Lue keskustelun säännöt.
Vanhaa rakkautta?
02.11.2010 |
Erinäisistä syistä jouduin taannoin palaamaan lähes 20 vuoden takaisiin muistoihin eräästä suhteesta. Ko. mies loukkasi minua aikanaan pahastikin, ja päätin silloin, etten halua nähdä häntä enää enkä kuulla hänestä mitään.
Olemme näiden vuosien aikana nähneet toisiamme satunnaisesti, mutta olleet kuin emme huomaisikaan. Molemmat olemme tahoillamme naimisissa - minä onnellisesti, hänestä en tiedä.
Olen lukenut hänen kirjeensä uudelleen ja uudelleen ja käynyt läpi päiväkirjani niiltä ajoilta. Suhteemme kariutui siihen, etten rakastanut miestä (olin kovin nuori) enkä uskonut hänen rakastavan minua, eikä hän taas kai voinut pitää minua vain ystävänä. Nyt mieleeni on tullut ajatus, että ehkä hän sittenkin niiden reilun kahden vuoden aikana oikeasti rakastui minuun, vaikkei niin ollut alun perin tarkoitus. Ja jos hän todella rakasti - niin kuin sanoi, minä vain en uskonut - kohtelin häntä aika ajoin todella julmasti.
Onko myöhäistä pyytää anteeksi? Hänellä olisi tietysti myös anteeksipyydettävää, mutta mielestäni se ei ole pointti. Minulla on paha olla tekojeni ja ajatuksieni kanssa. Pitäisikö jatkaa kuten tähänkin asti, antaa menneiden olla menneitä? Jos hän onkin kovin katkera tai luulee, että haikailen menneiden perään?
En halua palata vanhaan, koska tiedän, ettei meistä olisi paria tullut millään, mutta nyt tuntuu, että jotain jäi kesken, selvittämättä. Vai onko se aikuisuuden merkki, että hyväksyy, ettei kaikilla asioilla ole selkeää alkua, keskikohtaa ja loppua niin kuin elokuvissa tai kirjoissa?
Kommentit (10)
Minusta se on vaan epäitsekästä mutta jos ei pysty kertoa niin se on kai hyvä sanoa itselleen että on itsekästä.
Mutta älä polta mennyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on hakea anteeksiantoa toiselta, joka on ehkä päässyt asiaoiden ylitse ja unohtanut ne. Miksi häntä pitäisi niistä muistuttaa?
Anteeksi pyytäminen ehkä just ok, mutta asioiden vatkaamisen voi jättää, jollei toinen sitä pyydä.
Jokainen kantakoon itse omat paskat tekonsa.
jos ovat kirjeitä kirjoitellut..En ole itse vielä semmoiseen mieheen törmännyt.Kuulostaa vähän sen salkkari Pepin touhulta.
Mielestäni hyvittäminen tarkoittaa sitä, että teet selväksi, että ymmärrät olleesi väärässä.
En ymmärrä ollenkaan jonkun kirjoittajan kantaa, että ihmisten pitäisi "kantaa itse omat paskajuttunsa" vai miten se nyt menikään. Se ap:n kaltoin kohtelema ihminenhän voi nimenomaan kokea, että ap jäi hänelle velkaa kunnon anteeksipyynnön.
Mielestäni ap on harvinaisen kunniallinen ihminen, jollaisia saisi olla enemmän. Oma exäni (ei sentään 20 vuoden takaa) jäi minulle valtavasti velkaa, mutta päinvastoin kuin ap, hän tieten tahtoen ja ällistyttävän typerästi vain kasvattaa velkaansa.
Niin, haluaisin pyytää anteeksi, mutta en odota, että mies pystyisi tai edes haluaisi antaa anteeksi. Parempi tietysti, jos pystyisi. Haluaisin hänen ainakin tietävän, että olen pahoillani ja että ymmärrän monet asiat nyt paremmin kuin ennen.
En oikeastaan haluaisi alkaa vatvoa asioita sen ihmeellisemmin. Jotkut asiat ja tapahtumat olemme käsittäneet eri tavoin ja muisti on varmasti tehnyt tepposia molemmille. On asioita, joista emme varmaan koskaan pääse yhteisymmärrykseen ja hyväksyn sen. Siksi meistä ei paria tullutkaan.
Asian tekee hiukka hankalammaksi se, että olen silloin tällöin tekemisissä miehen sukulaisen kanssa (en voi välttää tapaamisia). Mies on meille "kielletty" puheenaihe, mikä aiheuttaa tiettyjä jännitteitä ja turhaa varovaisuutta. Usein juuri se, mistä ei voi puhua, on kaikkein vahvimmin läsnä.
Salkkari-Peppiä en tunne ;), mutta kyllä ainakin toistakymmentä vuotta sitten, kun sähköpostia ei ollut keksitty, kirjeet kulkivat ja puhelin toimi. Kun ei asuttu samassa kaupungissa, oli hleppo heittää kirjeellä. Siihen aikaan postikin kantoi kirjeen seuraavana päivänä laatikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni hyvittäminen tarkoittaa sitä, että teet selväksi, että ymmärrät olleesi väärässä. En ymmärrä ollenkaan jonkun kirjoittajan kantaa, että ihmisten pitäisi "kantaa itse omat paskajuttunsa" vai miten se nyt menikään. Se ap:n kaltoin kohtelema ihminenhän voi nimenomaan kokea, että ap jäi hänelle velkaa kunnon anteeksipyynnön. Mielestäni ap on harvinaisen kunniallinen ihminen, jollaisia saisi olla enemmän. Oma exäni (ei sentään 20 vuoden takaa) jäi minulle valtavasti velkaa, mutta päinvastoin kuin ap, hän tieten tahtoen ja ällistyttävän typerästi vain kasvattaa velkaansa.
Hyväksynnän kerjääminen toisen olon kustannuksella ei.
Kun mielessäsi pyydät anteeksi. Miksi ihmeessä menisit sotkemaan toisten elämää? Miehen sukulaisten kanssa voit keskustella miehestä kuten ihmisistä puhutaan... miksi et voisi? Mitä luultavimmin nämä sukulaiset kuvittelevat sinulla olevan jotain tunteita jos et pysty puhumaan luonnollisesti. Hyvänen aika kaksikymmentä vuotta on niin pitkä aika, että olette molemmat jo aivan eri ihmisiä.
Ja todellakin polta se kirje!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen sukulaisten kanssa voit keskustella miehestä kuten ihmisistä puhutaan... miksi et voisi? Mitä luultavimmin nämä sukulaiset kuvittelevat sinulla olevan jotain tunteita jos et pysty puhumaan luonnollisesti. Hyvänen aika kaksikymmentä vuotta on niin pitkä aika, että olette molemmat jo aivan eri ihmisiä.
Ja todellakin polta se kirje!
Niin...mutta jos nyt alan puhua miehestä niin kuin ei mitään kitkaa olisi koskaan ollutkaan, sekin voidaan tulkita niin, että olen nyt yht'äkkiä muka kiinnostunut hänestä. Ehkä olisi vain paras ottaa asia puheeksi tämän sukulaisen kanssa.
Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika, ja näen asiat nyt eri valossa, mutta silti jossain mieleni perukoilla olen edelleen sama ihminen kuin silloin. Nyt vain tiedän tehneeni väärin toista kohtaan.
Kirjeitä on enemmän kuin yksi enkä aio niitä polttaa, kuten en myöskään päiväkirjojani. Mitä se auttaisi? Ei se mennyttä poistaisi enkä sitä haluaisikaan.
Riittää Kun mielessäsi pyydät anteeksi.
Mulla on vähän sama tilanne eli yli 20 vuoden takaisia asioita oon kelaillu. Ja ihan samalla tavalla: lukemalla päiväkirjoja ja kirjeitä.
Kohtelin silloin yhtä miestä todella rumasti, tajuamatta ollenkaan, mitä tein ja mitä hän tunsi. Näin myöhemmin kun olen lukenut ihan yhteen putkeen hänen kirjeensä ja erilaiset reaktionsa päiväkirjastani, tajuan asioita, mitä en silloin aikanaan ymmärtänyt. Ehkä osin nuoruuden piikkiin menee.
Nyt, tiedän, missä mies on töissä, ja tiedän millainen perhe hänellä on.
Olen kuitenkin päättänyt, että annan asioiden olla. Haluaisin jutella hänen kanssaan, haluaisin hänen tietävän, miksi asiat menivät silloin aikanaan niin kuin menivät. Mutta olen ajatellut, että kaiken selittäminen ja kertominen, näin jälkikäteen, olisi hyvin itsekästä.
Aion vain polttaa päiväkirjat ja kirjeet ja antaa menneiden olla. Tämä on minun valintani.