Minkä ikäinen lapsesi oli, kun hän oli ensimmäistä kertaa yötä muualla?

mutta mistä ihmeestä te voitte niin varmaksi tietää, että lapsi ei ole saanut traumoja oltuaan erossa vanhemmistaan pidempään kuin sen suositellun yö per ikävuosi?



Hyvin harmoin traumat on niin selkeitä, että ne tulisivat esille ennen nuoruus- tai aikuisikää tai että niitä tunnistaisi muut kuin asianomainen itse tai ammattitaitoinen psykologi. Esim. minun äitini voisi aivan hyvin sanoa, ettei fyysinen kuritus järkevissä rajoissa ole vahingollista, koska eihän siitä mullekaan jäänyt traumoja, kun sain muutamia kertoja lapsena piiskaa. Kävin koulut, menin naimisiin ja sain lapsia. Olen hyväkäytöksinen ja fiksu, ystävällinen ja aivan normaalin oloinen nainen. Ei äitini voisi millään tietää, että tosiasiassa noista muutamista selkäsaunoista JÄI traumat, joista kärsin koko loppuikäni, hiljaa ja salassa, koska en halua äitini mieltä enää tässä vaiheessa pahoittaa asiasta kertomalla.

on tosiaan erilaisia, mutta kannattaa kyllä lukea jotain psykologian opustakin joskus. Sehän on just "pahin" merkki, että "kaikki meni loistavasti" ja "lapsi ei reagoinut eroon mitenkään". Pienenä koetut hylkäämiskokemukset voivat oireilla vaikkapa paniikkihäiriönä 30-vuotiaana, kuten minulla.

esikoinen oli yökylässä äidilläni kun hän oli reilu 3 kk vanha...sitten toinen lapsemme oli eka kerran yökylässä samaisessa mummolassa isoveljensä kanssa kun oli 11 kk vanha. Ei ole ollut usein yökylässä toisin kuin esikoinen oli tosiaan heti pienestä pitäen usein, isovanhemmat itse pyytävät. Nyt jopa 5-7 vrk vanhimmainen appivanhempien mökillä kesällä :)

yökylään. Alkuilta oltiin kaverin synttäreillä, ja myöhemmin vietiin äidilleni, ja menimme jatkamaan juhlintaa. Loppuyöstä menimme myös äidilleni, eli kohtuu ajoissa olin jälleen lapseni luona :), mutta muutaman tunnin yövapaata saimme näin.

Ja oli mummolassa kaksi tai kolme yötä yhtä soittoa.



Musta kyllä tuntui aika kauhealta laittaa niin pieni yksin yökylään, mutta meillä olikin silloin pakkotilanne, eli yksityiskohtiin menemättä sellainen katastrofi kämpässä joka piti korjata ennen kuin lapset saattoi tulla kotiin.



Ei se kuopus ole siitä vaurioitunut - on aina ollut ja oli sen jälkeenkin aurinkoinen ja luottavainen lapsi - ja ihanaa että on sellaiset mummo ja ukki jotka auttoivat siinä hädässä.

mieheni ei halunnut jättää väitöskaronkkaani lyhyeksi ja vähäalkoholiseksi. eikä myöskään halunnut että minä lopetan juhlani etuajassa. ja lapset eivät olleet isovanhemmilla vaan serkuillaan.

esikoinen oli n. 5 kk, keskimmäinen n. 6 kk ja kuopus n. 7 kk. Eli kutakuinkin heti sen jälkeen menivät yöhoitoon kun lopetin imetyksen. Ensimmäinen kerta oli hieman haikeaa, mutta kun yökyläilyt menivät poikkeuksetta aina tosi hyvin, niin ihan luottavaisesti on sen jälkeen jätetty. Olivat isovanhemmillaan yökylässä joitaki kertoja vuodessa. Myös muutamia öitä kerrallaan, jos kävimme miehen kanssa esim. pitkän viikonlopun jossain reissussa. Lapset on nyt teinejä.

Jos lapsella on välittävät ja rakastavat vanhemmat niin yksittäisillä asioilla ei kuitenkaan pysyviä traumoja saa aiheutettua, jos lasta kuuntelee ja asioista puhuu. Asia on tietysti eri, jos tapahtuu jotain mullistavan isoa, mutta sellaisetkin asiat on mahdollista purkaa.



Omassa lapsuudessa minua eivät häirinneet satunnaiset mummolareissut. Ne olivat ihania kokemuksia, muistoja joista olen todella kiitollinen. Oli niin upeaa käydä oman isoisäni kanssa tarkistamassa katiskoja jne. aivan kahdestaan. Hän jopa antoi minun tehdä itselleen erilaisia kampauksia vaikka ei selvästikään ollut hänen juttunsa :) Isoisäni on ollut kuolleena jo vuosia, mutta ikävöin häntä edelleen.



Traumat johtuvat käsittelemättömistä asioista. Omalla kohdallani lapsuudessa ahdistavin asia silloin tällöin päätään nostanut tunne, että en ollut yhtä tärkeä kuin veljeni. Siihen ei sinänsä ollut edes mitään syytä, mutta niin silti joskus tunsin. Olen kuitenkin asiasta vanhempien kanssa puhunut ja olen päässyt jo silloin eroon niistä ajatuksista.

Jos hylkää niin sitten hylkää. Ei sitä saa muuksi väännettyä, vaikka paasaisi maailman tappiin!

ei ole ollut kertaakaan yökylässä. Kotona on ollut pari yötä isoäitinsä hoitamana kun ollaan oltu miehen kanssa häämatkalla. Mutta siis muualla ei ole yöpynyt vielä ilman vanhempiaan. On kyllä niin reipas, että varmasti onnistuisi yökyläilytkin, mutta tilaisuutta ei ole tarjoutunut.

olleet eka kerran yökylässä (kaverillaan) 6-8 vuotiaina, yhden yön kerrallaan.

tuon kiintymyssuhdetutkimukseen pohjautuvan suosituksen mukaan. Lapsi oli ekaa kertaa yöhoidossa ollessaan 1v 3kk. 2,5-vuotiaana oli 2 yötä, mutta se oli jo todella pitkä aika lapselle. Olemme pitäneet myös pitkät tauot aina hoitokeikkojen välillä, lapsi on nyt 3v ja ollut 5 kertaa elämässään yöhoidossa.

Minäkin olen ylisuojeleva äiti ja olen aina halunnut olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon, mutta kyllä 2-vuotiaan olen voinut hyvillä mielin jättää hoitoon tutuille mummoille. Harjoitelkaa ensin yksi yö ja ehkä jos hoitaja pääsee ekaksi kerraksi teille kotiin niin on lapselle vielä helpompi tilanne. Lapselle tuo ei ole millään lailla pahasta ja luulen, että itsellesikin tuo vapaa tekisi hyvää.

Täällä kohta 2 v. tyttönen, josta en ole vielä halunnut olla yötä erossa. Oon miettinyt, josko raaskisin viedä hänet uutena vuonna mummulleen, että saataisiin vähän lomaa miehen kanssa.

Missä iässä teillä on aloitettu yökyläilyt ja miten on mennyt?

Eikö suositus ole, että yö per ikävuosi on sopiva aika olla vanhemmistaan erossa? Ootteko todenneet tämän käytännössä toimivaksi?

Itse en voisi kuvitellakaan, että jättäisin tyttöni kahdeksi yöksi kylään, kun yksikin yö tekee tiukkaa. Ehkä oon vähän ylisuojeleva, mutta en itsekään tykkää olla yötä poissa kotoa, niin en jotenkin osaa vaatia sitä lapseltakaan...

rippileirillekin lapsia, jotka eivät ole koskaan olleet poissa vanhempien luota kokonaista yötä. Siis noin 14-15-vuotiaita.

oli yön (tosiaankin vain yön) isoäitinsä luona. Ja sitten parin kuukauden sisään pari muutakin kertaa, yhden yön kerrallaan. Illalla hoitoon ja aamulla takaisin. Koliikkivauvan vanhempina ei muuten juuri nukuttu, kun oli vielä pieni asuntokin tuohon aikaan. Vauva siis osasi juoda tuttipullostakin, jotta silloin tällöin yöllä sain mäkin nukkua yhden syöttövälin pidempään. Näitä satunnaisia öitä lukuun ottamatta täysimetin 4kk (silloinen suositus) ja imetystä jatkoin muuten vuoden ikään saakka. Ei vaikuttanut negatiivisesti siis tuo pullostakaan saatu maito, ainoastaan positiivisia vaikutuksia, kun auttoi hurjasti jaksamiseen!



Päivällä mun mielestä oli paljon vaikeampi jättää hoitoon (eipä siis montaa kertaa ollutkaan), kun silloin oli itse hereillä ja vauvakin todennäköisesti hereillä. Yöllä itse nukkui ja vauva nukkui ja söi. Pullolla se syöttäminen vaan kävi nopeammin ja sitten lapsi taas nukkui. Kovempi operaatio aina mulla imettäessä, kun se kestikin aina tunnin tai enemmänkin. Ja toistui usein. Sitten nukkuikin paremmin, kun ei tarvinnut tehdä niin suurta työtä ja kuluttaa energiaa siihen ravinnonsaantiin, niin jaksoi nukkua pidemmät pätkät nämä muutamat kerrat, kun oli kotoa poissa tutun ja turvallisen ihmisen kanssa.



Sen jälkeen ei pitkään aikaan tarvinnut hoitoon pistääkään, kun koliikki loppui ja yötkin parani edes vähän.



Mä en ymmärrä, miksi just se yö traumatisois jotenkin enemmän? Jotkuthan pistää alle vuodenikäisensä joka päivä tuntikausiksi lapsiryhmään hoitoon! Pienempänä pahana mä näen lapsen nukkumisen jossain muualla läheisen aikuisen kanssa.



Ai niin, mun mielestä on parivuotiaalle se kaksi yötä aika pitkä aika olla pois vanhempien luota. Ja viikko erossa 7-vuotiaastakin kuulostaa pitkältä. Mutta en näe syytä, miksei alle vuoden ikäinen voisi olla joskus yhden yön jossain erossa vanhemmista, jos on se kolmanneksi läheisin aikuinen siinä!



Ja mites vaikka yksinhuoltajat, tällaisissa perheissähän isoäiti saattaa vaikka olla lapsen kanssa enemmän kuin joissain perheissä isät, eli miksi hän olisi sitten yhtään huonompi vaihtoehto hoitamaan? Vai eikö kumpikaan vanhemmista saa olla yhtään yötä pois lapsen luota, ennen kuin tämä täyttää 1 vuotta?



No, tehty mikä tehty, sen avulla jaksettiin. Edelleen olen sitä mieltä, että yöksi on helpompi jättää lapsi hoitoon kuin päivällä, vaikka päivällä oliskin lyhyempi aika. Eiköhän se hereilläoloaika merkkaa! Ei se lapsi nukkuessaan tiedä, missä se on. Ja pikkuvauva kun herää, niin tuttu syli ja maito riittävät ihan hyvin ja sitten nukahtaa uudestaan.



Meillä lapsi on muuten 3-vuotiaaksi ollut kotihoidossa, ei siis oikeasti ole ollut kovin paljoa elämässään ilman vanhempia. Eiköhän se ole "merkittävämpää" lapsen kannalta, jos on vaikka 1-vuotiaana suurimman osan päivistä hoidossa kuin se, että on vauvana pari-kolme kertaa yhden yön (pelkän yön) hoidossa? Ja vauvan olis voinut tuoda kotiin toki, jos olis ongelmia ollut. Mut ei ollut, vaan nukkui paremmin siel hoidossa kun kotona. Ja muuten ihan tutussa kopassaan.

kaikille on parhaaksi. Ei sillä ole väliä mitä muut tekevät, on erilaisia perheitä, erilaisia elämäntilanteita, erilaisia ihmisiä.

kun asuttiin ihan anoppilan kyljessä ja nähtiin toisiamme joka päivä. Eli oli takuututtu hoitaja ja umpituttu nukkumapaikka, oma sänky jne.



Kakkonen on taas ollut niin vaikeahoitoinen ja olemme asuneet niin kaukana sukulaisista, että lapsi oli vasta yli yksivuotias ollessaan ensimmäistä kertaa yön yli meistä erossa. Ja teki kyllä niin hyvää meille vanhemmille, eikä lapsikaan ole traumoja saanut. Oli tuttu matkasänky, jossa oli nukkunut aiemminkin, tuttu talo, tuttuja ihmisiä, muttei niin tuttuja mitä esikoisella aikanaan.



Mitäs jos menisitte miehesi kanssa hotelliin yöksi ja hoitaja olisi teillä yötä? Kannattaa kysyä myös miehen mielipidettä tilanteesta...

Meni hienosti.



Siitä lähtien on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti yökylässä mummolassa (ei vielä muualla, lapsi on nyt juuri 4v).



Meillä on toiminut hyvin ikävuosi + 1 yö malli tuon aloituksen jälkeen. Eli 2 vuotiaana oli maksimissaan 3 yötä poissa ja 3 vuotiaana 4 yötä. Nyt on tulossa talvella ensimmäinen 5 yötä. Uskon että menee hyvin kuten kaikki aiemmatkin yökyläilyt.

ole ollut yökylässä, mutta onkin vasta muutaman kuukauden. Suunnitteilla on kuitenkin isän kanssa johonkin hyvälle keikalle lähteminen, ravintolassa syöminen ja ns. laatuaika. Luotan meidän mummoon hoitajana, enkä usko että pikkanen nukkuessaan äitiä kaipaa. Äiti saattaa kyllä kaivata pikkasta. Siksi vielä suunnitteilla tämä homma.

10kk oli kun lähdettiin miehen kanssa ulkomaille 2 viikoksi. Hyvin meni.

Meillä ekan kerran mummolassa yötä noin 8-kuukauden ikäisenä. Sen jälkeen n. 1,5-vuotiaaksi ollut kolme kertaa mummolassa yhden yön ja tuolloin 1,5-vuotiaana oli ekan kerran kaksi yötä putkeen.



Kaikki yökyläilyt sujuneet todella hyvin. Isovanhemmat lapselle tuttuja, on useasti ollut iltaisin/viikonloppuisin ihan päivällä hoidossa. Joskus mummo hakenut lapsen hoitoon ihan itse, että saamme remontoida tms. rauhaassa.



Viimeksi lapsen ollessa 2 yötä putkeen, oli molempina öinä nukkunut koko yön heräämättä, joten hyvin on pärjännyt.