Äitini on päiväkodissa töissä, eikä jaksa nähdä vapaa-ajalla lapsenlapsiaan
Onko muilla tällaista tilannetta? Äitini on päiväkodissa töissä, ja on kuitenkin jo iältään lähellä eläkeikää. Pitää kyllä paljon meidän lapsista, mutta olen huomannut, ettei oikein jaksa tai viitsi nähdä heitä vapaa-aikanaan. Käymme mummolassa ehkä n. 3-4 krt kuukaudessa. En ole viitsinyt monestikaan pyytää hoitoapua, koska kuitenkin töissäkin hoitaa lapsia.
Kommentit (27)
on myös päiväkodissa töissä ja sanomasi kuulostaa jossain määrin tutulta. Huomaan, että anoppi on tosi väsynyt iltaisin viikonloppuisin ja nähdäänkin vain noin kerran kuukaudessa. Soitellaan siinä välillä. Tuo sinun 3-4 kertaa kukkaudessa kuulostaa siis aika paljolta. Meillä tosin on välimatkaakin, joten siksikään tapaaminen ei onnistu niin usein, vaan tapaaminen tarkoittaa meillä sitä, että menemme sinne tai appivanhemmat tulevat meille yöksi. Tuon väsymisen huomaa siinä, että ei mielellään lähde kotoaan minnekään viikonlopuksi ja puhuu myös paljon väsymyksestä. Kai se on päiväkodissa aika hektistä tuo työ.
Itse olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että välittää meidän lapsesta ja on kiinnostunut kuulumisista ja hänen kanssaan voi monesta keskustella. Oma äitini on kuollut, joten anoppi on lapsen ainoa mummo. Lomaaikoina on sitten paremmin mahdollista viettää aikaa yhdessä, mutta minäkään en viitsi juuri lastenhoitoapua pyytää.
kun työkseenkin joutuu lasten kanssa olemaan. Ja sori nyt mutta aika usein siellä mummun ilona käytte.
Kysy äidiltäsi, onko hän väsynyt. Harmittaako häntä, kun hän ilmeisesti ei jaksa olla lastesi kanssa. Ovatko lapset ihmetelleet tilannetta jne. Äitiäisi saattaa helpottaa, kun saa jutella. Älä kuitenkaan tieten tahtoen jätä äitiäsi pois tai vähemmälle kuvioista ilman, että kysyt siitä häneltä. Kysehän voi olla muustakin,kuin siitä että hän nyt sattuu työskentelemään lasten kanssa. ja muistuta, että vastuu lapsistasi on aina viime kädessä sinulla ei hänellä. Huom! lapsillasi on oikeus nauttia myös isovanhemmistaan, jos ne eivät ole haitaksi mitenkään.
Kysy äidiltäsi, onko hän väsynyt. Harmittaako häntä, kun hän ilmeisesti ei jaksa olla lastesi kanssa. Ovatko lapset ihmetelleet tilannetta jne. Äitiäisi saattaa helpottaa, kun saa jutella. Älä kuitenkaan tieten tahtoen jätä äitiäsi pois tai vähemmälle kuvioista ilman, että kysyt siitä häneltä. Kysehän voi olla muustakin,kuin siitä että hän nyt sattuu työskentelemään lasten kanssa. ja muistuta, että vastuu lapsistasi on aina viime kädessä sinulla ei hänellä. Huom! lapsillasi on oikeus nauttia myös isovanhemmistaan, jos ne eivät ole haitaksi mitenkään.
EI ole liikaa (kuten jotkut väittää), voi kun mun äitini näkisi tytärtäni niin usein. Nyt on välimatkaa yli 300km, äitini ikävöi kovasti lapsenlastaan. Sitäpaitsi vaikka käy usein, niin voi olla vain vaikka ½-1 t/krt.
Sopikaa mummin kanssa, mikä on sopivaa
EI ole liikaa (kuten jotkut väittää), voi kun mun äitini näkisi tytärtäni niin usein. Nyt on välimatkaa yli 300km, äitini ikävöi kovasti lapsenlastaan. Sitäpaitsi vaikka käy usein, niin voi olla vain vaikka ½-1 t/krt.
Sopikaa mummin kanssa, mikä on sopivaa
Ei eläkeikää lähestyvän kunto ole enää sama kuin tyttären tai miniän. Sydämen toimintakyky heikentyy lähes väistämättä, ei jaksa enää samaa kuin ennen.
joka viikko, mikä on tosiaan aika usein, mutta ei tietenkään liikaa, jos se kaikille sopii. Mutta siinä mielessä ei kyllä kannata yhtään surra, että onhan tuo varmasti aika paljon enemmän kuin monessa muussa perheessä.
Ja tosiaan kun mummo on eläkkeellä, ja lapset isompia, niin suhde varmasti kehittyy hyväksi.
Samoin. Ei tosin nähdäkään noin usein. Hoitoapua ei saanut. Ymmärrän kyllä, mutta tottahan se harmitti. Nyt äiti jää eläkkeelle, kun lapset yli 10-vuotiaita.
mutta se nyt ei olekaan varmaan se "ongelman" syy.
Uskon kyllä, että isoäitiä voivat lapset väsyttää. Äitini oli opettaja ja mulla oli lapsena sellainen tunne, ettei olisi oikein enää jaksanut meitä kotona. Nyt kun on jo eläkkeellä, on ihan maailman paras äiti minulle ja isoäiti lapsilleen. Suorastaan huippu :-)
mitä järkee matkustaa 300km ja olla vain 30min-1tunti?[]
EI ole liikaa (kuten jotkut väittää), voi kun mun äitini näkisi tytärtäni niin usein. Nyt on välimatkaa yli 300km, äitini ikävöi kovasti lapsenlastaan. Sitäpaitsi vaikka käy usein, niin voi olla vain vaikka ½-1 t/krt. Sopikaa mummin kanssa, mikä on sopivaa
Tässä varmaankin tarkoitettiin ap:ta että vaikka kävisivät usein vierailu voi olla lyhytkin...
Oma äitini on myöskin pk:ssa töissä ja kyllä hän haluaa nähdä lastani usein ja näkeekin viikottain joskus useastikin...
Kyse on lasten isän äidistä. Hän kyllä hoitaa tyttärensä lasta, minkä kerkeää, mutta mitään apua ei meille tarjoa, vaikka olen kahden lapsen yksinhuoltaja. Tuntuu väärältä, etten saa mitään apua häneltä eikä pojaltansakaan (lasten isältä), mutta tyttärensä lasta voi kylläkin hoidella. Eipä häntä kiinnosta kysellä kuulumisiakaan. Jätin lasten isän, koska hän oli todella vakavasti sairas mieleltään.
Ainoastaan vaan että eläköitymisen myötä kiinnostus lapsenlapsiin katos kokonaan. Eli välttämättä se eläkkeelle jääminen ei innosta lastenlasten pariin! Oma aika tulee niin tärkeäksi.
ihan ok tavata mummua. Viikot ollaan töissä, joten aika harva iltaisin jaksaa treffata ja viikonloppuina lienee kaikilla muitakin menoja/tapaamisia. Onhan kaikilla muitakin tärkeitä ihmisiä tavattavaksi..
sama ongelma. Äitini on töissä päiväkodissa ja vain valittaa väsymystään silloin harvoin kun nähdään. Meillä lapset jo koululaisia, muutaman vuoden päästä kun äitini jää eläkkeelle ei mummon seura välttämättä nuoria enää niin kiinnosta. Etenkään kun ei olla juuri tekemisissä oltu. Välimatkaa vain muutama kilometri meillä, mutta käydään vanhemmillani noin joka toinen kuukausi. Ovat niin kiireisen tuntuisia ja silloin kun ehdotetaan kyläilyä tuntuu äitini aina keksivän jotain ettei tartteisi meille tulla. Hoitoapua ei siis kaivata, mutta olisi muuten ihan mukava jos joskus kävisivät. Myös anoppi teki työuransa lasten parissa, eläkkeellä jäätyään ei jaksa lasten seuraa yhtään. Ei meidän lasten, eikä kyllä miehen siskojenkaan lapsia, että sikäli tasapuolista. Siellä mies käy nykyään yksin, lähinnä auttamassa pihatöissä. Harmittaa.
kun mummot on kuolleet.. Ite on pitäny lapset hoitaa.
siinä kuussa. Käykää pari kertaa kuussa.
ymmärrän hyvin.
Itse olen vasta 30-vuotias päiväkodin työntekijä ja vapaa-ajalla en hirveästi pikkulasten kanssa välitä olla. Onneksi oma lapsi ja hänen kaverinsa jotka meillä paljon aikaa viettävät, ovat jo isoja.
Kiva, että kuitenkin näette, ja on tosi hienoa, että et pyydä usein hoitoapua. Ei varmasti poista äitisi rakkautta lapsenlapsiaan kohtaan, vaikka ei heitä hoidakaaan.
ja että tapaavat lähes viikoittain, hän kyllä tietää mitä tehdä: harventaa käyntejä. Armahtakaa hyvänen aika työssäkäyvää kuusikymppistä, hän tarvitsee omaakin aikaa elpymiseen.
3-4 kertaa kuussa on melko paljin. useinhan mummu näkee lapsenlapsiaan. varmasti haluaa akkuja ladata vklsin ja tehdä omiakin juttuja..elämä kun on suurimmaks osaksi mennyt hoitaessa omia ja toustenkin muksuja niin ymmärtäähän tuon, kun vihdoinkin ltapset lentävä
pois pesästään niin haluaa aikaa itselleen ja omille harrastuksilleen myöskin. ymmärrän äitiäsi sillä itekkin olen pv.kodissa töissä ja itsekkin äiti