Että mua ärsyttää lapsen opettaja!!
Selvästi suosii tiettyjä tyyppejä, ja kokeessakin antaa samasta virheestä pisteitä tietyille enemmän ja tietyille vähemmän. Muuten ihan hyvä opettaja, mutta tuo suosiminen on oikeasti raivostuttavaa. Onneksi lapsi jo kutosella ja vaihtaa ensi vuonna koulua!
Kommentit (32)
Kun palautan kokeet, me tarkistamme ne yhdessä ja pyydän oppilaita laskemaan vielä pisteensä.
-ope
Muutamaan otteeseen paljastettiin opettajan virheitäkin sillä tavalla. Oli siis kaksi samaa vastausta ja eri pisteet. Ja eihän nyt koenumeroihin saa vaikuttaa tuntiaktiivisuus. Todistusnumerot on asia erikseen.
Tuosta nyt on se kymmenen vuotta aikaa (vähän yli) kun olen ala-asteella ollut.
Mutta tarkemmin ajateltuna, ei me käyty kuin matematiikan kokeet läpi yhdessä, varmaan siksi että suurin osa meistä oli huonoja siinä.
Kaikki muut kokeet vertailtiin sitten keskenämme läpi.
sovimme ensin yhdessä pisteytyksestä. Sitten korjaamme kokeet itse. Lopuksi kyselemme vielä toisiltamme, jos jossain kohdassa on ollut pohdituttavia pisteytyksiä. Taatusti koko koulun pisteet on jaettu samoin perustein.
mites todistuksen numerot aktiivisuus tunnilla jne.
Mutta kyllä sillä aktiivisuudellakin on osansa. Tämä vaatii jatkuvaa näyttöä ja tarkkailua. Muistiin pitää laittaa tiettyjä asioita pitkin matkaa, sekä postiivisia ja negattiivisia. Toki täytyy ottaa huomioon myös lasten persoonallisuuserot. Persoonaahan ei kuitenkaan sinne todistukseenkaan ole tarkoitus arvioida. Mietittävää niissä todistuksissa on ennen lopullista kirjaamista useammaksi viikoksi. Ei ole helppo juttu, mutt mahdollinen kuitenkin.
Ei opettaja funtsi jokaisen koepaperin jokaisen tehtävän kohdalla, että mitenköhän tämä nyt pisteytettäisi. Kokeiden korjaamiseenhan kuluisi tuolla tavalla päiväkausia.
Opettajalle on kehittynyt päähän jo liki automaatioksi nähdä nopeasti mitä vastaus kertoo oppilaan osaamisesta, ja piste napsahtaa sen mukaisesti. Ja opettajalla on ne perusteet päässä hyvinkin selvänä, sillä jos ei ole, niin kokeiden korjaaminen on hidasta.
Eli tosiaan asiaa voi hyvinkin kysyä, niin ope voi ne perusteet sinulle kertoa. Ei ne mitään salaisuuksia ole vaan päinvastoin, oppilaalla on aina oikeus tietää arviointiperusteet.
Ja tuota vertailua laajemmin tuskin kukaan oppilas tai vanhempi pystyy tekemään. Mutta jos jotain kahta eri vastusta haluaa vertailla, niin noista arviointiperusteista se selviää, että mikä ero niissä on. Yleensä se on juuri jotain tuon tyyppistä, että toisen vastauksesta näkee, että on vähän jyvällä ja toisen vastauksessa sitä jyvällä olemista ei näy.
Lapset koulussa vertailevat koetuloksia keskenään ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa muitakin asioita on mukava (?) verrata.
Ja ainakin meidän lapsemme luokkatovereiden vanhemmat ovat suurelta osin tiiviissä yhteydessä toisiinsa - tunnemmehan jo päiväkotiajalta toisemme!
Joten on aivan luonnollista keskustella myös kokeista, tehtävistä ja niiden arvosteluista.
Ja kyllä. Kyllä näitä opettajia valitettavasti löytyy, joiden arvosteluun vaikuttaa mm vanhempien sosioekonominen tausta tai muu ponne.
Minusta lapsen tehtävä ei ole esittää opettajalle kysymystä, miksi hänen virheensä arvotetaan suuremmaksi kuin jonkun toisen - kyllä siinä olisi vanhempien paikka vaikka yhdessä tulla kouluun keksustelemaan; niin hyvän kuin myös huonon arvosanan saaneen lapsen vanhempien.
Ja siis ehdottomasti myös "väärin perustein" paremman numeron saaneen lapsen vanhemmat. Sillä jos näitä suosimis-tapauksia sattuu kouluvuosien aikana useampiakin, ei ko lapsi opi oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden käsitettä ja voi myöhemmässä elämässään joutua kärsimään tästä monellakin tasolla.
Joten ensinnäkin:opettajat, te,joihin vaikuttaa lapsen osaamista enemmän hänen ulkomuotonsa, käyttäytymisensä, vanhempien tai lähisukulaisten sosio-ekonominen status, muuten vain teidänvälisenne kemia, miettikää kahdesti, ennenkuin annatte tälle lapselle parempia koenumeroita kuin sille toiselle lapselle, jonka ulkomuoto saattaa olla mielestänne epämiellyttävä, jonka tukka takkuinen tai vaatteet väärän väriset, jonka suvussa ei ole tehtailijoita tai taiteilijoita.
Koe on koe, ja virhe on virhe.
Älkääkä sanoko, että myös tuntiaktiivisuus vaikuttaa numeroihin. Tottakai tuntiaktiivisuus vaikuttaa numeroihin, mutta ap:n svauksessa on kyse koenumeroista.
Ja mitä tulee tuntiaktiivisuuteen: oletteko miettineet, miten passivoivasti vääryyden ja epäystävällisyyden voi kokea? Jos tämä huonompia numeroita syyttä saava lapsi saa vielä tunneillakin opettajansa taholta huonompaa kohtelua kuin toinen/toiset lapset, ei taida olla ihme, jos lapsi passivoituu - toisin sanoen, ei uskalla osallistua.
mielenkiinnosta kysyn
Vierailija - 15.03.11 10:31 (ID 12285413)
missä näet muiden lasten koepaperit? Meillä on sentään neljä lasta koulussa, enkä koskaan näe kun omien lasteni.
Vastausviesti
missä näet muiden lasten koepaperit? Meillä on sentään neljä lasta koulussa, enkä koskaan näe kun omien lasteni.
että Mikko ja Jessika sai enemmän pisteitä kokeessa vaikka vastasi ihan samalla tavalla, mutta se voi olla vain huonoitsetuntoisen lapsen selittelyä omalle huonommalle numerolleen.
Olen nähnyt tapauksen, jossa opettajaa syytettiin tuollaisesta epätasa-arvoisesta arvostelusta. Nuo syyttävät vanhemmat saivat valita toisesta koulusta ko. aineen opettajan ja sille toimitettiin kasa papereita nimettömänä. Ei ne tulokset siitä muuttuneet... Joku sai pisteen enemmän, mutta tuon valittajan pistemäärä jopa laski puolella pisteellä.
Tämän ehdotti se opettaja, jota asiasta syytettiin. Oman oikeusturvansa takia halusi saada ton jatkuvan valittamisen ja syyttelyn kuriin. No, vanhemmat hiljeni hetkeksi, kunnes keksivät, että opettaja katsoo väärällä ilmeellä heidän lastaan. Sitähän sitten opettaja yritti todistella, ettei katso mitenkään kummallisesti. Sitten alkoi valitus, että opettaja "kiusaa" muita oppilaita. Kukaan muu ei valittanut, mutta vanhemmat soitteli rehtorille kertoakseen, mitä "se nyt on sanonut sille ja sille".
Moni oppilas on koejännittäjä, joka pystyy osoittamaan osaamisensa suullisestikin tai muilla tavoilla. Kokeissa epäonnistumiseen voi olla useita syitä. Valtaosa opettajista on päteviä, työhönsä vakavasti suhtautuvia ammattilaisia ja kaikilta opettajilta saa aina kysyä arvioinnin perusteita, kun ne mietityttävät.
-ope
meillä kyllä tunnetaan sen verran hyvin "Mikkojen ja Jessikoiden" vanhemmat, että kerrotaan muutenkin kouluasoista toisillemme, emme vain kokeiden numeroista.
että Mikko ja Jessika sai enemmän pisteitä kokeessa vaikka vastasi ihan samalla tavalla, mutta se voi olla vain huonoitsetuntoisen lapsen selittelyä omalle huonommalle numerolleen.
Tuo oppilas vanhempineen keräsi nimilistaa tuosta opettajasta ja siitä, kuinka se "ahdistaa" lapsia. Paperissa oli viisi nimeä (samaa sukua kaikki), joista kolmea opettaja ei koskaan ollut edes opettanut... Ei sillä väliä. Voihan sitä valittaa siitä, että opettaja on tiukkis ja aiheuttaa lapsille mt-ongelmia, vaikkei edes ole eläessään yhtään tuntia ollut tuon opettajan huomassa. Ehkä opettaja oli käytävällä vahingossa vilkaissut ilkeästi... Who knows?
t: sivustaseurannut
Olen nähnyt tapauksen, jossa opettajaa syytettiin tuollaisesta epätasa-arvoisesta arvostelusta. Nuo syyttävät vanhemmat saivat valita toisesta koulusta ko. aineen opettajan ja sille toimitettiin kasa papereita nimettömänä. Ei ne tulokset siitä muuttuneet... Joku sai pisteen enemmän, mutta tuon valittajan pistemäärä jopa laski puolella pisteellä.
Tämän ehdotti se opettaja, jota asiasta syytettiin. Oman oikeusturvansa takia halusi saada ton jatkuvan valittamisen ja syyttelyn kuriin. No, vanhemmat hiljeni hetkeksi, kunnes keksivät, että opettaja katsoo väärällä ilmeellä heidän lastaan. Sitähän sitten opettaja yritti todistella, ettei katso mitenkään kummallisesti. Sitten alkoi valitus, että opettaja "kiusaa" muita oppilaita. Kukaan muu ei valittanut, mutta vanhemmat soitteli rehtorille kertoakseen, mitä "se nyt on sanonut sille ja sille".
lastenne koevastaukset luokkakavereiden vanhempien kanssa, ja tiedätte millaisesta vastauksesta kukin minkäkin pistemäärän sai?
Joopajoo.
meillä kyllä tunnetaan sen verran hyvin "Mikkojen ja Jessikoiden" vanhemmat, että kerrotaan muutenkin kouluasoista toisillemme, emme vain kokeiden numeroista.
että Mikko ja Jessika sai enemmän pisteitä kokeessa vaikka vastasi ihan samalla tavalla, mutta se voi olla vain huonoitsetuntoisen lapsen selittelyä omalle huonommalle numerolleen.
Muutamaan otteeseen paljastettiin opettajan virheitäkin sillä tavalla. Oli siis kaksi samaa vastausta ja eri pisteet.
Ja eihän nyt koenumeroihin saa vaikuttaa tuntiaktiivisuus. Todistusnumerot on asia erikseen.
Joskus päädyn antamaan esim. kohdista a ja b ja c yhteensä yhden pisteen, kun niissä on jotain oikeaa, mutta ei ihan eikä kaikissa yhtä paljon. Sama sovellusperiaate koskee tietysti jokaista oppilasta. He saavat sitten halutessaan kokeenpalautuksen jälkeen kysyä arviointiperusteita.
-ope
opiskelemista. Tulin onneksi toisiin aatoksiin, en todellakaan jaksaisi tuollaisia vanhempia.
OMG, ope katsoo kummallisesti...
Mutta aloituksessa ei ollutkaan kyse koko ammattikunnan lyttäyksessä vaan juuri siitä tilanteesta, että kokeessa samat virheet arvotetaan eri tavalla eri oppilaiden kohdalla.
Meitä on moneksi tässä maailmassa, myös koulumaailmassa.
Se, että suurin osa opettajista on ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita, ei estä sitä tosiasiaa, että siellä on myös toisenlaisia, jopa kiusaajaksi kerkiäviä.
Luulisi, että opettajakunnalle itselleen olisi tuikitärkeätä yrittää saada kitkettyä moiset opettajat pois kouluista, jos eivät huomautukset riitä.
Mutta jos ihmiset vaiennetaan yrittämällä väheksyä heidän kokemaansa huonoa kohtelua, ette tee itsellennekään palvelusta, vaan koko opettajakunta leimautuu silloin helposti väärin perustein.
Makes sense?
Moni oppilas on koejännittäjä, joka pystyy osoittamaan osaamisensa suullisestikin tai muilla tavoilla. Kokeissa epäonnistumiseen voi olla useita syitä. Valtaosa opettajista on päteviä, työhönsä vakavasti suhtautuvia ammattilaisia ja kaikilta opettajilta saa aina kysyä arvioinnin perusteita, kun ne mietityttävät. -ope
Kun palautan kokeet, me tarkistamme ne yhdessä ja pyydän oppilaita laskemaan vielä pisteensä.
-ope
Muutamaan otteeseen paljastettiin opettajan virheitäkin sillä tavalla. Oli siis kaksi samaa vastausta ja eri pisteet. Ja eihän nyt koenumeroihin saa vaikuttaa tuntiaktiivisuus. Todistusnumerot on asia erikseen.
Enkä usko, että olemme ainoita perheitä Suomessa, jotka ovat interaktiivisia myös lastemme luokkatovereiden vanhempien kanssa. Asummehan kaikki lähellä toisiamme ja olemme muutenkin luonnollisesti paljon yhteydessä toisiimme.
Toisin voi tietenkin olla, jos on kyse suuremmasta kaupungista, jossa lapset tulevat eri suunnilta.
lastenne koevastaukset luokkakavereiden vanhempien kanssa, ja tiedätte millaisesta vastauksesta kukin minkäkin pistemäärän sai? Joopajoo.
meillä kyllä tunnetaan sen verran hyvin "Mikkojen ja Jessikoiden" vanhemmat, että kerrotaan muutenkin kouluasoista toisillemme, emme vain kokeiden numeroista.
että Mikko ja Jessika sai enemmän pisteitä kokeessa vaikka vastasi ihan samalla tavalla, mutta se voi olla vain huonoitsetuntoisen lapsen selittelyä omalle huonommalle numerolleen.
Olen hyvinkin samaa mieltä kanssasi, huomaat varmaan.
-ope
Mutta aloituksessa ei ollutkaan kyse koko ammattikunnan lyttäyksessä vaan juuri siitä tilanteesta, että kokeessa samat virheet arvotetaan eri tavalla eri oppilaiden kohdalla. Meitä on moneksi tässä maailmassa, myös koulumaailmassa. Se, että suurin osa opettajista on ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita, ei estä sitä tosiasiaa, että siellä on myös toisenlaisia, jopa kiusaajaksi kerkiäviä. Luulisi, että opettajakunnalle itselleen olisi tuikitärkeätä yrittää saada kitkettyä moiset opettajat pois kouluista, jos eivät huomautukset riitä. Mutta jos ihmiset vaiennetaan yrittämällä väheksyä heidän kokemaansa huonoa kohtelua, ette tee itsellennekään palvelusta, vaan koko opettajakunta leimautuu silloin helposti väärin perustein. Makes sense?
Moni oppilas on koejännittäjä, joka pystyy osoittamaan osaamisensa suullisestikin tai muilla tavoilla. Kokeissa epäonnistumiseen voi olla useita syitä. Valtaosa opettajista on päteviä, työhönsä vakavasti suhtautuvia ammattilaisia ja kaikilta opettajilta saa aina kysyä arvioinnin perusteita, kun ne mietityttävät. -ope
kun ei arvostelua ymmärrä. Ja vanhemman tehtävä ei ole opettaa lapselle, että ope on epäreilu, ja ei pidä kysyä.
Itse opetan yläkoulussa, ja aina välillä oppilaat tulevat kysymään pisteistä. Minä sanonkin aina, että tarkistakaa pisteet, ja kysykää, koska virheitä voi tulla. Yleensä kuitenkin pisteille on selvät perusteet, ja oppilaat ne ymmärtävät, kun heille ne selittää. Joskus on virheitä, ja ne korjataan.
Pärstäkertoimesta ei ole kyse, koska korjaan kokeet tehtävä kerrallaan, katsomatta joka välissä, kenen paperi on kyseessä, eli kun tarkastan kutostehtävää, käyn sen kaikista papereista kerralla läpi, enkä tiedä, kenen tekemä tehtävä kulloinkin on. Enkä osaa yli sadan oppilaani käsialoja ulkoa niin, että tietäisin kenen koetta tarkastan.
Hieman hullulta ap:n juttu kuulostaa. Ei niin, etteivätkö opettajatkin voisi olla niin vinksahtaneita, että joku ulkoinen tekijä vaikuttaa, mutta kun ap ei ole ottanut asiasta kunnolla selvää, niin syyttely ei oikein vakuuta.
eli olen nähnyt näiden lasten kokeita, kun ovat olleet meillä ja ovat sitten näyttäneet (kun asiaa ovat itse ihmetelleet). Opettajalta olen useasti asiasta kysynyt tässä vuosien mittaan, ei mitään vaikutusta. Kuulemma pisteyttää samalla tavalla kaikille, mutta kun ei pisteytä!! Juuri viime kokeessakin ihan samasta virheestä oma lapseni oli saanut puoli pistettä vähemmän kuin eräs toinen (näin kokeet), ja sen vuoksi sai kasilla alkavan, muuten olisi ollut 9-. Eli ei vaan halunnut antaa kiitettävää. Opettaja kuittasi vaan, että pisteyttää kaikille samalla tavalla, vaikka faktaa pöydällä! Rehtorilleko tästä pitää sanoa vai mitä? Toisaalta kun enää pari kuukautta koulua jäljellä niin en viitsi/jaksa enää asiasta valittaa, vaikuttaa muuten vielä koko todistukseen... Onneksi koulu ja opettaja vaihtuu!