Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Parasta Lapsille, Pelastakaa Lapset
Boikottiin meni jos Risto Räikkönen ei eroa/pyydä anteeksi huomiseen klo 12 mennessä
Kommentit (5)
Kertoi jo silloin huonosta palkasta, älyttömästä kurista ja ennen kaikkea siitä, että taukoja ei saanut pitää. Oli siellä tasan yhden kesän.
Kyllä meillä kiersi ihan huhuja siitä, miten sinne ei kannata hakea töihin.
No, vihdoinkin asialle tehdään jotain. Mutta sekin varmaan siksi, että nykyajan nuorten vanhemmat puuttuvat asioihin, kun eivät kestä, että nuoria kohdellaan kaltoin.
Vain murto-osa Pelastakaa Lapset ry:n hädän ja lasten nimissä tapahtuvasta varainkeruusta ohjautuu itse kohteelle suurimman potin kerää tämä järjestö millä rahoittaa sumutuksensa.
Siitä huolimatta ymmärtämättömiä riittää jotka lahjoittavat rahaa tälläiselle yhdistykselle
tarkistamassa edes taustoja miten ja mihin rahat ohjautuu vai ohjautuuko mihinkään.
Pelastakaa Lapset ry:n väittämistä "ihmiskaupoista" 1960 luvun loppupuolella on muu muassa Suomen Yleisradio ja euroopan radioviestimet asettanut ohjelmia esityskieltoihin lisäksi Pelastakaa Lapset ry:stä on vireillä monta rikos- ja vahingonkorvauskannetta niistä myöhemmin infoa
Muistakaa tosiasia Pelastakaa Lapset ry ei todellakaan ole viranomainen vaan aivan tavallinen rekisteröity yhdistys jonka kaupalliset kriteerit eivät enää kestä rikosoikeudellista arviointia.
Pelastakaa lapset on pelkkä taloudellisin intressein toimiva kaupallinen yhdistys joka hutkii ja rahastaa sekä ainakin suomessa harjoittaa rikollista toimintaa.
Kuluttaja/yrittäjä älä anna rahaa tälläiseen epämääräiseen toimintaan!
Katso tästä Pelastakaa lapset ry:n raadollisuus havainnollisesta näkökulmasta
http://www.savethechildren-finland.blogspot.fi/
Jos nämä väitteet pitävät paikkansa, meidän perhe ei enää lintsillä käy.
Miksi