Onko reipas kävely kelvollista kuntoliikuntaa?
Olen yrittänyt aloittaa juoksemista (noiden juoksukoulujen ohjeilla), mutta se tuntuu todella nihkeältä. Jaksan juosta muutaman minuutin kerrallaan ja koko ajan on verenmaku suussa. Ei yhtään mukavaa. Toki lenkin jälkeen on olo hyvä.
Tänään kävelin rivakan lenkin (n.45min) ja se oli ihanaa. Kävelin niin nopeasti, että tuli hiki ja hieman olisi hengästyttänytkin, jos olisi ollut puhekaveria. Olisin mielelläni kävellyt pidempäänkin, mutta piti mennä kotiin päästämään mies lastenhoidosta töihin.
Tuo kävely houkuttaisi siis liikuntana sen 5x/vko, mutta onko siitä "mitään" hyötyä? Vai pitäisikö vain jatkaa tuota juoksukoulua?
Olen normaalipainoinen. Tavoitteenani on siis pitää yllä jonkinmoista peruskuntoa, jotten sairastu ja painon haluaisin pitää näissä samoissa lukemissa.
Kommentit (14)
Kiitos teille kaikille vinkeistä! Unohdin juoksun täysin muutamaksi päiväksi ja ainoastaan kävelin rivakasti. Tänään sitten olin niin hyvällä tuulella, että lenkin keskellä päätin juosta pari sataa metriä, jos vain tuntuisi hyvältä. Juoksin ohjeidenne mukaisesti hitaasti, eli vain vähän kävelyä nopeammin, ja se oli ihanaa! Ei alkanut puuskututtaa ollenkaan ja askeleet vain rullasivat kevyesti. Juoksinkin sitten koko lenkin kotiin asti ja pidempäänkin olisin jaksanut! Olin ihan sairaan ylpeä itsestäni! Juoksua (tai no, hölkkää) tuli sellaiset 3km.
Tästä jatketaan :)
Kävely lisäksi vähentää esim. penikkataudin vaaraa, eli kun alkuun kohottaa kuntoa reippaalla kävelyllä, ei juoksemisestakaan tule niin helposti rasitusvammoja.
Tsemppiä ap:lle!
t. kävelemällä vaunujen kanssa aloittanut nykyinen maratoonari
eräänä päivänä alkoi sitten vain tuntua, että se ei riitä, ja niin lähdin juoksemaan. Yllättävän helposti pääsin vauhtiin.
Kiitos teille kaikille vinkeistä! Unohdin juoksun täysin muutamaksi päiväksi ja ainoastaan kävelin rivakasti. Tänään sitten olin niin hyvällä tuulella, että lenkin keskellä päätin juosta pari sataa metriä, jos vain tuntuisi hyvältä. Juoksin ohjeidenne mukaisesti hitaasti, eli vain vähän kävelyä nopeammin, ja se oli ihanaa! Ei alkanut puuskututtaa ollenkaan ja askeleet vain rullasivat kevyesti. Juoksinkin sitten koko lenkin kotiin asti ja pidempäänkin olisin jaksanut! Olin ihan sairaan ylpeä itsestäni! Juoksua (tai no, hölkkää) tuli sellaiset 3km. Tästä jatketaan :)
Just näin. Unohda kaikki juoksukoulut sun muut. Mene sen mukaan milloin tuntuu hyvältä, jos maraton yms. ei kuitenkaan ole ensimmäinen tavoitteesi. Aloitat nimenomaan erittäin kevyellä, hyvältä tuntuvalla hölkällä, kuten teitkin. Sitten viikkojen ja kuukausien kuluttua vauhtia on helppo aikanaan nostaa. Tarkoitus on, että hölkkä/juoksu tuntuu hyvältä.
ootko kokeillut tätä juoksukoulua?
http://www.pori.fi/vapaa-aika/liikunnanohjaus/juoksukoulu.html
-> lataa pdf
Mä aloitin sillä ja sen mukaan oon mennyt. Oon huomannut, että ohjeita täytyy todella seurata, eikä kannata paljonkaan sooloilla.
Nyt olisi sunnuntaina tarkoitus ekaa kertaa testata 5km juoksua. Mä oikeasti olin tosi huonossa kunnolla aloittaessani. Alun 2 minuutin juoksut olivat yhtä tuskaa. Mun juoksuvauhti on edelleen hidasta, pikemminkin hölkkää kuin juoksua, mutta nykyään jaksan juosta jopa puoli tuntia yhteen menoon, ehkä jopa kauemmin!
Myös kävelyvauhti on parantunut tämän harjoittelun myötä!
Suosittelen tätä todellakin kaikille juoksusta kiinnostuneille!
PS. olen muuten ylipainoinen (n. 25 kg ylimääräistä), joten sekään ei ole tälle este (tiedoksi niillekin)! Ei vain kannata juosta mäkistä maastoa, koska voi olla polville paha, vaan valita tasainen ja sorapohjainen maasto.
Tietenkin tämä on vain mun mielipidet kyseisestä juoksukoulusta... joillakin voi olla erilaisia mielipiteitä :)
Just tota Porin juoksukoulua kokeilin. Tai ihan ekaksi vain lähdin juoksemaan sellaista 1,5km:n lenkkiä (jossa oli pitkä ylämäki mukana) ja se oli tosi tuskaista. Muutaman kerran tuota juostuani siirryin seuraamaan juoksukoulua, mutta se tuntui jotenkin ikävältä sekin. Siis ongelmani molemmissa oli ollut liian kova vauhti!
Nyt sitten jaksoinkin hölkätä hyvin sen 3km ihan kävelylenkkieni pohjalta. Aion kyllä jatkossakin kävellä/juosta ihan fiiliksen mukaan, kun maratooni ei todellakaan ole tavoittena ;)
Tavoitteenani on saavuttaa terveyttä ylläpitävä kunto ja pitää paino näissä lukemissa.
kävelen yleensä päivittäin, ainakin puolentunnin lenkin. Joskus teen pidemmän lenkin ja joskus teen iltasella vielä toisen lenkin tuon puolituntisen lisäksi. Nyt on alkanut juokseminen houkuttamaan, mutta rintani ovat suht isot ja juokseminen sattuu. Mietin juuri, että onko juoksusta hyötyä, jos kävelyn lomassa tekee pari juoksupätkää, ei pitkiä, minuutin pari kestäviä?
jatka samaan malliin niin huomaat että kuntokin kasvaa samalla.
Mutta jos haluat kehittyä ja saada onnistumisen elämyksiä, niin suosittelen kyllä harjoittelemaan myös juoksua. Sitten, kun juoksu alkaa sujua, niin kävelylenkit ovat hyviä välipäivän palauttavia harjoitteita. Liian usein naiset tyytyvät vain hoitamaan "liikuntavelvoitteen" alta pois kaikkein helpoimmalla tavalla, eivätkä ota haasteita vastaan. Itselleni juuri vaikeuksien voittaminen on liikunnassa se juttu. Tykkään rääkätä itseäni ja nautin rankan treenin jälkeisestä tunteesta. Tietenkään kaikki harjoittelu ei saa olla rankkaa, vaan kevyttäkin liikuntaa tarvitaan!
Minusta kuulostaa, että juokset liian kovaa, ja siksi jaksat vain lyhyen ajan. Onko sinulla sykemittari?
Suosittelen myös intervalliharjoittelua, eli kävelyn ja juoksun vuorottelua (esim. 4 min juoksua, 4 min kävelyä, vähitellen pidentäen). Se on tosi tehokasta, ja kunto kasvaa nopeasti.
Mitäs jos unohtaisin tuon juoksukoulun vähäksi aikaa ja keskittyisin muutaman viikon kävelyyn? Jos sitten jaksaisin vaikkapa tuollaista intervaliharjoittelua? Miltä kuulostaa?
AP
Lenkkien pitäisi olla aika pitkiä, tunti-kaksi ainakin toisinaan.
Maratonkoulussakin pannaan kävelykuurille ne, joilla syke ei pysy tarpeeksi alhaalla juosten. Peruskunnon kohotuksen jälkeen voi lisätä juoksun osuuttta pikkuhiljaa. Sykemittari on kyllä todella hyvä, mieti vakavasti sen hankkimista. Se myös motivoi, jos on vähänkään tekniikasta kiinostunut.
Mitäs jos unohtaisin tuon juoksukoulun vähäksi aikaa ja keskittyisin muutaman viikon kävelyyn? Jos sitten jaksaisin vaikkapa tuollaista intervaliharjoittelua? Miltä kuulostaa? AP
Hyvältä :) Mun mielestä pääasia on, että liikkuu. Mulla on sykemittari, ja reipas kävelykin on hyvää liikuntaa, kunhan tosiaan pitää sitä tahtia yllä.
Juokseminen on toki tehokkaampaa kuin kävely, mutta tuollainen reipas kävely todennäköisesti parantaa kuntoasi niin paljon, että parin viikon päästä jaksat juosta paremmin.
Vielä eräs juttu, ethän juokse joka päivä? Se oli aikoinaan mulle katastrofi, lihakset oli aina jumissa ja juokseminen pakkopullaa. Nyt juoksen 2-3 pidempää lenkkiä viikossa, ja nautin suuresti.
ei kai se ole liikaa?
Sykemittari olisi kai hankittava, mutta nyt ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Ehkä syksyllä sitten. Samalla pitäisi kyllä hankkia muutkin kelvolliset liikuntavermeet ihan kengistä lähtien...
AP