Vakava lapsi - ongelma vai persoonallisuus?

mä olin tuollainen lapsena. SIlloin se oli persoonan osa, ns. tosikkoutta ja huumorintajuttomuutta. Kyllä mä yleensä tajusin, mikä ihmisten vitseissä olisi pitänyt olla hauskaa, mutta se ei minusta ollut sitä. Mut joskus en tajunnut että vitsailivatkaan, koska siinä tilanteessa ei mun mielestä olisi pitänyt vitsailla, oli mielestäni kysymys vakavista ja tärkeistä asioista. Olen sellainen vieläkin, eikä se nyt suuri ongelma ole. Osaan jo teeskennellä huvittuvani vaikkei pätkääkään huvitakaan.



Mun lapseni on myös aika samanlainen. Sillä tuo on osa aspergerin yhtymän opireistoa ja ihmisten mielestä siis ongelma.

Tietysti ylenmääräistä vakavuutta voisi aiheuttaa masennuskin, tai jos kotioloissa olisi tosiaan jotakin häikkää, mutta jos lapsi vaikuttaa jokalailla reippaalta, ei ole arka eikä syrjäänvetäytyvä, eikä sinullakaan mikään vaisto sano että joku olisi pielessä, niin sanoisin että se on hänellä varmaankin ihan vaan luonteenpiirre . Hänen vanhempansakin ovat varmaan vakavia ja asiallisia?

Kai hän sentään joskus hymyileekin? Jos ei sinun vitseillesi, niin joissakin muissa tilanteissa?

Olen kiinnittänyt täsmälleen samoihin asioihin huomiota. Luulin aluksi, että on jännitystä, mutta nyt ollaan tunnettu yli vuosi ja en ole koskaan nähnyt tytön edes hymyilevän. On kuitenkin reipas, sanoo jopa vastaan meille aikuisille tyyliin "kyllä mä voin vielä jäädä leikkimään" kun olen pyytänyt häntä lähtemään kotiin kun meille tulee vieraita tms.



Olen joskus lukenut jostain, että huumorintaju ei ole sisäsyntyistä, vaan lasta pitää opettaa siihen. Se siis vaatii kutittelua, hulluttelua, vitsailua jne. Samasta artikkelista luin, että se myös vahvistaa lapsen itsetuntoa ja siksi olen itse pitänyt sitä tärkeänä. Ja myös miehelleni ja minulle luonnollisena.



Jossain määrin tunnen tämän lapsen äidin ja kiinnitettyäni huomion lapsen vakavamielisyyteen, kiinnitin huomiota samaan piirteeseen myös äidissä. Äiti on olemukseltaan rennompi, mutta ei kuitenkaan sellainen vapautuneesti jutteleva ja naureskeleva ihminen.



En siis oikeastaan osaa vastata kysymykseesi, mutta olemme oikeasti mieheni kanssa pohtineet, että lapsella saattaa olla ainakin jatkossa ongelmia... Esim. oman lapseni synttäreillä tämä tyttö vetäytyi järjestelmällisesti kaikista ohjelmista, ei hymyillyt, ei jutellut, ei mitään. Kaikki muut lapset olivat vapautuneen iloisia ja innostuneita synttäreistä ja ohjelmista jne. Osa jutteli innostuneesti, osa luonteensa mukaisesti olivat vain hiljaa. Kuitenkin kun juhlat päättyivät, tämä naapurin lapsi ei halunnut lähteä kotiinkaan.

ap jatkaa mietiskelyään aiheesta:

Olen sitten vissiin kapeakatseinen, kun olen automaattisesti ajatellut että lapset on pelleileviä ja kikattavia luonnostaan. Rempsuttavat käsillään kaikkea eteen tulevaa ja kurkistavat esimerkiksi juustosiivuun purrun reiän läpi... Tästä lapsesta en voi kuvitellakaan. Silti hän leikkii hyvin, ihan semmoista kunnon leikkiä. Mutta en usko, että vaikka rämpyttäisi ovenkahvaa tai hymyilisi lasten muuten rakastamille pieraisuillekaan. Kyllä silti esimerkiksi kinastelee lapseni kanssa leikkien juonesta, ei siis ole tahdoton kynnysmatto.

Jokainen lapsi saa olla omanlaisensa, mutta minulle tämä on ensimmäinen laatuaan.

Tuntuu, että jos lapsi olisi masentunut tai asperger, se näkyisi jotenkin leikissä. Tältä vain puuttuu hassuttelu.

ap jatkaa mietiskelyään aiheesta:

Olen sitten vissiin kapeakatseinen, kun olen automaattisesti ajatellut että lapset on pelleileviä ja kikattavia luonnostaan. Rempsuttavat käsillään kaikkea eteen tulevaa ja kurkistavat esimerkiksi juustosiivuun purrun reiän läpi... Tästä lapsesta en voi kuvitellakaan. Silti hän leikkii hyvin, ihan semmoista kunnon leikkiä. Mutta en usko, että vaikka rämpyttäisi ovenkahvaa tai hymyilisi lasten muuten rakastamille pieraisuillekaan. Kyllä silti esimerkiksi kinastelee lapseni kanssa leikkien juonesta, ei siis ole tahdoton kynnysmatto.

Jokainen lapsi saa olla omanlaisensa, mutta minulle tämä on ensimmäinen laatuaan.

Tuntuu, että jos lapsi olisi masentunut tai asperger, se näkyisi jotenkin leikissä. Tältä vain puuttuu hassuttelu.

jos hänellä on noinkin hyvät vuorovaikutustaidot, osaa leikkiä ihan kunnolla ja kehitellä leikkien juonta, ei ole mitenkään vetäytyvä ja on sosiaalisesti taitava.

Hän on vaan sitten vakavansorttinen luonnostaan.

Kuulostaa kyllä jotenkin tosi söpöltä lapselta :)

Mun pojan yksi kaveri on vähän saman tyylinen.

Aika totinen torvensoittaja, ei juuri riehu eikä naura, on muutenkin säntillinen. Hymyilee kylläkin. Kun on meillä yökylässä, viikkaa vaatteensa nätisti sängyn viereen ja haluaa mennä vapaaehtoisesti viimeistään kymmeneltä nukkumaan.

Arvaa, kenet mä haluaisin useimmiten poikani kavereista yökylään? :D

Eikä heilläkään ole kotioloissa mitään vikaa, se on täysin varmaa. Pikkuveljensä onkin sitten

ihan eri maata, varsinainen vilperi :)

Tämä on mullekin ensimmäinen tapaamani lapsi! En ole koskaan tavannut tällaista tapausta. Väkisinkin tulee pohdittua lapsen kotioloja yms. vaikka en ole kyllä havainnut mitään outoa perheessäkään. Jossain vaiheessa kun tyttö vieraili meillä, yritin melkein väkisin saada häntä mukaan hassutteluun. Lisäksi olen kuunnellut lasten leikkiä oven takana ja ihan normaalilta se kuulostaa! :-)



Tyttö on tietysti sellainen kuin on ja se hänelle sallittakoon. Tärkeintä on, että lasten leikit sujuvat, mutta tuollaisesta lapsesta on suoraansanoen vähän vaikea tykätä! Hymyily on kuitenkin tietyssä mielessä luottamuksen osoituksen merkki. Omalle lapselleni tämä tyttö ei ole kyllä myöskään ykkösleikkikaveri. Ehkä juuri siksi, koska leikit eivät ole varsinaisesti "hauskoja". Niistä puuttuu nauru ja hassuttelu, vaikka niissä on muuten sisältöä.

Tämä on mullekin ensimmäinen tapaamani lapsi! En ole koskaan tavannut tällaista tapausta. Väkisinkin tulee pohdittua lapsen kotioloja yms. vaikka en ole kyllä havainnut mitään outoa perheessäkään. Jossain vaiheessa kun tyttö vieraili meillä, yritin melkein väkisin saada häntä mukaan hassutteluun. Lisäksi olen kuunnellut lasten leikkiä oven takana ja ihan normaalilta se kuulostaa! :-)

Tyttö on tietysti sellainen kuin on ja se hänelle sallittakoon. Tärkeintä on, että lasten leikit sujuvat, mutta tuollaisesta lapsesta on suoraansanoen vähän vaikea tykätä! Hymyily on kuitenkin tietyssä mielessä luottamuksen osoituksen merkki. Omalle lapselleni tämä tyttö ei ole kyllä myöskään ykkösleikkikaveri. Ehkä juuri siksi, koska leikit eivät ole varsinaisesti "hauskoja". Niistä puuttuu nauru ja hassuttelu, vaikka niissä on muuten sisältöä.

Mulle on helppo pitää tästä poikani kaverista, koska hän on aina tosi kohtelias, kiltti ja hymyilee kyllä. Hän on yksi poikani parhaista kavereista ja samalla luokalla.

Lapseni on kertonut hänestä vaan hyviä asioita.

Poikani on kyllä myöntänyt, että on itse tyhmäillyt ja tapellutkin koulussa ja koulun ulkopuolellakin, mutta tää kaveri ei tappele. Jos joku tyhmäilee, huutelee ja haastaa riitaa, niin hän ei osallistu sellaisiin.

Mun mielestä hän on tosi symppis lapsi, vaikka ei olekaan kovin avoin eikä ehkä perinteisellä tavalla huumorintajuinen.