Miksi vastustatte Natoa, en ymmärrä? Venäjän uhka ei väisty koskaan.
Eikös Nato olisi hyvä turva Suomelle, ettei Suomi jäisi taas yksin, kuten kävi toisessa maailmansodassa. Suomalaiset luulivat olevansa turvassa, kun oli se maailmanliitto (=nykyään yk) Yk:lta ei kuitenkaan tosipaikan tullen saatu mitään sotilaallista apua. Vain sympatiaa saatiin.
Miksi ihmeessä jotkut vastustavat Natoon liittymistä, en ymmärrä. Venäjältä kun on tultu tänne tasaisin väliajoin.
Kommentit (28)
eikös se ole loppujen lopuksi hyvä asia.
olen olettanut, että Usa tukee sotilaineen myös oikeudenmukaisempaa hallintoa ja vakaampaa maailmaa samalla, kun tukee halpaa bensaa.
Ja tästä on esimerkki esim. Guantanamo, jossa pidetään ihmisiä vangittuina määrittämättömiä aikoja ilman oikeudenkäyntiä. Oikein malliesimerkki demokratiasta, jota voi sitten bensakanisterit kourassa viedä muihin maihin?
joista osa taas jatkaa terroritoimintaa. Ja siella on myos vankeja jotka ovat kieltaytyneet lahtemasta pois.
mutta avattu taas uudelleen vievät sinne nyt kai sitten porukkaa libyasta.
Olisi mielenkiintoista tietää, että mitä muuta Gaddafin viime reissulla amerikkaan oikein tapahtui, kuin se, että sai nukkua teltassa Trumpin mailla New Yorkissa. Eikö suostunut USA:n kaikkiin vaatimuksiin kun USA ja Libya eivät ole enää kavereita?
keskittykää te siihen oman maan aioiden hoitoon ja jättäkää ne isommat asiat niille jotka siihen hommaan kykenee. Te ette edes tiedä mistä on kyse.
pitäisi liittyä NATOon juuri nyt, kun asiat menevät hyvin ilmankin? Välit Venäjään ovat hyvät tällä hetkellä.
Jos Suomi liittyisi Natoon, teidän poikianne ei pakoteta taistelutantereelle. Sama kuin tämän päivän nopean toiminnan joukot, jos haluat mukaan allekirjoitat sopimuksen. Vielä hätätilanteen alkaessa allekirjoitat sopimukset, että haluatko varmasti lähteä. Se on sinun pojastasi kiinni 2, joutuuko sotaan vai ei. Ketään ei sinne pakoteta, koska Suomen laki estää sen.
myötä Suomeen tulisi varmaan palkka-armeija,joka on vapaaehtoinen. Säästyisi paljon enemmän rahaa kuin nykyisellä varusmiespalveluksella. Katkaiskaa ne napanuorat jo, poikanne joutuvat sotaan vain jos itse haluavat.
maailmaa sotimaan ja kuolee siellä
Kreikka ja Turkkikin on molemmat Nato-maita ja valmistautuvat puolustamaan maitaan toista vastaan ja välillä nahistellaan. Natossa päättää USA ja se on fakta.
maailmaa sotimaan ja kuolee siellä
Natoon liittyminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että myös suomalaisten täytyisi mennä hätiin ties minne jos siltä näyttää.
Mä en tosiaan usko, että Venäjä mikään suuri uhka olisi. Pitää muistaa, että Venäjä tuskin kovin helpolla lähtee pilaamaan välejään EU:hun (kauppaa ajatellen) vain sen takia, että haluaa nyt hyökätä Suomeen.
Etkö tiedä, että myös suomalaiset sotilaat olisivat velvoitetut osallistumaan kriisitilanteissa muiden nato-maiden puolustukseen?
Ilmaista leipää ei ole.
PUOLUSTUSliittoa? Natohan hyökkäilee itse joka suuntaa, ei sellaiseen porukkaan ole mikään järki mennä. Suomen puolustusvoimat on PUOLUSTUSvoimat, eikä mitkään öljysotajoukot.
kyllähän Naton joukot tulisivat Suomea sotilaallisesti auttamaan. (Viro ryntäsi Natoon heti kun pääsi. Se kun ymmärsi kokemukseensa perustuen Venäjä-vaaran.)
Mielenkiintoiseksi tilanne kyllä muuttuisi, jos Venäjäkin liittyisi Natoon. Sitten en kyllä tiedä, miten kävisi, jos siinä tilanteessa Venäjä hyökkäisi Suomeen.
Joutuuko tavallinen asevelvollisuuttaan suorittava nuori vasten tahtoaan Naton sotiin ulkomaille? Olen ajatellut, että olisi vapaaehtoista? (Minulla tosin on vain tyttäriä) Se tosiaan voisi selittää osan Nato-pelon.
Turva Natosta olisi kyllä mielestäni tarpeen.
ap
Usan sikailusta mm. Irakissa.
Jos nato olisi puhdas puolustusliitto, niin tuskin siihen liittymistä vastuttettaisiin.
sikailleet ulkomailla. Tätäkään en ole tullut ajatelleeksi. Olen ihmetellyt vaan kovasti kansan vastustusta. Minusta liittyminen on ollut aina kovin kannattavaa.
ap
sikailleet ulkomailla. Tätäkään en ole tullut ajatelleeksi. Olen ihmetellyt vaan kovasti kansan vastustusta. Minusta liittyminen on ollut aina kovin kannattavaa.
ap
Ei suomalaiset halua lähettää miehiään sotimaan Usan himoitseman öljyn vuoksi.
Eli Nato sotii suomalaisten mielestä turhaan. Alan pikku hiljaa ymmärtää Nato-vastustusta. Kertokaa toki lisääkin.
ap
Tarvitaan vain maanomistajia jotka myyvät venäläisille hyvään hintaan. Itä-Suomessa on jo kokonaisia katuja joiden varrella asuu lähinnä venäläisiä,ja ostihan Putin myöskin kiinteistön täältä.Nyt vielä pakkoruotsin tilalle venäjä niin hyvältä näyttää
Onko mielestäsi oikein tappaa ihmisiä sen vuoksi että katumaasturiin riittää löpöä meren toisella puolella?
Missä he ovat ampuneet? USA:n maaperälläkö? Vai muualla? Jos USA:ssa, niin sitten heille pitää järjestää puolueeton oikeudenkäynti ja tarvittaessaa tuomita ja laittaa kärsimään vankeusrangaistusta tavallisessa vankilassa. Jos he ovat ammuskelleet jossain muualla, niin asiahan ei USA:lle kuulu.