Kannattaako edes miettiä toista lasta, jos
päivittäinen lyhytkin oma aika on tärkeää äidin jaksamisen kannalta? Siis se, että saa lukea lehden ja juoda kahvin omissa ajatuksissaan.
Loppuuko oma aika ihan tyystin toisen lapsen myötä, vai unohtuuko tällaiset toiveet arjen pyörityksessä?
Vai tuleeko omaa aikaa tarvitsevasta äidistä hermoheikko tiuskija useammalle lapselle?
Kommentteja ja kokemuksia elävästä elämästä kaipaan, kiitos. Ja erityisesti jos joku on painiskellut saman asian kanssa, mihin päätökseen päädyit ja miksi?
Kommentit (43)
olla moisessa jamassa toista kertaa. TUo aika on niin kammottavana mielessä, etten ole halunnut enää lapsia, vaikka silloin tilanne oli, että olin leski vauvan kanssa.
Pelkään, että kaikki olisi taas samanlaista. Ja varmaan juuri siksi en pikkulapsiaikaa ole osannut kaivatakaan. Onneksi mieskään ei ole halunnut kovin aktiivisesti lasta.
ekan ollessa ainokainen tuntui, ettei sitä omaa aikaa päivällä ole lainkaan, mutta kun kakkonen syntyi niin jotenkin vaan sitä ehtii :) Taitaa olla niin, että joka inahduksesta ei hyppää ja isompi oppi antamaan äidille kahvirauhan ;)
se lapsuusaika on niin lyhyt, että kyllä aikuinen ihminen sen kestää ilman lehdenlukuakin.
keskustella ihmisten kanssa siitä lapsestaan vain.
Edelleen: Se aika on niin lyhyt.
Ja minua ei ainakaan kiinnosta elää elämääni niin, että teen asioita muita varten. Minä elän itselleni.
Edelleen: Se aika on niin lyhyt. Ja minua ei ainakaan kiinnosta elää elämääni niin, että teen asioita muita varten. Minä elän itselleni.
sehän tuli kuin apteekin hyllyltä. Toivottavasti myös sille lapselle:D
joillakin käy niin, että aika kultaa muistot pikkulapsiajan suhteen , toisilla taas se jää ikävänä mieleen pitkäksikin ajaksi.
Itselläni tapahtui jälkimmäinen, joten lapsiluku jäi yhteen. Olen kai sitten heikko ihminen, mutta jatkuva väsymys ja tunne siitä, että minä hetkenä hyvänsä pitää taas rynnätä lapsenhoitoon tekivät minulle todella pahaa. Vauvan kanssa sen väsymykse ja kiristävän tunteen pystyi naamioimaan pois, kun vauva kuitenkin oli maailman ihanin, mutta en luottanut siihen, että kärsivällisyys ja energia olisi riittänyt siihen, että noita olisi riittänyt vanhemmallekin lapselle, puhumattakaan edes siitä yhteisestä ajasta, jonka vanhempi lapsi tarvitsee.
Mie oon aamukahvi & päivän lehti -ihminen, tartten sen hetken omaa aikaa, että päivä käynnistyy. Aika usein herään ennen muuta perhettä ja hipsin laittamaan kahvit tippumaan. Niin ja ihan pikkuvauvahan nukkuu niin paljon, että varmasti ehtii lehden lukea rauhassa. Se väli, kun lapsi ei osaa vielä kontata ja haluaa olla pitkälti sylissä, kannettavana tai lattialla pitää kyykkiä vieressä kääntelemässä, on rasittavin. Mutta se on lyhyt ja menee ohi. Yksivuotias viihtyy jo aivan mainiosti lehtikahvien ajan omien puuhien parissa.
vaan lapseni ovat osa minun elämääni.
Koululaisia jo, enkä edellenkään kadu sitä, etten lukenut lehtiä muutamaan vuoteen...
vaan lapseni ovat osa minun elämääni. Koululaisia jo, enkä edellenkään kadu sitä, etten lukenut lehtiä muutamaan vuoteen...
...
Kertaakaan en ole katunut lasten hankkimista. Itse kaipaan kanssa pienen hetken omaa rauhaa, siksi rytmitin mahdollisimman nopeasti lasten päiväunet samaan rytmiin. Se jo helpottaa, kun saa hetken hengähtää.
Kaksi lasta leikkii myös varsin mukavasti keskenään, joten aina ei tarvitse olla viihdyttämässä.
Meillä on ikäeroa 1v2kk ja lapset ovat nyt 3v ja 2v10kk.
Välillä tietysti menee hermot, mutta se nyt on vaan normaalia elämää. Meillä on myös onneksi osallistuva isä perheessä, katsoo lapsia ja osallistuu yöherätyksiin. Sekin auttaa jaksamaan.
antaa niin jyrkät mielipiteet, että kuulostaa vihaiselta. Ymmärsin tekstisi varmaan väärin:D
ja samaa olen joskus miettinyt.Ja päätynyt siihen että yksi lapsi on just passeli mulle;nautin hänestä ja ehdin lukea lehdenkin jos haluan.Enkä tunne minkäänlaista syyllisyyttä tms asian takia.Tämä sopii mulle.
En tajua.
kun elää itselleen, niin ei toisten sanomisilla ole väliä.
Ja silloin myös tietää oman mielipiteensä - ja osaa ilmaista sen.
odotat että se ensimmäinen on 5v ja hankit sitten toisen niin ei ole kahta täysin hoidettavaa?
En kyllä tuollaista miettinyt itse.
Ja silloin myös tietää oman mielipiteensä - ja osaa ilmaista sen.
on näreet:D
se lapsuusaika on niin lyhyt, että kyllä aikuinen ihminen sen kestää ilman lehdenlukuakin.
keskustella ihmisten kanssa siitä lapsestaan vain.
mä en ainkaan puhu lapsistani tutuille tyyliin meidän janica jessica sitä ja tätä. Haluan yleensä puhua muista asioista, kuunnnella ystäviäni ym. Onhan sitä elämässä muutakin. Toki siinä tapauksessa jos tulee yleisesti lapsista puhetta lapsellisen ystäväni kanssa, mutta en silloinkaan suu vaahdossa paasaa:D
se lapsuusaika on niin lyhyt, että kyllä aikuinen ihminen sen kestää ilman lehdenlukuakin.
Jos et ole koko asiaa miettinyt. Toki tiedän, että näin pitäisi olla tai olisi hyvä olla, että äiti ei tarvitse omaa aikaa, mutta huomaan tuntevani toisin, ja pinna kiristyy jos pitää olla koko ajan jonkun saatavilla.
Olen ehkä hieman epäsosiaalinen, ja väsyn muutenkin ihmisten joukossa jos en pääse omaan rauhaan ajoittain. Tuntuu että en ehdi ajatella omia ajatuksia, jos joku vie huomion koko ajan. Lehden luku ei ole välttämättä se pointti, vaan oma aika. Tosin haluan pysytellä jollain tavalla myös maailman tapahtumissa mukana vauva-aikanakin.
Ap.
se lapsuusaika on niin lyhyt, että kyllä aikuinen ihminen sen kestää ilman lehdenlukuakin.