Lasten suru kun lemmikki kuolee yllättäin. Kokemuksia?

Oli kyllä jo vanha, mutta ihan hyväkuntoinen loppuun asti (kunnes selkä petti), joten emme olleet ehtineet valmistella lapsia lopetukseen.



Olihan se lapsille (5 v. ja 8 v.) aika iso shokki, lohduttomina itkivät sen päivän ja illan, kun lopetus tapahtui. Keksin sitten, että molemmat saivat valita mielestään parhaat valokuvat koirasta ja laittaa ne seinälle. Lisäksi molemmat tekivät "hyvästelykortit" koiralle eli piirsivät ja kirjoittivat terkkunsa. Tekeminen auttoi selvästi, lapset rauhoittuivat ja olivat huomattavasti toiveikkaampia.



Lopettamista seuranneen yön saivat nukkua meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa. Seuraavana päivänä lasten mummo vei heidät johonkin lastentapahtumaan, jotta ajatukset saatiin muualle. Sen jälkeen nuorempi lapsista oli jo ihan normaalin oloinen, vanhemmalle on ottanut kovemmalle, hän saattaa vieläkin (kohta vuosi koiran kuolemasta) purskahtaa välillä (pari kertaa kuukaudessa) itkemään, kun tulee niin ikävä. Pahin suru meni kuitenkin lapsilta aika nopeasti ohi.



Mutta jos jotain vinkkiä antaisin, niin tuo tekemisen keksiminen (eläimen muisteleminen jotenkin kivalla tavalla) tuntui toimivan hyvin.

nopeasti selviää meillä sekä lapset että aikuiset

Meillä kuoli saksanpaimenkoira 3-vuotiaana ihan yllättäen lasten koulupäivän aikana kohtaukseen. Olimme miehen kanssa kotona. Lapset haimme kesken koulupäivän kotiin, samalla juttelimme opettajille tilanteesta ja antoivat luvan lasten poissaoloon seuraavana päivänä jos siltä tuntuisi.



Lasten kanssa tulimme kotiin, koira oli keittiön lattialla mihin oli kuollut, siinä yhdessä itkimme ja muistelimme kauan. Lapset kävivän silittämässä ja halaamassa viimeisen kerran.



Tuhkauksen jälkeen koira haudattiin yhdessä ja lapset saivat kirjoittaa kirjeet/piirtää hautaan.



Lapset olivat tuolloin 9- ja 13-vuotiaat, ja tästä on 8 vuotta aikaa. Myöhemmin kun asiasta ollaan puhuttu, ovat lapset kertoneet, että heille oli tärkeää saada sanoa ne hyvästit, ettei koira vain kadonnut koulupäivän aikana. Lisäksi ruumiin näkeminen kuulemma auttoi ymmärtämään. Lisäksi lapset sanoivat, että tuntui hyvältä että me vanhemmatkin surimme, sai lapset tajuamaan, että sureminen on ok, eikä tyhmää tai lapsellista, ja että menetys oli yhtä suuri meille kaikille.

hakemaan koulusta kun koira on kuollut.

oli se, jonka "paras ystävä" koira oli eniten. Viettivät kaikki päivät yhdessä ja harrastivat. Ei tullut mieleen viedä koira krematorioon ennenkun tyttö saa sen hyvästellä, vaikka kuinka oli "jo" 13-vuotias. Jos olisi odotettu että tyttö tulee koulusta, olisi tuhkaaminen jäänyt seuraavaan päivään enkä usko että kukaan olisi halunnut elää seuraavaan päivään ruumis keittiössä.

olla aika tunnekylmä 13-vuotias.