettavasti meillä ON yhteisiä lapsia.
Sitä yritinkin sanoa että mulla nyt vaan on mahdollisuus lähteä tästä tilanteesta pois. Tiedän kyllä että aina oikeat vanhemmmatkaan eivät tule toimeen omien lastensa kanssa, mutta he kuitenkin pohjimmiltaan RAKASTAVAT lapsiaan ja onneksi kovin harvoin hylkäävät.
Minä ajattelen asian niin ettei minun ja lapsipuoleni ole pakko asua enää yhdessä, luulisin että tilanne on helpotus molemmille.
Ja vaikeuksista. Valehteleminen varastaminen sukulaisilta rahan huijaaminen koulun laiminlyönti, niitähän riittää. Yritin hyvällä ja sittemmin en niin hyvällä ja nyt en enää jaksa välittää ja lapsi kyllä sen vaistoaa. Siksi minusta paras ratkaisu on erillään asuminen, en ole välejä kokonaan katkaisemassa kehenkään. Valitettavasti meillä ON yhteisiä lapsia.
on vielä suurempia ongelmia, eikä niitä selvitetä rintamakarkuruudella
Kuule, en minä ainakaan tiennyt mitä kaikkea eteen tulee, kun aloitan yhteiselon miehen kanssa, jolla on lapsia aiemmasta liitosta!! En todellakaan voinut edes kuvitella niitä ongelmia ja asioita, mitä eteen tulee!
Ja minulla kuitenkin itsellänikin oli lapsia edellisestä liitosta, eikä mitään teinejä oltu vaan ihan oikean ikäisiä aikuisia.
En voinut kuvitella, miten eriarvoisessa asemassa lapsenlapset ovat isovanhemmille, siis miehen vanhemmille: että vaikka biologisesti ollaan yhtä paljon oman pojan kautta sukulaisia pojan kaikille lapsille, ne ensimmäisen liiton lapset ovatkin tärkemäpiä ja heihin ns. satsataan enemmän kuin nuorempiin lapsiin!
Tämä on ihan verratavissa mihin tahansa elämän asioihin.
Ei kukaan tieten tahtoen osta hometaloa tai hakeudu töihin työpaikkaan, joka menee konkurssiin tai jossa joutuu työpaikkakiusaamisen kohteeksi !!
Ei voi tietää etukäteen, vaikka kuinka yrittää katsoa eteenpäin.
eikä kaikkiin tilanteisiin voi itse vaikuttaa, vaikkua kuinka yrittäisi.
Se että jollakin on 13 v mennyt niiiin hienosti ja hyvin lapsipuolen kanssa, ei tarkoita että yhtä hyvin automaattisesti, kun vaan aikuinen jaksaa panostaa, menee kaikilla.
Kyse on eri ihmisistä. Eikä kaikki ole aina siitä aikusesta kiinni.
Ihminen se on äitipuolikin. Siinä kuin äitikin.
Erilleen muutto on hyvä ratkaisu, kun yhteiselo ei toimi.
Toisen lasta ei tarvitse rakastaa. Toisen lasta ei tarvitse edes sietää.
Ei kaikki edes omiaan. He jättävät kasvatusvastuun silloin muille.
Äitipuoli voi jättää sen biologisille vanhemmille. Tai isäpuoli.
Vaikutat huonolta ja epävakaalta lähihuoltajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, en minä ainakaan tiennyt mitä kaikkea eteen tulee, kun aloitan yhteiselon miehen kanssa, jolla on lapsia aiemmasta liitosta!! En todellakaan voinut edes kuvitella niitä ongelmia ja asioita, mitä eteen tulee!
Ja minulla kuitenkin itsellänikin oli lapsia edellisestä liitosta, eikä mitään teinejä oltu vaan ihan oikean ikäisiä aikuisia.
En voinut kuvitella, miten eriarvoisessa asemassa lapsenlapset ovat isovanhemmille, siis miehen vanhemmille: että vaikka biologisesti ollaan yhtä paljon oman pojan kautta sukulaisia pojan kaikille lapsille, ne ensimmäisen liiton lapset ovatkin tärkemäpiä ja heihin ns. satsataan enemmän kuin nuorempiin lapsiin!
Tämä on ihan verratavissa mihin tahansa elämän asioihin.
Ei kukaan tieten tahtoen osta hometaloa tai hakeudu töihin työpaikkaan, joka menee konkurssiin tai jossa joutuu työpaikkakiusaamisen kohteeksi !!
Ei voi tietää etukäteen, vaikka kuinka yrittää katsoa eteenpäin.
eikä kaikkiin tilanteisiin voi itse vaikuttaa, vaikkua kuinka yrittäisi.Se että jollakin on 13 v mennyt niiiin hienosti ja hyvin lapsipuolen kanssa, ei tarkoita että yhtä hyvin automaattisesti, kun vaan aikuinen jaksaa panostaa, menee kaikilla.
Kyse on eri ihmisistä. Eikä kaikki ole aina siitä aikusesta kiinni.
Ihminen se on äitipuolikin. Siinä kuin äitikin.
Erilleen muutto on hyvä ratkaisu, kun yhteiselo ei toimi.
Toisen lasta ei tarvitse rakastaa. Toisen lasta ei tarvitse edes sietää.
Ei kaikki edes omiaan. He jättävät kasvatusvastuun silloin muille.
Äitipuoli voi jättää sen biologisille vanhemmille. Tai isäpuoli.
silti ollaan miehen kanssa päätetty, että perhe pysyy kasassa.
Meillä oli paljon paljon pienemmät ongelmat. Ei edes ongelmia. En vaan jaksanut. Ja on yhteisiä lapsia. Asumme erillään. Tämä on hyvä. Haluan olla täysijärkinen aikuinen omille lapsilleni.
Minä ainakaan en ole rintamakarkuri. Huolehdin omistani. Jokainen huolehtikoot ensisijaisesti omista lapsistaan ja JOS voimia ja viitseliäisyyttä jää, sitten voi alkaa huolehtia toisten tekemistä. Sen miehen lapsi on toisen tekemä.
Se, joka tässä meidän tapauksessa on rintamakarkurki, on lapsen äiti, joka ei ole kiinnostunut lapsestaan.
En ole ap, olen tämä toinen tai ketjun ainoa, joka tulee aloittajaa.
Sitä yritinkin sanoa että mulla nyt vaan on mahdollisuus lähteä tästä tilanteesta pois. Tiedän kyllä että aina oikeat vanhemmmatkaan eivät tule toimeen omien lastensa kanssa, mutta he kuitenkin pohjimmiltaan RAKASTAVAT lapsiaan ja onneksi kovin harvoin hylkäävät. Minä ajattelen asian niin ettei minun ja lapsipuoleni ole pakko asua enää yhdessä, luulisin että tilanne on helpotus molemmille. Ja vaikeuksista. Valehteleminen varastaminen sukulaisilta rahan huijaaminen koulun laiminlyönti, niitähän riittää. Yritin hyvällä ja sittemmin en niin hyvällä ja nyt en enää jaksa välittää ja lapsi kyllä sen vaistoaa. Siksi minusta paras ratkaisu on erillään asuminen, en ole välejä kokonaan katkaisemassa kehenkään. Valitettavasti meillä ON yhteisiä lapsia.
on vielä suurempia ongelmia, eikä niitä selvitetä rintamakarkuruudella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos jotain epämiellyttävää tulee vastaan, sitä juostaan karkuun. Ja omat lapsesi saavat pelätä, koska on heidän vuoronsa joutua hylätyiksi.
Sinulla ei ole velvoitteita lapsipuoltasi kohtaan samalla tavalla kuin omiasi, mutta se, että yksi lapsi huonolla käytöksellään saa sinut muuttamaan pois ja pakottamaan lapset jäämään "isättömiksi" eli isän huomiota vaille niin kuin eroperheissä, viestii lapsillesi, että ongelmia ratkaistaan pakenemalla ja hylkäämällä. Mitä sinä sitten teet, kun oma lapsesi käyttäytyy noin? Muutat itse pois vai heität lapsen ulos talosta?
Jos lapsi todella on ongelmallinen eikä kyse ole vain teidän väleistänne, on selvää, että sitä apua pitää hakea laajemminkin. Isän on tehtävä se. Pyydettävä apua kaikilta tahoilta: koulusta opettajilta, kuraattorilta, psykologeilta jne. Lastensuojelukin on hyvä ottaa kuvioon mukaan esim. perhetyöntekijät pyrkivät tukemaan lapsen ja perheen hyvinvointia.
Lapsipuolesi voi nyt pahoin. Hän tarvitsee rajoja ja rakkautta. Jos et kykene näihin, anna ainakin hänen sisaruksilleen ja isälleen mahdollisuus. Ei tarvitse asua muualla, vaikka ei juurikaan tekemisissä olisikaan. Näkisin silti paljon urheampana sen, että tukisti myös isää tässä taistelussa ja näytät pikkusisaruksille, että te vanhempina seisotte myrskyssä ja tuulessa yhtenä rintamana ja että teiltä ei keinot lopu kesken.
Niin, tilannetta tarkemmin tuntematta voisi ainakin kuvauksesi perusteella olla ihan paikallaan, että lapsipuolesi muuttaa hetkeksi pois kotoa. Teinä ottaisin silti perhetyöntekijöiden, koulukuraattorin ja koulupsykologin arviot sekä nuorisopolin arviot ennen näitä ratkaisuja.
Jos isä ei suostu laittamaan nuorta hoitoon eikä asiasta voi keskustella, niin sitten sinun muuttosi on oikea ratkaisu. Kaikissa muissa tilanteissa näen, että sinä valitset sen helpoimman tien, kun vaikeuksia ilmaantuu ja että ajattelet liian vähän miestäsi ja lapsianne ja eniten vain itseäsi. Nythän olet valmis tekemään miehestäsi eroisän, koska et tule toimeen lapsipuolen kanssa.
samanlaisia tuntemuksia, monesti toivon että tulisi ero ihan vaan six et pääsis kauhukakarasta eroon ainakin silloin kun lähtis omaan osotteeseen. mut vielä yritän kestää välillä on heikompia ja välillä huonompia hetkiä. tänään tiedän jo etukäteen ettei tule olemaan helppo ilta. kyseessä siis hieman mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä lapsi.. vahvakin luonne alkaa tässä murentua. 2kk odotettu että saatas apua lapsen tilanteeseen mutta jonot on terapiaan liian pitkät ja minkäs tälle voi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(kiitos Sinulle joka hiukan tajusit minunkin ajatustani..)
Lapselle on haettu apua. Lapsen äiti syyttää meitä kaikesta vaikka itse jätti lapsen muuttaakseen toisen miehen luo. Ja anteeksi, mutta jos valehtelu varastaminen huijaaminen ym ei ole 12 vuotiaalla isoja ongelmia niin mikä on? Ja siis mitä luulette tulevaisuuden tuovan, itse ei tunnu kokevan kovinkaan huonoa omaatuntoa mistään tekosistaan.
Ja minusta nimenpmaan nyt isän ei pitäisi laittaa tätä lasta muualle asumaan, kuten joku ehdotti. Tuen kyllä isää jne mutta olen huolissani yhteisistä lapsistamme, miten he kokevat tämän tilanteen.
Joo, kaikkea ei voi ennakida, luuletteko etten ole katunut. Olisi silloin sinkkuna pitänyt tajuta lukea tätä vauvaa niin olisin tajunnut varoa UUSPERHETTÄ.
En ole ap, olen tämä toinen, joka ei asu enää lapsipuolen ja tämän isän kanssa.
Minä kysyn: miksi tässä vastuutetaan äitipuolta? Miksi ei lapsen isää ja lapsen biologista äitiä? Eikö heillä ole mitään vastuuta?
Miksi äitpuolen pitää jaksaa? Entäs jos se jaksaminen menee omien biologisen lasten kustannuksella? Enää ei riitäkään omille lapsille, kun kaikki voimat menee miehen teiniin, eikä lapsen isä tai lapsen äiti ole kiinnostunut?
Minä en ainakaan aloittaisi lastensuojelun asiakkuutta perheelleni puolison lapsen takia, koska sen pesuveden mukana menee ne omatkin lapset. LS:n merkinnät ovat ikuisia eivätkä katoa koskaan mininkään ja jos joskus tulee mitä tahansa omien lasten kanssa, siellä on sitten se, että ahaaaaaa! sinulla oli 10 vuotta sitten vaikeuksia miehesi lapsen kanssa, hmmmm...
Eikö oikeasti voitaisi ajatella, että jokainen tekee sen ratkaisuin mikä itselle on sopivin ja paras, vaikkei se sulle sopisikaan?
Se mikä on hyvä sinun lapsille, ei välttämättä ole hyvä minun lapsilleni? Ja mikä sinun jaksaminen, ei ole minun jaksamistani.
Eikö äiti voisi näyttää omille lapsilleen että nämä omat ovat ykkössijalla hänelle? Myöhemmin voi kertoa, että se isän lapsi oli kiva ja rakas, mutta niin raskas että en olisi enää jaksanut hoitaa tietä. Ja päätin, että teillä on oltava äiti, koska isää teillä ei ollut eikä ollut isää tälle isän lapsellekaan.
Ja miten niin NYT viedään lapsilta isä? Ja edelleen minä kysyn, missä on tämän aloittajan lapsen äiti? Tai muut sukulaiset?
Jos isä ei selviä teininsä kanssa, hän voi ottaa perhetyöt ja sossut ja psykologit elämäänsä.
Ei-biologisella on vain vastuut ja velvoitteet, mutta ei ollenkaan niitä oikeuksia mitä jokaisella vanhemmlla on lapsiinsa.
Teini-ikä on hankala, myös suhteessa omiin vanhempiinsa. Olette tietoisia, kiinnostaako tätä teiniä joku äitipuoli? Tai tämän rooli suhteessa häneen? Teini haluaa irtautua. Kun hän haluaa irtautua omistakin vanhemmista, ei siihen kuulkaa kiinnosta ottaa lähi-ihmiseksi jotain äitipuolta - tyyppiä, naikkosta, joka on vienyt isän ja tyttären silmissä ON kilpailija isästä!
Ja miksi kukaan ei kysy tämän teinitytön mielipidettä! Kenties hän oikeasti on iloinen, että äitipuoli häipyy!
Ei meillä ainakaan miehen teini minun perääni haikaile eikä yhteyttä ota! Ei ole kaivannut näitä nuorempia sisaruksiakaan - tai puolikkaita, joiksi hän itse on ne nimittänyt, eikä kokonaisena koskaan ole pitänyt. vaikka kaikki mahdollisuudet siihen annettiin.
että jos jotain epämiellyttävää tulee vastaan, sitä juostaan karkuun. Ja omat lapsesi saavat pelätä, koska on heidän vuoronsa joutua hylätyiksi. Sinulla ei ole velvoitteita lapsipuoltasi kohtaan samalla tavalla kuin omiasi, mutta se, että yksi lapsi huonolla käytöksellään saa sinut muuttamaan pois ja pakottamaan lapset jäämään "isättömiksi" eli isän huomiota vaille niin kuin eroperheissä, viestii lapsillesi, että ongelmia ratkaistaan pakenemalla ja hylkäämällä. Mitä sinä sitten teet, kun oma lapsesi käyttäytyy noin? Muutat itse pois vai heität lapsen ulos talosta? Jos lapsi todella on ongelmallinen eikä kyse ole vain teidän väleistänne, on selvää, että sitä apua pitää hakea laajemminkin. Isän on tehtävä se. Pyydettävä apua kaikilta tahoilta: koulusta opettajilta, kuraattorilta, psykologeilta jne. Lastensuojelukin on hyvä ottaa kuvioon mukaan esim. perhetyöntekijät pyrkivät tukemaan lapsen ja perheen hyvinvointia. Lapsipuolesi voi nyt pahoin. Hän tarvitsee rajoja ja rakkautta. Jos et kykene näihin, anna ainakin hänen sisaruksilleen ja isälleen mahdollisuus. Ei tarvitse asua muualla, vaikka ei juurikaan tekemisissä olisikaan. Näkisin silti paljon urheampana sen, että tukisti myös isää tässä taistelussa ja näytät pikkusisaruksille, että te vanhempina seisotte myrskyssä ja tuulessa yhtenä rintamana ja että teiltä ei keinot lopu kesken. Niin, tilannetta tarkemmin tuntematta voisi ainakin kuvauksesi perusteella olla ihan paikallaan, että lapsipuolesi muuttaa hetkeksi pois kotoa. Teinä ottaisin silti perhetyöntekijöiden, koulukuraattorin ja koulupsykologin arviot sekä nuorisopolin arviot ennen näitä ratkaisuja. Jos isä ei suostu laittamaan nuorta hoitoon eikä asiasta voi keskustella, niin sitten sinun muuttosi on oikea ratkaisu. Kaikissa muissa tilanteissa näen, että sinä valitset sen helpoimman tien, kun vaikeuksia ilmaantuu ja että ajattelet liian vähän miestäsi ja lapsianne ja eniten vain itseäsi. Nythän olet valmis tekemään miehestäsi eroisän, koska et tule toimeen lapsipuolen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuen kyllä isää jne mutta olen huolissani yhteisistä lapsistamme, miten he kokevat tämän tilanteen.
Onko kaikki keinot tosiaan käytetty? Mietis vielä kerta ja toinenkin. Katuminen ei nyt auta vaan se että pistää hihat heilumaan ja asiat kuntoon. 12v. ei ole mikään menetetty tapaus. Muutto ei ole mikään ratkaisu.
Tuen kyllä isää jne mutta olen huolissani yhteisistä lapsistamme, miten he kokevat tämän tilanteen.
Onko kaikki keinot tosiaan käytetty? Mietis vielä kerta ja toinenkin. Katuminen ei nyt auta vaan se että pistää hihat heilumaan ja asiat kuntoon. 12v. ei ole mikään menetetty tapaus. Muutto ei ole mikään ratkaisu.
en siis ole ap.
Minä vetkutin poismuuttoa ihan liian monta vuotta.
Olisi pitänyt aikaisemmin.
Mutta nyt ollaan jo jonkin aikaa oltu eri osoitteissa.
Meillä miehen lapsi on isompi kuin ap,n alaikäinen kuitenkin vielä, opiskelee.
yteiset on vielä aika pieniä.
nykyinen asuntomme on kiva, viihdymme kaikki. Lapseet ovat ottaneet muuton ihan hyvin. Eivät kaipaa, eivät edes kysele miehen teinin perään !! ??
joten en minäkään aloita keskustelua hänestä tyyliin: onkos ikävä. Jos on , lapsi ottaa itse puheeksi. vaan ei ole ottanut.
Suhde siis on ollut aika olematon.
Isäänsä he tapaavat lähes päivittäin, koska asumme samalla paikkakunnalla. Isä tulee meille nykyiseen kotiin tapaamaan lapsia viettäen heidän kanssaan normaalia arkea vapaapäivillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastoinkäyminen niin todetaan että tää ei ole kivaa ja mä lähden. Ei siinä ajatella lapsia eikä puolisoa, mulla ei ole kivaa ja mä en jaksa. Viis siitä mitä muut kärsii, mulla on vaan tää yksi elämä.
Tuen kyllä isää jne mutta olen huolissani yhteisistä lapsistamme, miten he kokevat tämän tilanteen.
Onko kaikki keinot tosiaan käytetty? Mietis vielä kerta ja toinenkin. Katuminen ei nyt auta vaan se että pistää hihat heilumaan ja asiat kuntoon. 12v. ei ole mikään menetetty tapaus. Muutto ei ole mikään ratkaisu.
en siis ole ap.
Minä vetkutin poismuuttoa ihan liian monta vuotta.
Olisi pitänyt aikaisemmin.
Mutta nyt ollaan jo jonkin aikaa oltu eri osoitteissa.
Meillä miehen lapsi on isompi kuin ap,n alaikäinen kuitenkin vielä, opiskelee.
yteiset on vielä aika pieniä.nykyinen asuntomme on kiva, viihdymme kaikki. Lapseet ovat ottaneet muuton ihan hyvin. Eivät kaipaa, eivät edes kysele miehen teinin perään !! ??
joten en minäkään aloita keskustelua hänestä tyyliin: onkos ikävä. Jos on , lapsi ottaa itse puheeksi. vaan ei ole ottanut.
Suhde siis on ollut aika olematon.Isäänsä he tapaavat lähes päivittäin, koska asumme samalla paikkakunnalla. Isä tulee meille nykyiseen kotiin tapaamaan lapsia viettäen heidän kanssaan normaalia arkea vapaapäivillään.
Tai tuntevat ettei tästä yhdestä voi kysellä koska sinä et siitä pidä. Lapset eivät ole tyhmiä, he vaistovat paljon asioista vaikka me aikuiset ne yritämme salata.
Joo olen yrittänyt ajatella että huhhuh kun olen itsekäs ja ei pidä luovuttaa mutta tosiasia on että omassa kotona on aika kireä tunnelma. Joutuu kokoajan pelkäämään että lapsi varastaa rahaa tms tavaraa, kiusaa sukulaisia, varastaa ja hajottaa "kavereiden" omaisuutta.Kun puhut sille keksii USKOMATTOMIA tarinoita joihin tuntuu itsekkin uskovan. Ja senverran on uskottava että huijaisi teitä kaikkia mennen tullen.
vastoinkäyminen niin todetaan että tää ei ole kivaa ja mä lähden. Ei siinä ajatella lapsia eikä puolisoa, mulla ei ole kivaa ja mä en jaksa. Viis siitä mitä muut kärsii, mulla on vaan tää yksi elämä.
onkin tässä ketjussa puhunut... huoh
Vittu jos on noin tyhmä onko pakko vastata???
entäs jos ei ole mitään kaivattavaa? Lapsillakaan. Käviskö semmonen vaihtoehto mielessä? Että se herttainen pieni teini ei ollutkaan kiva eikä mukava näille pienemmille lapsille?
Sinä et ole elänyt tämän ihastuttavan teinin kanssa, eikä sinun lapsesi.
Lapset eivät ole tyhmiä. Kyllä pienikin tajuaa, kuka heistä tykkää ja kelle he ovat rasite. vaikka se inhoaja olisikin se teini.
Minun lapseni eivät ole niitä lapsia, jotka vaikenee, vaikka sinun lapsesi mykkänä seinään tuijottaakin.
Tuen kyllä isää jne mutta olen huolissani yhteisistä lapsistamme, miten he kokevat tämän tilanteen.
Onko kaikki keinot tosiaan käytetty? Mietis vielä kerta ja toinenkin. Katuminen ei nyt auta vaan se että pistää hihat heilumaan ja asiat kuntoon. 12v. ei ole mikään menetetty tapaus. Muutto ei ole mikään ratkaisu.
en siis ole ap. Minä vetkutin poismuuttoa ihan liian monta vuotta. Olisi pitänyt aikaisemmin. Mutta nyt ollaan jo jonkin aikaa oltu eri osoitteissa. Meillä miehen lapsi on isompi kuin ap,n alaikäinen kuitenkin vielä, opiskelee. yteiset on vielä aika pieniä. nykyinen asuntomme on kiva, viihdymme kaikki. Lapseet ovat ottaneet muuton ihan hyvin. Eivät kaipaa, eivät edes kysele miehen teinin perään !! ?? joten en minäkään aloita keskustelua hänestä tyyliin: onkos ikävä. Jos on , lapsi ottaa itse puheeksi. vaan ei ole ottanut. Suhde siis on ollut aika olematon. Isäänsä he tapaavat lähes päivittäin, koska asumme samalla paikkakunnalla. Isä tulee meille nykyiseen kotiin tapaamaan lapsia viettäen heidän kanssaan normaalia arkea vapaapäivillään.
Tai tuntevat ettei tästä yhdestä voi kysellä koska sinä et siitä pidä. Lapset eivät ole tyhmiä, he vaistovat paljon asioista vaikka me aikuiset ne yritämme salata.
Joo olen yrittänyt ajatella että huhhuh kun olen itsekäs ja ei pidä luovuttaa mutta tosiasia on että omassa kotona on aika kireä tunnelma. Joutuu kokoajan pelkäämään että lapsi varastaa rahaa tms tavaraa, kiusaa sukulaisia, varastaa ja hajottaa "kavereiden" omaisuutta.Kun puhut sille keksii USKOMATTOMIA tarinoita joihin tuntuu itsekkin uskovan. Ja senverran on uskottava että huijaisi teitä kaikkia mennen tullen.
mitenkäs sitten meinaat tehdä kun se OMA biologinen lapsi tekee samaa isompana?
lapsi pihalle? asumaan isänsä kanssa?
ai niin mutta eihän heistä voi tulla kauheita kun heillä on sinun geeniperimä..
Semmosta se on.
Ja kuten kaikki ihmissuhteet, myös puolison lapseen se on kahdensuuntainen. Eikä todellakaan aina yksinomaan siitä aikuisesta, ei-biologisesta, lähtöisin oleva suhde. Osuutensa on lapsella itselläänkin, tämän molemmilla vanhemmillakin.
Ajatelkaa opettajia, päiväkodin tätejä. Ei hekään kaikista lapsista tykkää eikä kaikkien lasten vanhemmista.
Mutta työpäivän jälkeen pääse eroon...ja voi suhtautua ammattimaisesti.
Lapsipuolen tai siis puolison lapsen suhteen etenkin jos asuu kokoaikaisesti, ei tätä samaa voi. Eikä siinä enää ammattimaisesti voi suhtautua kun tunteet on mukana, on liian lähellä.
Eri osoitteeseen muutto on hyvä ratkaisu. Sinun ja miehen suhteen ei tarvitse katketa,v oitte jatkaa seurustellen, tilanne ja suhde paranee kun - valitettavasti - siinä välissä oleva lapsi ei enää rasita. Kumpaakaan.
Kaikki voi hyvin.