Oletko ikinä huutanut lapsellesi

en enää muista yksityiskohtia, hermo meni anyway..

mutta olen mä aika kovaa pari kertaa huutanut...



Lähinnä keskimmäiselle. :(

pahimmillaan ehkä ollut "Hemmetti, että te ootte typeriä!!!" Varmaankin jossain äidin "pompotteluyrityksissä", kun on kiire vaikka päiväkotiin ja kaksoset lyöttäytyy hankalaksi ja keksii parkua kaikkia älyttömyyksiä, joita mun pitäisi suorittaa, että he voisivat puolestaan tehdä jotain pyydettyä (ja juu en suostu komenneltavaksi lasten taholta vaan sitten hommat tehdään vaikka väkisin).

liittyvää, pikemminkin tilanteeseen. Siis ei "saakelin kiljuvat kakarat!" vaan "NYT HILJAA" tms. Mutta huudettua (ylläriylläri) toisinaan tulee. Onneksi muksun kasvaessa ihanaksi isommaksi ihmiseksi, yhä harvemmin.

huudettua "nyt hiljaa, yhtään ei resuta enää"-tyyppisiä asioita. Ja tiedän kyllä että ei saisi huutaa.. :(

Siinä kohti kun teini-ikäinen suunnittelee itsensä tappamista eikä mikään puhe tunnu tepsivän ja itseä itkettää

Tuohon itsemurhatilanteeseen on vaikea jatkaa :/. Toivottavasti lapsesi selvisi. Itse kuulin tuon kaltaista mylvintää leikkikentällä, kun n. 3-vuotias poika oli ilmeisesti pissannut housuun, äitinsä suutahti.

Hermot meni. Ja suoraan sanottuna olen aika monesti sitä mieltä lapsisyani että vitun idiootit ja perkeleen kakarat.

Esikoinen nukkui vauvana järkyttävän huonosti ja lopulta tuli huudettua aamuyöllä hänelle niin rumasti kun vain keksin. Normaalisti en koskaan kiroile.



Tämä siis tapahtui useiden kuukausien valvomisten jälkeen kun olin aivan sekopäinen väsymyksestä. Tilanne tuntui itsestänikin niin absurdilta, että lopulta pystyin vain nauramaan kun tajusin kiroilevani 8 kk ikäiselle lapselleni niin kovaa kuin keuhkoista lähti keskellä yötä jotta hän nukahtaisi.



Tuon jälkeen ei sitten ole tarvinnut toista kertaa kirota lapsille. Muuten olen kyllä huutanut, mutta en haukkunut.

mutta kiroilua yritän välttää siinä yhteydessä.



Mä muistan omasta lapsuudestani sen, että olin ylpeä isästäni ja kunnioitin häntä juuri sen vuoksi, ettei hän koskaan huutanut meille lapsille tai saatikka kiroillut.

Ap oli siis tuo joka oli puistossa kuullut pienelle lapselle huutamista. Oma lapsi on vielä niin pieni ja ollut suht helppokin (plus itselläni on merilehmän hermot), ettei ole tullut tilannetta jossa tekisi mieli huutaa. En oikein osannut ajatella tuosta pienelle lapselle huutamisesta että onko se normaalia tempperamenttisemman ihmisen lapsenkasvatusta, vai oliko vain erityisen väsynyt tms. Jotenkin en osaa kuvitella että housuihin pissaamisesta (olkoonkin että siinä varmaan meni ulkohaalarikin pesuun) olisi kovin hyvä kasvatustekniikka... Äiti tosiaan kovaan ääneen sättien lähti poikansa kanssa kotiin päin, että Perkele, kakara, taas pissasit housuun, jumalauta... Lapsi oli ensin ihan hiljaa ja sitten alkoi itsekin raivoamaan että miksi pissasi housuun ja että täytyy ottaa vaatteet pois heti.



Noh, kiva kuulla että vaikka sellaisia tuntemuksia voi olla, eikä se silti tarkoita että kaikki kuitenkaan kovin usein räjähtelisi lapsilleen noin.

saatanan pennut tai vastaavaa, ei ole oikein ei, mutta kun hermot ei vaan jaksa tätä ainaista tappelua.