Mulla on asennevamma

On on.



Kökötetään taas sisällä, vaikka ilma on kuin morsian. Tai ainakin sen verran, mitä se tähän aikaan vuodesta voi olla.



Mä en jaksa joka hemmetin päivä tapella yhden ipanan kanssa lähdetäänkö vai eikö, puetaanko vai eikö. Kyse ei ole siitä, ettenkö saisi sitä vietyä ulos. Jätkä vaan pistää AINA hanttiin. Kysyttiin siltä tai ei. AINA.



Tenavia on kolme. Ne osaa käyttäytyä, mutta se tietty vaatii joka käänteessä ohjeita, opastusta, vahtimista, vaatimista... Hitto, mä en halua olla täyspäiväinen poliisi. Ulsopäin näyttää ihan hyvältä. Mulla on tuntosarvet pystyssä koko ajan.



Mä vihaan leikkipuistoja. Oikeasti. Ei siellä ole ikinä ketään ja kökkiminen kyllästyttää. Se on vaan t-y-l-s-ä-ä... Tai kai se menis, jos mä voisin istahtaa penkille kirjaa tai lehteä lukemaan ja mukelot leikkis keskenään. Mutta ketut. Yhtä pitää keinuttaa, toista auttaa kiikkuvempeleen päälle, kolmas haluu kieputusta karusellissa ja hetken päästä joku toinen haluaa, että teen hiekkakakkuja. Ok, meneehän se joskus. Mutta mä en silti TYKKÄÄ mistään hemmetin hiekkakakuista. En. Ja ipanat haluu vaan puistoon.



Ehkä mulla on sit asennevamma. Mitenkähän se korjataan?



Käydään paljon kirjastossa yms. mutta ei niissäkään joka päivä viitsi/voi rampata... Metäsretkilläkin joskus. Nuorimmainen on vaan nsen verran pieni, että kulkeminen on vähän haasteellista ja osin joutuu vielä kantamaan.