miks kaikki kyselee töihinmenosta???
siis olen hoitovapaalla kolmannesta lapsestani (1v2kk) ja monet tuttuni ja ystäväni ovat kyselleet että joko töihin?!!! muutama heistä on palannut töihin kun äitiysloma loppuu tai aiemmin. no minä olen sitä mieltä että minähän olen kotona niin kauan kun kukkaro antaa myöden tai minimissään sen 3vuotta. siis mikä hätä töihin kun saa olla lasten kanssa kotona ja nauttia niistä?! minäkin olen viimeistä kertaa kotiäitinä. (ainakin olen niin suunnitellut-mutta ihmeille ei voi mitään)
Kommentit (17)
Ei sellaiset koskaan kysy töihin menosta, jotka itsekin ovat hoitaneet lapsensa itse.
ja lapsi on kuitenkin vasta 9kk. Syksyllä olisi tarkoitus mennä töihin, olen tosin ruvennut miettimään että jäisin vielä kotiin.
Me ollaan pienituloisia ja tekee tosi tiukkaa olla yhden pienen palkan ja kotihoidon tuen varassa.
Mä olisin kyllä valmis venyttämään penniä jos näin saan lisäaikaa olla pienen kanssa kotona, mutta miehelle ne tulot on tärkeämpiä ja hän painostaa mua töihin.
odottavalta kysytään että milloin on la ja hoitovapaalla olevalta kysytään että milloin palaat töihin. Normaalia elämää, ei mitään teidän henkkoht kiusaamista.
En siksi, että arvostelisin ratkaisua suuntaan taikka toiseen. Ja usein on tapana mennä töihin viimestään, kun lapsi täyttää kolme. Joten ei kai sen pitäisi loukkaava kysymys olla, niin en ainakaan tarkoita sitä.
Itse olen ollut kotona töitä tehden ja lapsiani hoitaen koko lasten olemassoloajan eli 9 vuotta.
Saa kai sitä kysyä, milloin aiot palata töihin. Vastauksen perusteella voi sitten jatkaa juttua suuntaan tai toiseen. Ei kysymys sinällään ole mitenkään arvottava.
Eri asia, jos joku kysyy "vieläkö aiot kauan laiskotella kotona yhteiskunnan varoilla" tai "aiotko piankin hylätä pikku aarteesi vieraiden hoitoon".
niin mahtaakohan se olla joku ongelma...
Siis eihän normaalisti ketään häiritse tuollaiset kyselyt jos vaan on sinut omien ratkaisuidensa kanssa. Onko tässä kenties taustalla jotain syvällisempää, esim pelko siitä ettei töitä enää olekaan?
Multa kysellään kanssa ja lapsi on kuitenkin vasta 9kk. Syksyllä olisi tarkoitus mennä töihin, olen tosin ruvennut miettimään että jäisin vielä kotiin.
Me ollaan pienituloisia ja tekee tosi tiukkaa olla yhden pienen palkan ja kotihoidon tuen varassa.
Mä olisin kyllä valmis venyttämään penniä jos näin saan lisäaikaa olla pienen kanssa kotona, mutta miehelle ne tulot on tärkeämpiä ja hän painostaa mua töihin.
ootko laskenut, mitä todellisuudessa häviät jäämällä pienipalkkaisesta työstä kotiin? itse aikoinani laskin, teeä huomioiden verotuksen ja hoitomaksun yms, mä hävisin kotiin jäämällä n. 100€ kuussa, joten eipä kauaa tarvinnut miettiä, kumpi oli ratkaisu =)
kysellään jo nyt, vaikka äitiyslomaakin on vielä jäljellä. Se on sellaista small talkia. Tosin olen ollut huomaavinani kulmien kohottelua, kun olen sanonut, etten ole tänä tai varmaan edes ens vuonna menossa töihin. Kaipa olen tuttujeni mielessä aika uraohjus ollut :)
Saa kai sitä kysyä, milloin aiot palata töihin. Vastauksen perusteella voi sitten jatkaa juttua suuntaan tai toiseen. Ei kysymys sinällään ole mitenkään arvottava.
Eri asia, jos joku kysyy "vieläkö aiot kauan laiskotella kotona yhteiskunnan varoilla" tai "aiotko piankin hylätä pikku aarteesi vieraiden hoitoon".
Olen kotona, lapsi 9 kk ja kaikki kysyy aina, että koska aion palata töihin. Mikä ihme se nyt on? Se on ihan luonnollista, enkä minä siitä mitenkään vaivaannu. Aion olla kotona vähintään siihen kun tämä viimeiseni on 3 v. Tähän yleensä lisään vielä, että "jos pää kestää ;-)" Mutta kyllähän se kestää :-)
ne töissä käy, kun on pakko.
Ehkä siksi että on normaalia että aikuinen ihminen käy töissä.
niin mahtaakohan se olla joku ongelma...
Siis eihän normaalisti ketään häiritse tuollaiset kyselyt jos vaan on sinut omien ratkaisuidensa kanssa. Onko tässä kenties taustalla jotain syvällisempää, esim pelko siitä ettei töitä enää olekaan?
Eikö tuo ole ihan normaalia keskustelua??? Ei tuosta tartte loukkaantua.
koska sekin tulkitaan utelluksi, arvioinniksi tms...paljonhan se tuo hiljaisia hetkiä mutta en viitsi loukata ketään.
Säänkin voi tarkistaa forecasta
vuotta ja paljon saan kyselyitä, että olenko vielä kotona tai menenkö pian töihin, enkä ole koskaan kokenut sitä vaivaannuttavaksi tai kiusalliseksi. Ihmiset nyt juttelevat niitä/näitä tavatessaan pienten lasten äitejä.
Olen vastannyt hymyillen, että olen vielä toistaiseksi kotona, töitä ehtii tehdä myöhemminkin :) Hyvä vakipaikka kuitenkin on odottamassa ja siellä on suhtauduttu todella hienosti perhevapaaseeni.
Se on vaan sellasta small talkia! Kun en oikein keksi muutakaan sanottavaa. Kun ei niin hyviä kavereita kuitenkaan olla. Yritän vaan olla kiinnostunut sinusta ja asioistasi.
Pitänee seuraavan kerran jutella vaan säästä.
Niinpä.. Minä olen ensimmäisen lapseni kanssa hoitovapaalla ja olen ilmoittanut palaavani syksyllä töihin. Lapsi on tuolloin vajaa 2v. Olisin ilomielin ollut kotona sen 3-vuotta, mutta kertakaikkiaan ei talous anna tähän nyt mahdollisuutta. Vaan olenpa saanut kuulla ihmettelyjä suuntaan jos toiseen, mikset ole jo töissä tai miten voit sitten niin pienen viedä hoitoon.. Plaah. Se vaan on niin syvällä se pätemisen tarve näissä asioissa.
että milloin x (minä siis) menee oikein töihin? Ihmettelivät kovasti, kun aina vaan olin kotona... no, tein kyllä osa-aikatöitä yrittäjänä, mutta eivät sitä laskeneet, kun en ollut vieraalla töissä ja fyysisesti työpaikalla. Nyt on toinen lapsi pieni vauva ja samat kyselyt alkaneet, esikoinen 4,5v. Nyt olen kertonut, että enpä taida mennä enää koskaan "oikeisiin" töihin vieraan palvelukseen, koska yrittäjyys mahdollistaa minulle joustavammat työajat... siitäkös se suu taas loksuu...
nämä on niitä, jos et mene töihin niin sitä ihmetellään ja jos meet niin sitte kauhistellaan että nyt jo meinaat töihin!!! aaarg!!